Suomen suurimpiin urheilusankareihin lukeutuvan Paavo Nurmen kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 50 vuotta. Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin olympiaurheilija ja yhä kärkikymmenikössä maailman kaikkien aikojen olympiamitalitilastossa oleva Nurmi kuoli 2. lokakuuta 1973, 76 vuoden iässä.
Nurmi juoksi vuosina 1920–28 huimat yhdeksän olympiakultaa, ja otti kaupan päälle kolme hopeaa. Etenkin Pariisin kisat 1924 ovat jääneet urheiluhistoriaan: kuuden päivän aikana viisi kultaa, niistä kaksi (1 500 ja 5 000 metriä) samana iltana ja mikä hämmästyttävintä, vajaan kahden tunnin sisällä. Ihme ei toki loppujen lopuksi ollut ehkä niin suuri: edellisessä kuussa Nurmi oli juossut Helsingin Eläintarhan kentällä tunnin sisällä maailmanennätykset kummallakin matkalla. Kaikkiaan Nurmi kirjasi virallisia maailmanennätyksiä henkilökohtaisilla ulkoratamatkoilla 20 ja epävirallisia sisärataennätyksiä lähes 30.
Nurmen oli määrä kruunata uransa maratonkullalla Los Angelesin olympiakisoissa 1932, mutta kohuttu ammattilaisuustuomio vei häneltä mahdollisuuden siihen. Olympiaradalle Nurmi palasi kuitenkin vielä kerran, ikimuistoisella tavalla: Helsingin olympialaisissa 1952 hän toi olympiasoihdun stadionille viimeisenä viestintuojana.
Nurmi oli ensimmäisiä huippu-urheilijoita, joka ymmärsi systemaattisen valmentautumisen merkityksen. Ja hyvin keskeinen osa suomalaista itsetuntoa, maailmanlaajuisena ikonina lempinimineen: "Juoksijain kuningas", "Lentävä suomalainen", "Suomalainen aave", "Suomalainen juokseva ihme".
– Hänessä oli jotakin epäinhimillisen karua ja julmaa, mutta hän valloitti maailman kirkkain asein: tahdollaan, jossa oli yliluonnollista voimaa, tiivisti aikalainen Martti Jukola kirjassaan Huippu-urheilun historia.