Urheilu

Päivitetty 9.11. 17:43, julkaistu 9.11. 16:55

Pihlakoski EM-kisoista: Iso kala haavissa

Helsingin olympiastadion on jälleen yleisurheilun arvokisojen näyttämönä.




Euroopan yleisurheiluliitto EAA on myöntänyt vuoden 2012 yleisurheilun EM-kilpailut Helsingille. Barcelonassa syntynyt päätös on ehdollinen ja edellyttää, että kisojen tv-tuotannosta syntyy sopu joulukuun 15. päivään mennessä.

Tv-sopimuksesta neuvottelevat EAA, Euroopan yleisradioliitto EBU ja Yle.

– Meillä on nyt iso kala haavissa. Uskon, että me Suomessa olemme sen verran hyviä kalamiehiä, ettei sitä enää verkosta pois päästetä, Suomen urheiluliiton SUL:n puheenjohtaja Antti Pihlakoski arvioi tilannetta.

Jatkossa keskusteluja käydään siitä, kuka maksaa 2,5 miljoonan euron tv-tuotannon.

– Siitä käytäneen mielenkiintoinen keskustelu EAA:n, EBU:n ja Ylen välillä. Aiemmin kustannukset on maksanut kisojen isäntämaan yleisradioyhtiö, jota EBU on tukenut noin 10 prosentilla kustannuksista. Uskon, että EBU on nyt valmis hoitamaan suuremman osan kuluista, Pihlakoski sanoo.

Kisat on tarkoitus järjestää 27. kesäkuuta.–1. heinäkuuta 2012. EM-kisat on aiemmin järjestetty Helsingissä vuonna 1971 ja 1994.

Valtiolle ja kaupungille verotuloja

Pihlakosken mukaan Helsingin kaupunki ja valtio ovat suhtautuneet EM-hankkeeseen myötämielisesti. Pihlakoski laskee kisojen tuottavan erilaisina veroina valtiolle ja Helsingin kaupungille yhteensä noin 10–15 miljoonaa euroa.

Vuoden 2012 kisojen myötä EM-kilpailut siirtyvät uuteen rytmiin, jossa kisat järjestetään joka toinen vuosi, eikä joka neljäs vuosi. Yleisurheilussa EM-kisat on ainoa maanosien mestaruuskilpailu, jota ei vielä järjestetä kahden vuoden välein.

Vuoden 2012 kisat osuvat samaan vuoteen Lontoon olympialaisten kanssa. Pihlakoskea se ei huoleta.

– Olen puhunut asiasta kotimaisten ja ulkomaisten urheilijoiden kanssa. Hankkeella on heidän tukensa. Esimerkiksi kolmiloikan MM-voittaja Phillips Idowu muistutti, että briteille, jotka kilpailevat myös Kansainyhteisön kisoissa, kahden ulkoratojen arvokisan vuodet ovat aivan normaali asia, Pihlakoski sanoo.

Lontoon olympialaisten ilmoittautumisaika päättyy 9. heinäkuuta, joten EM-kisat tullevat olemaan monien maiden urheilijoille paikka, joissa annetaan näyttöjä olympiajoukkueiden valitsijoille.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nelonen: Vaalirahakohu nakersi puolueiden rahoitusta

    KOTIMAA Päivitetty: 2.9. 20:02 00

    Vaalirahoituksesta käyty keskustelu näyttää nakertaneen puolueiden rahoitusta. Nelosen uutiset kertoi torstaina, että esimerkiksi kokoomuksen varainhankinnan tuotto jäi viime...
  2. Kanalintukannat nousussa Lapissa

    LAPPI Päivitetty: 2.9. 19:52 00

    AR_METTOPUUSSAKanalintukannat ovat Lapissakin hyvässä nousussa. Riekkokantakin kääntyi kasvuun, mutta maltillinen verotus ja rauhoituskin ovat edelleen paikallaan.
  3. Skippaa syysmasennus!

    NUORET 2.9. 17:05 00

  4. Puolikin tuntia helpottaisi

    NUORET 2.9. 17:17 00

  5. Kahvia ikkunalaudalla

    NUORET 2.9. 18:01 00

  6. Pekkarinen tukisi hiilivoimasta luopumista Etelä-Suomessa

    KOTIMAA 2.9. 18:21 00

  7. Ruotsalaismiehet ihailevat prinsessaa, näyttelijää ja tv-kokkia

    ULKOMAAT 2.9. 18:24 00

  8. Pakistanin tulvauhrien viha huolestuttaa Punaista Ristiä

    ULKOMAAT 2.9. 18:14 00

  9. Aseistautuneeksi epäilty mies kiinni Kajaanissa

    KOTIMAA 2.9. 17:29 00

  10. Virkkunen: Opintojen nopeuttaminen ei uhkaa tutkintojen laatua

    KOTIMAA 2.9. 18:00 00

  1. Koulun pihalta löytyi tykin ammus

    LAPPI 2.9. 14:23 102

  2. IL: Tytöt katosivat koulun retkellä Kittilässä

    LAPPI 2.9. 08:33 610

  3. Talvinen maisema yllätti Rovaniemellä ja Kemijärvellä

    LAPPI 1.9. 19:47 90

  4. Maailman huippukokit koolle Leville

    LAPPI 2.9. 10:23 30

  5. KRP tutkii Väestörekisterikeskuksen kumppanin toimia

    KOTIMAA 1.9. 16:51 11

  6. Bolt uskoo Gayn vihaavan häntä

    URHEILU 1.9. 21:43 10

  7. Toimituksen yhteystiedot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 33751

  8. ”Törkein tapaus eläinsuojelu- valvojan urani aikana”

    LAPPI 31.5. 12:50 1260

  9. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  10. Matkailurakentamisessa vedetään henkeä

    LAPPI 1.9. 10:35 10

  1. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  2. Poimijan avustaminen puhuttaa valtakunnassa

    LAPPI 31.8. 15:38 2111

  3. Uusille asunnoille riittää ostajia

    LAPPI 27.8. 09:44 212

  4. Iso kavallus Kursulaisen leipomossa

    LAPPI 27.8. 15:27 201

  5. Puheliaat puolueet

    PÄÄKIRJOITUKSET 27.8. 08:34 190

  6. Kaahari kiinni Rovaniemen Norvatieltä

    LAPPI 31.8. 15:13 180

  7. Keuhkoahtauman oireet lymyävät limaklönteissä

    LAPPI 27.8. 13:44 165

  8. Miesparturi ei ole automaattisesti homo

    KOTIMAA 25.8. 11:43 2218

  9. Syrjäseutujen asukkaiden postipalvelut uhattuina

    LAPPI 25.8. 16:23 145

  10. Taimen auttoi kakkoseksi Porttipahdan uistelussa

    LAPPI 28.8. 20:32 120

  1. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  2. Koiranpennut löysivät thaipoimijan

    LAPPI 12.8. 19:40 610

  3. Rusko käy pirttiin kuin kotiinsa - katso video!

    LAPPI 21.8. 10:00 3622

  4. Kadonnut thai-poimija löytyi kuolleena

    LAPPI 12.8. 13:33 368

  5. Medvedev pyytää kansalta kommentteja uudesta poliisilaista verkossa

    ULKOMAAT 7.8. 22:24 280

  6. Lapin Lihan johtokolmikkoa syytetään teurasporojen julmasta kohtelusta

    LAPPI 19.8. 12:09 2816

  7. Poliisin karhuvaroitus houkutteli kuin hunaja napapiirillä

    LAPPI 2.8. 19:50 4225

  8. Karhut lampaiden kimpussa Savukoskella

    LAPPI 10.8. 21:38 2523

  9. Lapin Veikkojen rastien tuloksia

    URHEILU 18.8. 23:05 230

  10. Hurja takaa-ajo Rovaniemellä

    LAPPI 13.8. 09:33 233

  1. Talvinen maisema yllätti Rovaniemellä ja Kemijärvellä

    LAPPI 1.9. 19:47 9 0 1531

  2. IL: Tytöt katosivat koulun retkellä Kittilässä

    LAPPI 2.9. 08:33 6 10 1374

  3. Koulun pihalta löytyi tykin ammus

    LAPPI 2.9. 14:23 10 2 1083

  4. Ranuan nautahaudat pienen porun väärti

    LAPPI 1.9. 19:20 0 2 445

  5. Suomi tarvitsee unilukkarin

    PÄÄKIRJOITUKSET 1.9. 11:11 0 0 379

  6. Maailman huippukokit koolle Leville

    LAPPI 2.9. 10:23 3 0 298

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 2715 1 273

  8. Polkupyöräilijä törmäsi auton keulaan Rovaniemellä

    LAPPI 2.9. 09:02 0 0 269

  9. Hirvenmetsästys alkoi pohjoisessa tänään -hirvenpäät kerättävä talteen

    LAPPI 1.9. 04:33 4 4 260

  10. Kolumbialainen Gaitan Saimaa Volleyyn

    URHEILU 2.9. 13:19 0 0 257

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu