Urheilu

Päivitetty 23.11. 10:59, julkaistu 23.11. 10:52

Freestylen maailmancupin avajaisiin aikaa 19 päivää


Freestylen maailmancupin avajaisiin on aikaa 19 päivää. Freestyle Premiere maailmancuptapahtuma käynnistyy 11. joulukuuta virallisilla avajaisseremonioilla.

Perjantai-iltana hotelli Suomutunturin kupeeseen rakennetulla lavalla nähdään hieno lappilaisista aiheista koottu show, jonka on suunnitellut näyttelijä ja ohjaaja Kari Väänänen. Avajaisohjelma koostuu tulesta, valosta, pimeydestä ja edellisiin sovitetusta musiikista

Paikallista osaamistakaan ei ole unohdettu, sillä ohjelman tanssillisesta puolesta vastaavat Lapin kansantanssiryhmä sekä Citybreakers. Koira- ja porokyytien lisäksi kyytiä saavat myös moottorikelkat omassa numerossaan. Luvassa on myös taatusti näyttävä ilotulitus ja soihtulasku.

Freestylen maailmancupin avaa järjestelytoimikunnan edustaja ja Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) tervehdyksen Suomulle tuo freestylen kilpailujen koordinaattori Joe Fitzgerald. Eri maiden urheilijoita lavalla isännöi Joulupukki.

Avajaisiltana sekä kilpailupäivänä Suomutunturin alueella voi tutustua kemijärveläisiin elämysmatkailuntuottajiin, husky-koiriin ja poroihin. Hevosvoimista vastaa Kemijärven Moottorikerho, joka esittäytyy taitoajonäytöksellään. Tapahtumatorilla omine tuotteineen ovat esillä myös paikalliset käsityöyrittäjät ja kädentaitajat.

Kilpailupäivä huipentuu lauantaina 12. joulukuuta klo 16.30 palkintojenjakoon, joka pidetään päälavalla. Parhaiden urheilijoiden palkitsemisen lisäksi lavalla nähdään The Big Village Band ja Kallaan koulun oppilaskuoro. Illalla on Kemppateatterin hauskan shown ja Idols-tähti Koop Arposen vuoro viihdyttää kisakansaa Hotelli Suomutunturissa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nelonen: Vaalirahakohu nakersi puolueiden rahoitusta

    KOTIMAA Päivitetty: 2.9. 20:02 00

    Vaalirahoituksesta käyty keskustelu näyttää nakertaneen puolueiden rahoitusta. Nelosen uutiset kertoi torstaina, että esimerkiksi kokoomuksen varainhankinnan tuotto jäi viime...
  2. Kanalintukannat nousussa Lapissa

    LAPPI Päivitetty: 2.9. 19:52 00

    AR_METTOPUUSSAKanalintukannat ovat Lapissakin hyvässä nousussa. Riekkokantakin kääntyi kasvuun, mutta maltillinen verotus ja rauhoituskin ovat edelleen paikallaan.
  3. Skippaa syysmasennus!

    NUORET 2.9. 17:05 00

  4. Puolikin tuntia helpottaisi

    NUORET 2.9. 17:17 00

  5. Kahvia ikkunalaudalla

    NUORET 2.9. 18:01 00

  6. Pekkarinen tukisi hiilivoimasta luopumista Etelä-Suomessa

    KOTIMAA 2.9. 18:21 00

  7. Ruotsalaismiehet ihailevat prinsessaa, näyttelijää ja tv-kokkia

    ULKOMAAT 2.9. 18:24 00

  8. Pakistanin tulvauhrien viha huolestuttaa Punaista Ristiä

    ULKOMAAT 2.9. 18:14 00

  9. Aseistautuneeksi epäilty mies kiinni Kajaanissa

    KOTIMAA 2.9. 17:29 00

  10. Virkkunen: Opintojen nopeuttaminen ei uhkaa tutkintojen laatua

    KOTIMAA 2.9. 18:00 00

  1. Koulun pihalta löytyi tykin ammus

    LAPPI 2.9. 14:23 102

  2. IL: Tytöt katosivat koulun retkellä Kittilässä

    LAPPI 2.9. 08:33 610

  3. Talvinen maisema yllätti Rovaniemellä ja Kemijärvellä

    LAPPI 1.9. 19:47 90

  4. Maailman huippukokit koolle Leville

    LAPPI 2.9. 10:23 30

  5. KRP tutkii Väestörekisterikeskuksen kumppanin toimia

    KOTIMAA 1.9. 16:51 11

  6. Bolt uskoo Gayn vihaavan häntä

    URHEILU 1.9. 21:43 10

  7. Toimituksen yhteystiedot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 33751

  8. ”Törkein tapaus eläinsuojelu- valvojan urani aikana”

    LAPPI 31.5. 12:50 1260

  9. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  10. Matkailurakentamisessa vedetään henkeä

    LAPPI 1.9. 10:35 10

  1. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  2. Poimijan avustaminen puhuttaa valtakunnassa

    LAPPI 31.8. 15:38 2111

  3. Uusille asunnoille riittää ostajia

    LAPPI 27.8. 09:44 212

  4. Iso kavallus Kursulaisen leipomossa

    LAPPI 27.8. 15:27 201

  5. Puheliaat puolueet

    PÄÄKIRJOITUKSET 27.8. 08:34 190

  6. Kaahari kiinni Rovaniemen Norvatieltä

    LAPPI 31.8. 15:13 180

  7. Keuhkoahtauman oireet lymyävät limaklönteissä

    LAPPI 27.8. 13:44 165

  8. Miesparturi ei ole automaattisesti homo

    KOTIMAA 25.8. 11:43 2218

  9. Syrjäseutujen asukkaiden postipalvelut uhattuina

    LAPPI 25.8. 16:23 145

  10. Taimen auttoi kakkoseksi Porttipahdan uistelussa

    LAPPI 28.8. 20:32 120

  1. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  2. Koiranpennut löysivät thaipoimijan

    LAPPI 12.8. 19:40 610

  3. Rusko käy pirttiin kuin kotiinsa - katso video!

    LAPPI 21.8. 10:00 3622

  4. Kadonnut thai-poimija löytyi kuolleena

    LAPPI 12.8. 13:33 368

  5. Poliisin karhuvaroitus houkutteli kuin hunaja napapiirillä

    LAPPI 2.8. 19:50 4225

  6. Lapin Lihan johtokolmikkoa syytetään teurasporojen julmasta kohtelusta

    LAPPI 19.8. 12:09 2816

  7. Medvedev pyytää kansalta kommentteja uudesta poliisilaista verkossa

    ULKOMAAT 7.8. 22:24 280

  8. Karhut lampaiden kimpussa Savukoskella

    LAPPI 10.8. 21:38 2523

  9. Lapin Veikkojen rastien tuloksia

    URHEILU 18.8. 23:05 230

  10. Hurja takaa-ajo Rovaniemellä

    LAPPI 13.8. 09:33 233

  1. Talvinen maisema yllätti Rovaniemellä ja Kemijärvellä

    LAPPI 1.9. 19:47 9 0 1531

  2. IL: Tytöt katosivat koulun retkellä Kittilässä

    LAPPI 2.9. 08:33 6 10 1374

  3. Koulun pihalta löytyi tykin ammus

    LAPPI 2.9. 14:23 10 2 1083

  4. Ranuan nautahaudat pienen porun väärti

    LAPPI 1.9. 19:20 0 2 445

  5. Suomi tarvitsee unilukkarin

    PÄÄKIRJOITUKSET 1.9. 11:11 0 0 379

  6. Maailman huippukokit koolle Leville

    LAPPI 2.9. 10:23 3 0 298

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 2715 1 273

  8. Polkupyöräilijä törmäsi auton keulaan Rovaniemellä

    LAPPI 2.9. 09:02 0 0 269

  9. Hirvenmetsästys alkoi pohjoisessa tänään -hirvenpäät kerättävä talteen

    LAPPI 1.9. 04:33 4 4 260

  10. Kolumbialainen Gaitan Saimaa Volleyyn

    URHEILU 2.9. 13:19 0 0 257

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu