Viper Acktion takaisin voittojen tielle
Suurimman osan Suomessa juoksemistaan kilpailuista voittanut Viper Acktion palasi kolmen niukan tappion jälkeen voittojen tielle, kun se kiri parhaaksi Vermon pitkän matkan lähdössä keskiviikkona.
Leo Mönttisen valmentama Viper Acktion kilpaili kolmen kilometrin kisassa vasta toista kertaa, mutta ohjastaja Mika Forssin mukaan matka ei ole 7-vuotiaalle ruunalle missään tapauksessa haitta, vaikka ensimmäinen yritys kaksi vuotta sitten tuotti vain kakkossijan.
– Tärkeintä oli, että tuli tasaisen reipas tempo. Koko ajan tuntui, että Viper Acktion odottelee vaan menolupaa, Mika Forss kuvaili.
Viper Acktion oli viimeiselle kierrokselle lähdettäessä vielä kaukana kärkihevosista, mutta se sai kirivaiheessa hyvää vetoapua ja oli maalisuoralla selvästi muita parempi. Cannon Flame nousi sen kannoilla toiseksi.
Mika Forss onnistui Viper Acktionilla täydellisesti, mutta Nobodypaymybillsin ohjissa kaikki ei mennyt yhtä hyvin ja lopputuloksena oli vain turhanpäiväinen kilvanajo Pekka Korven ajamaa In This Corneria vastaan ja kummankin taipuminen rahasijoilta. Kuskit käskivät ajokkejaan tosissaan maaliin saakka, vaikka ainoana panoksena oli enää keskinäinen hegemonia.
Vauhdin voimakas kiihtyminen jo puolivälissä kilpailua sopi taustalle jääneelle Smashing Suitille ja sitä ajaneelle Kari Venäläiselle, joka seurasi tilanteen kehittymistä tyytyväisenä.
– Tiesin siinä vaiheessa, kenelle pitää sämpylät tarjota, Venäläinen naurahti voiton jälkeen.
Tuokkolan Touho hallitsi suomenhevosten päälähtöä, ja Kriisi rutisti voittoon rodun pidemmän matkan lähdössä. Paljon pelatut Tiinan Vili ja Hovimäki pilasivat juoksunsa laukkoihin. Radan pinnasta jouduttiin auraamaan pois kaikki löysä aines, minkä jälkeen rata oli tavallista kovempi eikä se sopinut kaikille hevosille.

