Hal­li­tuk­sen ma­ra­ton­is­tun­to nosti ky­sy­myk­siä krii­si­ko­kouk­ses­ta

Hallitus valmistautuu kehysriiheen, Etlan Vihriälä ennakoi kehysriihestä nippua työllisyystoimia

Hallitus valmistautuu maanantain ja tiistain poikkeuksellisessa kaksipäiväisessä strategiaistunnossa huhtikuiseen puoliväliriiheensä.

Julkisuudessa esitettiin maanantaina arvioita, että strategiaistunto olisi kriisikokous, mutta valtioneuvoston viestintäjohtajan Markku Mantilan mukaan istunnossa poikkeuksellista on ainoastaan sen kaksipäiväisyys. Mitään dramatiikkaa istuntoon ei Mantilan mukaan liity.

- Istunto haluttiin järjestää ennen eduskuntatyön alkua, jonka takia muutamat ministerit joutuivat perumaan menojaan, Mantila sanoi STT:lle.

Hallitus järjestää strategiaistuntoja normaalisti kahden viikon välein, mutta yleensä istunnot ovat yksipäiväisiä. Hallituksen sisällä on kuplinut rapsakasti viime aikoina, vääntöä on ollut muun muassa liikenneverkkouudistuksesta ja talouspolitiikan suunnasta.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat vaikenivat visusti maanantaina istunnostaan eivätkä vastanneet STT:n soittopyyntöihin.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ennakoi, että hallituksen kevään puoliväliriihestä tulee nippu työllisyystoimia, mutta ei uusia säästöjä. Työllisyystilanteen parantumisen takia Vihriälä uskoo, että tulossa voi olla toimia, joilla ihmisiä näkökulmasta riippuen kannustetaan tai patistetaan ottamaan työtä vastaan.

Vihriälä uskoo, että keinovalikoimaa työllisyystoimiin haetaan viimevuotisesta virkamiestyöryhmän paketista, josta nousi silloin iso äläkkä. Vihriälän mukaan pöydällä voivat olla porrastukset ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, kannustinloukut ja paikallisen sopimisen edistäminen yli kilpailukykysopimuksessa sovitun.

Puoliväliriihen anti voikin olla viime syksyn budjettiriihen toisinto, eli tukku erilaisia työllisyystoimia, ei yhtä isoa uudistusta.

- Todella iso asia olisi paikallisen sopimisen edistäminen lainsäädäntöpuolelta, mutta luulen että se on suljettu pois, Vihriälä sanoi.

Vihriälä arvioi, että kehysriihessä huhtikuussa ei tehdä uusia säästöjä, jottei virinnyt talouskasvu ja työllisyyden parantuminen vaarantuisi.

Hän muistuttaa, että samoilla alueilla on sekä paljon työttömiä että avoimia työpaikkoja. Hän uskoo, että nyt on viime vuotta otollisempi aika toimiin, joilla kannustetaan ihmisiä työmarkkinoille ja ottamaan työtä vastaan.

- Nyt kun työpaikkoja näyttää syntyvän ainakin jossakin määrin, niin tarjontapuolen työllisyystoimien tekeminen pitäisi olla poliittisesti helpompaa, Vihriälä sanoi.

Turun eduskuntatutkimuksen laitoksen erikoistutkijan Erkka Railon mielestä on ymmärrettävää, että hallituksen poikkeuksellisen pitkä strategiaistunto herättää julkisuudessa kysymyksiä hallituksen toimintakyvystä, etenkin kun muutamat ministerit joutuivat perumaan matkojaan istunnon takia.

Varsinaiseen hallituskriisiin Railo ei usko, mutta ennustaa hallitukselle turbulenttia kevättä, kiitos huhtikuun kuntavaalien. Asioita mutkistaa hankala taloustilanne.

- Hallituksen sisällä on isoja erimielisyyksiä, leikataanko ja kuinka paljon leikataan. Siitä hallitus käy kaikkein kiihkeimmät keskustelunsa tänä keväänä. Asian vaikeuden takia lopulliset päätökset siirrettiin vaalien jälkeiseen aikaan, Railo sanoo.

- Miten hallituksen sisäiset erimielisyydet onnistutaan välttämään vaalikeskusteluissa, se on todella vaikeaa. Ne pulpahtavat väistämättä pintaan.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä