Päivitetty 13.7. 23:11, julkaistu 13.7. 11:42
Uraanin hyväksyntäkö syntiä?

- Tervolan kirkkoherra Heikki Holma aikoo paneutua Mustamaan valtaushankkeeseen, muttei tiedä vielä, ottaako seurakunta siihen kantaa.
Uraanivaltaukset herättävät huomiota nyt myös seurakunnissa. Lapissa Ranuan, Tervolan ja Ylitornion seurakunnissa paikalliset uraanin etsinnät on pantu merkille. Niihin ei ole vielä otettu kantaa, mutta keskusteluja aiotaan käydä.
Seurakuntien rooli uraanin vastustuksessa kumpuaa Pohjois-Karjalasta. Enon seurakunnassa on reagoitu voimakkaasti Areva Resources -yhtiön paikallisiin koekairauksiin. Perusteluna on luomakunnan eheyden säilyttäminen, jonka seurakunta näkee kuuluvan keskeisesti kirkon työhön.
– Pelkästään hiljaa oleminen olisi syntiä, uskoo Enon seurakunnan viransijainen kirkkoherra
Markku Koistinen.
Koistinen kaipaa keskusteluun avoimuutta hyssyttelyn sijaan. Häntä huolestuttaa erityisesti mahdollisen kaivoksen jätevesialtaat ja radioaktiivinen pöly hengitysilmassa.
Keskustelua odotetaan
Lapissa seurakuntien mielipiteet uraanista ovat varautuneempia kuin Pohjois-Karjalassa.
– Asia ei vielä ole ollut esillä, mutta siitä voisi toisten vaikuttajien kanssa keskustella, sanoo Ylitornion kirkkovaltuuston puheenjohtaja
Erkki Törmänen.
Myös Ylitornion seurakunnassa uraaniasia on käsittelemättä. Ylitornion kirkkovaltuuston puheenjohtaja
Tuula Koskela ei osannut sanoa seurakunnan kantaa asiassa.
Enossa seurakuntalaisten huomio pyritään kiinnittämään kaivoshankkeen riskeihin Luomakunnan sunnuntai -tapahtuman yhteydessä. Tapahtumassa puhuu myös seurakunnan toimia tukeva piispa
Wille Riekkinen.
– Vietimme Luomakunnan sunnuntaita juhannuksen tienoilla, mutta minulla ei ollut siinä vaiheessa tietoa Mustamaan valtaushankkeesta, kertoo Tervolan seurakunnan kirkkoherrra
Heikki Holma, mutta ei spekuloi seurakunnan tulevia toimia asiassa.
Liikaa rukouksia tyhjästä
Koistisen voimakkaat perustelut eivät tunnu täysin omilta pohjoisen seurakunnissa, mutta yksikään seurakunnallinen taho ei kiellä uraanikeskustelun kuuluvan kirkolliseen työhön.
Asia ei kummastuta kaivosyhtiötä.
– Meillä ei ole kantaa siihen, miten seurakunnan hengelliset paimenet toimivat. Toivomme, että asioista kuitenkin otettaisiin ensin selvää, ettei keskustelua käytäisi pelon ja vihan lietsonnalla, kommentoi Areva Resourcesin operatiivinen johtaja
Tapani Hyysalo.
AVAINSANAT: