Norja esti pohjoiskorealaisten opinnot turvallisuussyistä
Norjan ulkoministeriö on estänyt kahden pohjoiskorealaisen jatko-opinnot Stavangerin yliopistossa Länsi-Norjassa. Ulkoministeriö pelkäsi, että opiskelijat käyttäisivät opintojaan vääriin tarkoituksiin kotimaassaan.
– On mahdollista, että Pohjois-Korean kansalaiset saavat tietoja, joita voidaan hyödyntää joukkotuhoaseiden ja ohjusjärjestelmien kehittämisessä, sanoo ulkoministeriön edustaja Haakon Svane.
Kaksikon piti aloittaa informaatioteknologian tohtoriopinnot syksyllä, mutta heidän oleskelulupansa hylättiin viime hetkellä. He valmistuivat maistereiksi samasta laitoksesta muutamia vuosia sitten.
Yliopisto yllättyi päätöksestä, koska ulkoministeriö oli suhtautunut asiaan myöntyvästi vielä keväällä. Koulutusjohtaja Kristofer Henrichsenin mielestä kyse oli rauhanprojektista.
Norjan turvallisuuspoliisi esti syksyllä myös iranilaisen miehen satelliittiteknologian opinnot Narvikissa.
Keskustelua aiheesta:

