Intohimoista musiikkia maailmalta

Konsertti Jussi Reijonen. Levynjulkistamiskonsertti. Korundi-salissa 10.2. Rovaniemeläislähtöinen kitaristi ja ud-luutisti Jussi Reijonen oli selvästi liikuttunut. Hänen edellisestä Rovaniemen-keikastaan oli kulunut peräti kolmetoista vuotta, jolloin hän esiintyi paikallisen olutravintolan kesäterassilla. Tällä kertaa estradina oli Korundi-sali, ja runsaslukuisen yleisön keskuudessa olivat ystävät ja vanhemmat ylpeinä kannustamassa. Ja syystäkin, sillä Reijosen Un-debyyttialbumin julkistamiskiertueen neljäs konsertti oli paitsi tunteikas kokemus illan päätähdelle, myös taiteellisesti onnistunut matka rytmikkään ja melodisesti rikkaan maailmanmusiikin väreihin ja tunnelmiin. Reijosen illan kvartetti oli kokoonpanoltaan varsin kansainvälinen: turkkilainen pianisti Utar Artun, ruotsalainen kontrabasisti Bruno Råber, palestiinalainen lyömäsoittaja Tareq Rantisi sekä suomalainen laulaja Eva Louhivuori toivat tähän herkulliseen keitokseen mausteita ympäri maailmaa. ?Sekametelisopan? kokit aloittivat konsertin sävykkään ud-luutun johdolla aavistuksen tunnustellen, mutta jo toisena esitetty John Coltranen legendaarinen Naima-balladi loksahti hienosti kohdilleen. Sovitus ja sen toteutus paljastikin, että lavalla oli tarkemmin määrittelemättömästä etnokonseptista huolimatta myös jazzille omistautuneita muusikoita. Esimerkiksi pianisti Artunin tulkinta kumarsi syvään Wynton Kellyn jumalaiselle alkuperäissoololle. Rantisin istahtaessa cajoninsa päälle ja antaessa kämmentensä puhua ytimessä kuumana kytenyt kollektiivinen groove suorastaan roihahti. Maestro itse loisti länsiafrikkalaisen kora-luutun mieleen tuovan nauhattoman kitaransa kanssa bluesin juuria tutkivassa sävellyksessään. Laulaja Eva Louhivuori vieraili lavalla kolmen laulun ajan. Sanattomaksi kauneudellaan kuulijansa mykistänyt sanaton ?Kaiku? oli Reijosen kunnianosoitus omille juurilleen, ja hänen itsensä mukaan eräänlainen äänivalokuva Lapista. Kun heti perään Eva esitti oman Eino Leinon riipaisevaan Metsään nukkunut -runoon perustuvan sävellyksensä, allekirjoittaneen ainoa ajatus oli: voiko näin kaunista musiikkia ollakaan? Louhivuori kipusi lavalle vielä encoren ajaksi. Ainutlaatuisen konsertin päätti rauhoittava kehtolaulu. Marko Niemelä


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Lue myös