Kylä muinaisen meren rannalla

Kirjat

Pekka Halonen: Peuraheimo, Vaskikirjat.

Oululaisen filosofian tohtorin Pekka Halosen arkeologiaa ja mytologiaa yhdistelevä esikoisromaani Peuraheimo on piristävä poikkeus tällä hetkellä julkaistavan fantasian valtavirrasta. Kirja kertoo pienen kivikautisen kylän elämästä Litorinameren rannalla yli 5000 vuotta sitten. Kyseessä on Itämeri tai tietty vaihe sen kehityksessä, jolloin Suomea asuttivat laajalti vielä saamelaisten esi-isät, ja nykyiset asukkaat olivat vasta saapumassa asuinsijoilleen.

Usko yliluonnolliseen elää vahvana. Noidilla on yhteisössä merkittävä rooli, mikä näkyy tarinassa, jonka keskeisiä henkilöhahmoja he ovat. Kirjan alussa kylän šamaanin Guodhin vaimo synnyttää pojan, Ahlan. Tästä tulee sitten isänsä työn jatkaja. Myöhemmin hän alkaa voimiensa ehtyessä kasvattaa tyttärestä itselleen seuraajaa, mitä kaikki kylän asukkaat eivät hyväksy.

Sisäisiä ristiriitoja suuremman uhkan muodostaa kuitenkin vihollisheimo, joka tunkeutuu kyläläisten maille ja häpäisee heidän seitansa. Kun tulokkaat kaappaavat voimansa tunnossa vielä šamaanin tyttären, turvautuu Ahla manalan hirviöiden apuun. Itsensä uhraten hän pelastaa heimonsa, joka päättää vaeltaa pohjoiseen maahan, missä aurinko ei laske kesällä ollenkaan.

Päähenkilöiden lisäksi löytyy kirjasta monia muita henkilöitä. Kovin perusteellisesti heitä ei kuvata, sillä romaanin reilut kaksisataa sivua asettavat omat rajoituksensa. Myös sukupolvien vaihtuminen tapahtuu turhan nopeassa tahdissa, mutta se lienee silkkaa realismia, sillä ihmisten keski-ikä ei kuvattuna ajankohtana ollut korkea. Raja tuonpuoleiseen ei kuitenkaan tarinan mukaan ollut ehdoton, vaan šamaanit pystyivät halutessaan laskeutumaan kuolleitten kansoittamaan aliseen tapaamaan Tuonelan väkeä.

Kirjoittaja kertoo tehneensä runsaasti tutkimustyötä saadakseen kertomuksen mahdollisimman uskottavaksi. Peuraheimolaisten arkisen elämän kuvaus onkin usein varsin realistista ollakseen fantasiaa. Vasta tarinan loppupuolella siirrytään selkeästi fantasian puolelle, kun Tuonelan paholainen käy apulaisineen elävien kimppuun.

Aina ei ole helppoa vetää rajaa mielikuvituksen ja historiallisten tosiasioiden välille. Halonen itse sanoo nojaavansa tiettyihin yleisesti hyväksyttyihin teorioihin esimerkiksi Suomen asuttamisesta. Silti lienee selvää, ettei näin kaukaisista asioista ole yksinkertaista löytää kiistatonta totuutta.

Mutta ei sitä kukaan vaadikaan. Spekulatiivisessa kirjallisuudessa on lupa spekuloida, ja juuri siinä piilee lajin viehätys. Tyhjän päälle ei ajatuskulkua kuitenkaan voi rakentaa. Faktojen hallitseminen antaa paremman pohjan ajatuksen lennolle silloinkin, kun mielikuvituksen on täytettävä tiedolliset aukot.

ERKKI WIDENIUS