Päivitetty 2.10. 20:46, julkaistu 2.10. 14:00

Korhosen potkuista lihava riita - toimitusosasto vaatii Telanteen eroa

Johanna Korhonen.


Lapin Kansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen potkuista syntynyt kiista kärjistyy. Alma Median johdon toiminnan vuoksi Lapin Kansan toimitus vaati nyt toimitusjohtaja Kai Telanteen eroa.

Lapin Kansan toimitusosasto käsitteli Korhosen erottamista kokouksessaan torstaina. Toimitusosaston julkistamassa kannanotossa katsotaan, että toimitusjohtaja Telanne on toiminut erottamisasiassa "harkitsemattomasti ja aiheuttanut vahinkoa" sekä lehdelle että koko Alma Medialle.

"Tietoomme ei ole tullut mitään todellisia perusteita Johanna Korhosen työsuhteen purkamiseksi", toimitusosasto huomauttaa.

"Kai Telanteen toiminta on aiheuttanut vahinkoa ei vain Lapin Kansalle, vaan myös Alma Medialle nykyaikaisena ja moniarvoisena mediatalona. Lapin Kansan toimitusosaston mielestä Kai Telanteen on erottava Lapin Kansan hallituksen puheenjohtajan ja Alma Median toimitusjohtajan tehtävistä, toimitusosasto vaati

Lapin Kansan toimitusosaston kannanotto on osoitettu Alma Median hallitukselle ja hallituksen puheenjohtaja Kari Stadigh´lle.

 

Potkujen perusteista riita

 

Alma Median hallitus päätti purkaa Lapin Kansa -lehden päätoimittajan tehtävään valitun Johanna Korhosen johtajaopimuksen keskiviikkona. Potkuista ja sen syistä syntyi runsaasti julkisuutta saanut kiista, johon otetaan vilkkaasti kantaa myös lehtien ja verkon keskustelupalstoilla.

Alma Median hallitus purki Korhosen johtajasuhteen luottamuspulaan vedoten. Alma Median antaman tiedotteen mukaan sopimuksen allekirjoituksen jälkeen syntynyt luottamuspula estää Korhosen toimimisen Lapin Kansan päätoimittajana.

Johanna Korhosen mielestä potkujen todellinen syy on hänen perhemuotonsa.

- Työsuhteen purkamisen tosiasiallisena syynä on perhesuhteeni eli se, että elän rekisteröidyssä parisuhteessa eli puolisoni on nainen, väittää Johanna Korhonen.

Korhonen on tuohtunut potkuista ja pitää niitä lainvastaisina. Hän harkitsee asian viemistä käräjäoikeuteen.

Johanna Korhosen oli määrä aloittaa Alma Media -konserniin kuuluvan Lapin Kansan päätoimittajana joulukuussa.

Alman Telanne kiistää väitteet jyrkästi

Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanteen mukaan Lapin Kansan päätoimittajan tehtävistä pikaiset potkut saaneen Johannan Korhosen väite, että potkujen syynä olisi hänen lesbosuhteensa, on valheellinen.

- Jos Johanna Korhonen väittää, että syy työsopimuksen purkuun on se, että hän elää naisen kanssa, niin hän puhuu puutaheinää. Se ei pidä paikkaansa, hän tietää sen itse, Telanne sanoo.

– Hän kyllä tietää todellisenkin syyn ja jos hän ei sitä nyt halua kertoa, niin en minäkään lähde sitä repostelemaan, Telanne kommentoi.

Mikä syy sitten on?

- Luottamuspula. Hän johtanut meitä harhaan, Telanne sanoo, mutta sanoo, että "ei lähde repostelemaan" yksityiskohtia.

Myöhemmin keskiviikkona annetussa toisessa tiedotteessa Alma Median johto kertoo erottamisen syyksi epärehellisyyden. Tiedotteen mukaan Korhonen valehteli useaan otteeseen valintaprosessin aikana.

"Kuten Alma Media aiemmin tänään tiedotteessaan totesi, Johanna Korhosen johtajasopimuksen allekirjoituksen jälkeen syntynyt luottamuspula estää Korhosen toimimisen Lapin Kansan päätoimittajana. Johanna Korhosen perhesuhteet tai hänen puolisonsa sukupuoli eivät luonnollisestikaan ole vaikuttaneet päätökseen purkaa Korhosen johtajasopimus", viestintäjohtaja Rauno Heinosen allekirjoittamassa tiedotteessa todetaan.

"Sopimuksen syntymisen jälkeen on käynyt ilmi, että Korhonen valehteli useaan otteeseen rekrytointiprosessin aikana. Tämän Korhonen on myöntänyt Alma Median edustajille myös itse. Henkilöä, jonka toimintatapoihin ei kaikissa olosuhteissa kuulu rehellisyys, ei voida valita suurta harkintakykyä vaativaan päätoimittajan tehtävään", tiedoteessa todetaan.

Irtisanottu Johanna Korhonen sanoo omassa tiedotteessaan, että hän tapasi Telanteen ja kaksi muuta Alma Median johtoon kuuluvaa henkilöä 29. syyskuuta. Korhosen mukaan kaikki kolme "erittäin voimakkaasti painostivat minua vetäytymään Lapin Kansan päätoimittajuudesta".

Korhonen väittää tiedotteessaan painostuksen syynä olleen nimenomaan sen, että hän oli "salannut" perhesuhteensa ja näin "pettänyt heidän luottamuksensa".

Toimitusjohtaja kai Telanne kuitenkin vakuuttaa, ettei seksuaalinen suuntautuminen ei Alma Mediassa ole este uralla etenemiselle.

- Ei kiinnosta meitä, emme kysele tämmöisiä asioita.

Telanteen mukaan lesbo- tai homosuhteet eivät ole Alma Medialle ongelma.

– Meillä on tällaisia ihmisiä konsernissa vaikka kuinka paljon. Me olemme hyvin avoimia tälle kysymykselle. Mutta sen sijaan kun luottamusta ei ole, niin luottamusta ei ole, korostaa Kai Telanne.



AVAINSANAT:

Kommentit (740)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)2.4.2010 10:52

(Tuntematon) kirjoitti: Tätä jäin kaipaamaan 1.4.2010 lehdessä

Hovioikeuden päätöksen jälkeen Alma Media on palkannut Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajaksi. Hän aloittaa työt välittömästi ja on lappilaisten tavattavissa Lordin aukiolla klo 12.00.

Heh,heh.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.4.2010 09:58

Tätä jäin kaipaamaan 1.4.2010 lehdessä

Hovioikeuden päätöksen jälkeen Alma Media on palkannut Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajaksi. Hän aloittaa työt välittömästi ja on lappilaisten tavattavissa Lordin aukiolla klo 12.00.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.3.2010 17:52

(Tuntematon) kirjoitti: Olet tällä kertaa vähemmistössä. Oikeus on voittanut ja niele vain oma ikävä asenteesi. So so -ahdasmielinen ihminen ;)

Oletko sinä setalainen tosiaan sitä mieltä, että vilpillinen valehteleva sopii lehden päätoimittajaksi.

Minä en ole sitä mieltä ja onneksi tämä valehtelija ei tullutkaan päätoimittajaksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.3.2010 23:03

(Tuntematon) kirjoitti: S0, so etelän setalaiset. Ei vilpillistä valehtelevaa lesboa Lapin Kansaan

Olet tällä kertaa vähemmistössä. Oikeus on voittanut ja niele vain oma ikävä asenteesi. So so -ahdasmielinen ihminen ;)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.3.2010 20:56

(Tuntematon) kirjoitti: Kyllä Korhosen näkisin minäkin mieluusti päätoimittajana.Voisi lehden sensuuriosastokin hiljentyä,ettei tarvis lukea Kalevasta Rovaniemeä koskevasta sensuurijutusta.....kuuklaa jaana pedersen.

S0, so etelän setalaiset. Ei vilpillistä valehtelevaa lesboa Lapin Kansaan

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.3.2010 20:03

(Tuntematon) kirjoitti: Kyllä Korhosen näkisin minäkin mieluusti päätoimittajana.Voisi lehden sensuuriosastokin hiljentyä,ettei tarvis lukea Kalevasta Rovaniemeä koskevasta sensuurijutusta.....kuuklaa jaana pedersen.

Höpötystä, näittehän Lapin Kansan etusivun, keskaria ja isolla, selkeä viesti, ainakin lespoille ja HO_lle..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.3.2010 23:05

(Tuntematon) kirjoitti: KORHONEN LAPPIIN
Ja eikun Lapin Kansa alkuperäinen päätoimittajanimitys voimaan.Eli siis rva/nti Korhonen puikkoihin. Alma Media maksakoon, mitä oikeus tuomitsi. Rva/nti Korhonen saakoon paikkansa. Tulee varmaan mielellään. Ellei tule, siitä Alma Medialle sauma ihmetellä. Me Lapin Kansan lukijat olemme sitten Korhosen tulosta laajasti jotakin mieltä.

Kyllä Korhosen näkisin minäkin mieluusti päätoimittajana.Voisi lehden sensuuriosastokin hiljentyä,ettei tarvis lukea Kalevasta Rovaniemeä koskevasta sensuurijutusta.....kuuklaa jaana pedersen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.3.2010 20:58

(Tuntematon) kirjoitti: mitä sillä on väliä kenen kanssa sitä huseeraa. ei oo kuulunu kammarihommat hyväksyttävän käytöksen piiriin enää tällä vuosituhannella.

KORHONEN LAPPIIN
Ja eikun Lapin Kansa alkuperäinen päätoimittajanimitys voimaan.Eli siis rva/nti Korhonen puikkoihin. Alma Media maksakoon, mitä oikeus tuomitsi. Rva/nti Korhonen saakoon paikkansa. Tulee varmaan mielellään. Ellei tule, siitä Alma Medialle sauma ihmetellä. Me Lapin Kansan lukijat olemme sitten Korhosen tulosta laajasti jotakin mieltä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.3.2010 20:41

Suomi kirjoitti: vastauksena siihen kysymykseen, onko Napapiirillä seksuaalisen suuntautumisen tarkistus, totean lyhyesti, että ei siellä eikä muuallakaan vaadita enempää kuin että on ihmisiksi. ja se kyllä edellyttää niin siellä kuin muuallakin sitä, että ei sekaannu samaa sukupuolta oleviin, vai pitääkö tässäkin alkaa käydä vielä yksityiskohdatkin läpi?

mitä sillä on väliä kenen kanssa sitä huseeraa. ei oo kuulunu kammarihommat hyväksyttävän käytöksen piiriin enää tällä vuosituhannella.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.3.2010 18:51

(Tuntematon) kirjoitti: Voitto on kotiutettu :)

Ethän vain nuolaissut liian aikaisin,ehkä osavoitoksi tätä voisi kutsua.Mutta almahan voi vielä katsoa muut oikeusasteet läpi,olethan varmaan huomannut,kuinka eri "oikeuslaitoksilla" tuomiot muuttuvat täysin päinvastaisiksi,VARSINAISTA NOPPAPELIÄ.Mutta kyllä lespohalosen miehittämällä korkeimmalla oikeudella voitto on viimeistään KOTOUTETTU.Kuuklaa DEMLA,niin näet keiden käsissä tämän maan "oikeuslaitos" on.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 74

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nelonen: Vaalirahakohu nakersi puolueiden rahoitusta

    KOTIMAA Päivitetty: 2.9. 20:02 00

    Vaalirahoituksesta käyty keskustelu näyttää nakertaneen puolueiden rahoitusta. Nelosen uutiset kertoi torstaina, että esimerkiksi kokoomuksen varainhankinnan tuotto jäi viime...
  2. Kanalintukannat nousussa Lapissa

    LAPPI Päivitetty: 2.9. 19:52 00

    AR_METTOPUUSSAKanalintukannat ovat Lapissakin hyvässä nousussa. Riekkokantakin kääntyi kasvuun, mutta maltillinen verotus ja rauhoituskin ovat edelleen paikallaan.
  3. Skippaa syysmasennus!

    NUORET 2.9. 17:05 00

  4. Puolikin tuntia helpottaisi

    NUORET 2.9. 17:17 00

  5. Kahvia ikkunalaudalla

    NUORET 2.9. 18:01 00

  6. Pekkarinen tukisi hiilivoimasta luopumista Etelä-Suomessa

    KOTIMAA 2.9. 18:21 00

  7. Ruotsalaismiehet ihailevat prinsessaa, näyttelijää ja tv-kokkia

    ULKOMAAT 2.9. 18:24 00

  8. Pakistanin tulvauhrien viha huolestuttaa Punaista Ristiä

    ULKOMAAT 2.9. 18:14 00

  9. Aseistautuneeksi epäilty mies kiinni Kajaanissa

    KOTIMAA 2.9. 17:29 00

  10. Virkkunen: Opintojen nopeuttaminen ei uhkaa tutkintojen laatua

    KOTIMAA 2.9. 18:00 00

  1. Koulun pihalta löytyi tykin ammus

    LAPPI 2.9. 14:23 102

  2. IL: Tytöt katosivat koulun retkellä Kittilässä

    LAPPI 2.9. 08:33 610

  3. Talvinen maisema yllätti Rovaniemellä ja Kemijärvellä

    LAPPI 1.9. 19:47 90

  4. Maailman huippukokit koolle Leville

    LAPPI 2.9. 10:23 30

  5. KRP tutkii Väestörekisterikeskuksen kumppanin toimia

    KOTIMAA 1.9. 16:51 11

  6. Bolt uskoo Gayn vihaavan häntä

    URHEILU 1.9. 21:43 10

  7. Toimituksen yhteystiedot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 33751

  8. ”Törkein tapaus eläinsuojelu- valvojan urani aikana”

    LAPPI 31.5. 12:50 1260

  9. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  10. Matkailurakentamisessa vedetään henkeä

    LAPPI 1.9. 10:35 10

  1. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  2. Uusille asunnoille riittää ostajia

    LAPPI 27.8. 09:44 212

  3. Poimijan avustaminen puhuttaa valtakunnassa

    LAPPI 31.8. 15:38 2111

  4. Iso kavallus Kursulaisen leipomossa

    LAPPI 27.8. 15:27 201

  5. Puheliaat puolueet

    PÄÄKIRJOITUKSET 27.8. 08:34 190

  6. Kaahari kiinni Rovaniemen Norvatieltä

    LAPPI 31.8. 15:13 180

  7. Keuhkoahtauman oireet lymyävät limaklönteissä

    LAPPI 27.8. 13:44 165

  8. Miesparturi ei ole automaattisesti homo

    KOTIMAA 25.8. 11:43 2218

  9. Syrjäseutujen asukkaiden postipalvelut uhattuina

    LAPPI 25.8. 16:23 145

  10. Taimen auttoi kakkoseksi Porttipahdan uistelussa

    LAPPI 28.8. 20:32 120

  1. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  2. Koiranpennut löysivät thaipoimijan

    LAPPI 12.8. 19:40 610

  3. Rusko käy pirttiin kuin kotiinsa - katso video!

    LAPPI 21.8. 10:00 3622

  4. Kadonnut thai-poimija löytyi kuolleena

    LAPPI 12.8. 13:33 368

  5. Poliisin karhuvaroitus houkutteli kuin hunaja napapiirillä

    LAPPI 2.8. 19:50 4225

  6. Lapin Lihan johtokolmikkoa syytetään teurasporojen julmasta kohtelusta

    LAPPI 19.8. 12:09 2816

  7. Medvedev pyytää kansalta kommentteja uudesta poliisilaista verkossa

    ULKOMAAT 7.8. 22:24 280

  8. Karhut lampaiden kimpussa Savukoskella

    LAPPI 10.8. 21:38 2523

  9. Lapin Veikkojen rastien tuloksia

    URHEILU 18.8. 23:05 230

  10. Hurja takaa-ajo Rovaniemellä

    LAPPI 13.8. 09:33 233

  1. Talvinen maisema yllätti Rovaniemellä ja Kemijärvellä

    LAPPI 1.9. 19:47 9 0 1531

  2. IL: Tytöt katosivat koulun retkellä Kittilässä

    LAPPI 2.9. 08:33 6 10 1374

  3. Koulun pihalta löytyi tykin ammus

    LAPPI 2.9. 14:23 10 2 1083

  4. Ranuan nautahaudat pienen porun väärti

    LAPPI 1.9. 19:20 0 2 445

  5. Suomi tarvitsee unilukkarin

    PÄÄKIRJOITUKSET 1.9. 11:11 0 0 379

  6. Maailman huippukokit koolle Leville

    LAPPI 2.9. 10:23 3 0 291

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 2715 1 273

  8. Polkupyöräilijä törmäsi auton keulaan Rovaniemellä

    LAPPI 2.9. 09:02 0 0 269

  9. Hirvenmetsästys alkoi pohjoisessa tänään -hirvenpäät kerättävä talteen

    LAPPI 1.9. 04:33 4 4 260

  10. Kolumbialainen Gaitan Saimaa Volleyyn

    URHEILU 2.9. 13:19 0 0 257

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu