Ihmeidentekijät
Olen onnekas. Kukaan ystävistäni ei ole kuollut. Se on harvinaista, vaikka nuori olenkin.
Se on osaksi suuri sattuma, osaksi onni ja ehdottomasti monen pyyteettömän ihmisen ansiota. Läheltä piti -tilanteita on kyllä ollut riittämiin. Itse asiassa useimmat meistä ovat saaneet elintärkeää selviytymisapua jossain elämänvaiheessa. Rakkaan ystäväni tarina on tavallinen.
Se on niin tavallinen, että harva edes käsittää, kuinka lähellä kuolemaa hän kävi.
Hän sai lapsen. Synnytys oli vaikea ja hän joutui lopulta keisarinleikkaukseen. Verta vuoti valtavasti. Sitä annettiin hänelle takaisin useita yksiköitä muutaman päivän aikana. Ilman sitä olisivat olleet kovilla sekä äiti, että lapsi.
Toisen ystäväni tarina on dramaattisempi. 19.04.2008 kello 19.45 törmäsi ohitusta yrittänyt katumaasturi Aurinkomatkojen turistibussiin Espanjan Torremolinoksessa. Ystäväni jäi alimmaiseksi. Hän oli matkan opas.
En viitsi luetella, kuinka monta luuta häneltä katkesi tai kuinka moneen osaan hänen päänahkansa repesi. Tärkeintä ja uskomattominta on nimittäin se, että hän selvisi. Kun kaikki lasinsirut oli kaivettu hänen sisältään, raajat liitetty takaisin ja iho ommeltu kiinni, oli hän yhä siinä.
On tarpeetonta sanoa, kuinka suurta roolia ystävieni parantumisessa näyttelivät lääkärit ja koko hoitohenkilökunta. Jokaisessa läheltä piti -tilanteessa on kuitenkin myös lukemattomia kasvottomia sankareita. Dramaattiset tapahtumat saavat meidät joskus unohtamaan nämä pienet arkienkelit.
Jokainen lahjoitettu euro, luovutettu elin tai veriyksikkö, jokainen ojennettu käsi ja kuunteleva korva auttavat heikompia takaisin jaloilleen. Oikeastaan ihmeiden tekeminen ei vaadi ihmeitä.
