Kolumnit

Kolumni: Meidän lapsi söi teidän ruokaa

Kolumni: Meidän lapsi söi teidän ruokaa
Tiia Haapakangas

Laiska kesäpäivä eteni vääjäämättä kohti lounasaikaa. Sovellan rohkeasti mieheltäni oppimaa kämppäretkistrategiaa; se, jolla tulee aamuyöllä ensimmäisenä kylmä, laittaa tulet.

Se, jolla on ensimmäisenä nälkä, laittaa ruokaa. Ihme kyllä, se olin tällä kertaa minä itse.

Into ja inspiraatio olivat vähissä, mutta olipa sentään kylmäsavulohta, munia ja vihanneksia. Päätin tehdä voileipätarjoilun.

Kuorin, pilkoin, viipaloin ja kysyin: ”Montako niitä on?”

Mies kurkisteli ovista ja ikkunoista ja laski, että leikkijöitä oli viisi. Kaksi omaa ja kolme naapurustosta.

Pim-pom! Appivanhemmat tulivat kylään. Plus kaksi.

Ai, he olivatkin jo syöneet. Miinus kaksi. Kannoimme tarjoilut juomineen pihalle.

”Voileipätarjoilu! Tervetuloa! Omille lapsille pakollinen, muille vapaaehtoinen!”

Aseet ja astalot kopahtelivat kenttään, ja kaikille tehtiin tilaa pihapöytään. Isäntälapset neuvoivat, että äidin tekemä munakokkeli on hyvää ja ravitsevaa leivän päällä.

Appivanhemmat lupasivat osallistua toiseen kattaukseen eli kahville. Ilma kävi kylmäksi, joten siirryimme sisälle. Mummin jäätelöistä ja leivosherkuista sai vielä lisäpuhtia leikkeihin.

Pim-pom! soi ovikello taas. Naapurin isäntä kurkisti ovenraosta.

”Päivää, tulin hakemaan meidän lapsia syömään.”

Oi voi! Pahoitellen kerroin, että ovat jo syöneet. En muistanut kysyä saati ilmoitella.

”Mutta tule sinä sieltä eteisestä kahville!”

En oleta kenenkään tarjoavan lapsilleni ruokaa, mutta silti he syövät lounaita, välipaloja ja päivällisiäkin kavereidensa luona. Kiitos siitä!

En koe velvollisuutta tarjota ruokaa muille kuin omille lapsilleni, mutta silti meillä on usein muitakin syöjiä.

Kertaakaan ei ole tehnyt mieli lähettää sanomalehden tekstaripalstalle viestiä, jossa teidän lapsi syö meillä, mutta meidän lapsi ei teillä.

Pidän mielelläni huolta lasteni kavereista, sillä silloin edistän omien lasteni sosiaalista hyvinvointia. Toisaalta pidän huolta myös itsestäni ja perheestäni eli osaan tarpeen tullen sanoa, että tänään meidän perhe syö keskenään ja muut kotonaan.

Kun lapsilla on hyviä kavereita ja itsellä hyviä kavereita heidän vanhemmistaan, se on suuri ilo elämässä. Jos alkaa vetää ruoka-annoksia tasamittaan, menettää paljon elämän muusta mausta.

Minun mittapuullani ruokavieraissa ei ole kyse rahasta tai työpanoksesta. Minulle tärkeintä on tuntea, onko kanssakäyminen tervettä ja aidosti vastavuoroista.

Kirjoittaja on Lapin Kansan toimittaja.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös