Pääkirjoitukset

Päivitetty 9.3. 00:50, julkaistu 3.3. 09:43

Notkahdus ei matkailua kaada


Lapin matkailu on viime aikoina kokenut kovia. Kolhut ovat tällä kertaa tulleet suurelta osin elinkeinon ulkopuolelta, mutta sitä ei voi kiistää, etteikö niillä jonkinlaista vaikutusta ole. Tämän kauden pienestä notkahduksesta on kuitenkin vain yksi oikea tie ja se vie ylöspäin.

Tuolle reitille on pyrittävä vaikkapa haarakäynnillä, mikäli suksi edelleen hieman lipsuu. Ei ole kuitenkaan mitään syytä epäillä, etteikö Lapin vetovoima jatkossa houkuttele pohjoiseen entistä enemmän vieraita.

Vastoinkäymisten taustalla on tietenkin kansainvälinen lama, joka näkyi joulumatkailussa selvästi. Kyseenalaisten ulkomaalaisten yrittäjien sähläys Enontekiön suunnalla sai aikaan kielteistä kuvaa koko Lapin matkailusta.

Lisää sekavuutta soppaan on saatu VR:n suunnalta, kun kaukojunien myöhästymiset ajoittuivat juuri suomalaisten talvilomien alkuun. Vaikka syy ei missään tapauksessa ole lappilaisten, maakunnan kuvaan epämiellyttävät odottamiset aina vaikuttavat.

Tiistaina alkanut auto- ja kuljetusalan lakko lisäsi sekin omalta osaltaan liikenteen häiriöitä. Epävarmuus levisi myös Lappiin, kun matkustajat eivät kaiken aikaa tienneet, miten julkinen liikenne lakon aikana toimii.

Ja koko tämän sopan ryydittävät sitten tämän talven sääolot. Kun lunta saatiin myös etelään, eläteltiin pohjoisessa toiveita, että hiihtämään ja laskemaan oppineet ihmiset lähtevät tuntureihin etsimään suurempia rinteitä. Vasta kesän kynnyksellä nähdään, kävikö todella näin.

Tiehallinnon liikennemäärien mittaukset joka tapauksessa kertovat, että etelän hiihtolomalaisia tuli Lappiin viime vuotta vähemmän. Useimmissa tunturikeskuksissa, kuten Saariselällä, hiihtolomasesongin hiljentyminen on myös pantu merkille. Sama suunta näkyy hissilippumyynnissä.

Paniikkiin ei kuitenkaan ole syytä, sillä hohtavien hankien kevätsesonki on vielä edessä. Vaikka etelässä on nyt täysi talvi, voi se väistyä nopeasti, ja silloin katseet kääntyvät jälleen Lappiin päin.

Kevätsesonki loppuu Lapissa yleensä aivan liian aikaisin. Olosuhteet antaisivat mahdollisuuden sen pidentämiseen. Etelään on vain jatkuvasti viestitettävä, että Lapissa hiihdetään ja lasketaan vielä huhtikuussa.

Laakereilleen ei ole syytä jäädä lepäämään, vaan nyt on tehtävä markkinointityötä jatkoa varten. Myös uusia vetovoimatekijöitä ja aktiviteetteja pitää kehittää.

Ja kun vieraita Lapissa lähiviikkoina kuitenkin nähdään, on heistä pidettävä hyvää huolta. Hyvän palvelun Lapissa kokenut lomalainen on aina kotiin palattuaan erittäin tehokas markkinoija.

PS. Talvi ja lumi eivät ainakaan Etelä-Suomessa ole enää niin tuttuja asioita, että niihin kaikilta osin osataan suhtautua oikein. Lumitöissä on tuskailtu ja kymmeniä onnettomuuksia on tapahtunut, kun katoille on kiivetty.

Viimeistään nyt on syytä uskoa, että kun lunta on tarpeeksi paljon, se voi aiheuttaa vaaran niin kiinteistöille kuin ihmisille.

Lapissa lumen kanssa on opittu tulemaan toimeen, mutta nyt pitää pohjoisessakin vilkuilla katoille sillä silmällä.

Ja kun katolle nousee, ei turvavälineitä saa unohtaa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Korkoloukkuun syytä varautua

    PÄÄKIRJOITUKSET Päivitetty: 30.7. 01:15 00

    Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on ominut opettajan elkeet.
  2. Soraharjun venus ja muita tarinoita

    ARVOSTELUT Päivitetty: 30.7. 01:02 10

    Kopio LINNUNPESÄNäyttelyt Oranki Art 10 -ympäristötaidenäyttely Pellon Orangissa 30.9.
  3. Partiolaisten leiripäivät Kilkkeellä viilenevät jo

    LAPPI 29.7. 16:54 20

  4. Inter jäi Genkin jalkoihin, MyPalla vielä toivoa

    URHEILU 29.7. 22:20 00

  5. Saksan juhlat naisten keihäässä ja satasella

    URHEILU 29.7. 22:58 00

  6. Halvari 20:s, Barras otteli EM-kultaa

    URHEILU 29.7. 22:41 00

  7. 111-vuotiaaksi luultu tokiolaismies olikin kuollut jo 70-luvulla

    ULKOMAAT 29.7. 12:57 00

  8. Venäjän tulli on huolintayhtiön suurin ongelma

    LAPPI 29.7. 12:50 00

  9. Helle päättyy ukkosiin, Fortum varoittaa sähkökatkoista

    KOTIMAA 29.7. 21:49 00

  10. Atria: Venäjän kiellot eivät hetkauta tulosta

    KOTIMAA 29.7. 21:49 00

  1. Salama tuhosi mökin Ranualla

    LAPPI 29.7. 17:52 170

  2. Solberg hurautti pohjat

    URHEILU 29.7. 20:01 160

  3. Kadonneen thaipoimijan etsinnät päättyivät tuloksettomina

    LAPPI 27.7. 14:25 1817

  4. Mikä eläin seurasi thaipoimijaa?

    LAPPI 28.7. 17:48 2319

  5. Räsänen ja Utriainen kaukana finaalipaikasta

    URHEILU 29.7. 20:40 60

  6. Sähkökaappia vahingoitettiin Muurolassa

    LAPPI 29.7. 13:19 62

  7. Korkeuden valtias Venäjältä

    URHEILU 29.7. 21:17 60

  8. Åstrand jäi 0,06 sekuntia finaalipaikasta

    URHEILU 29.7. 21:14 50

  9. Toppatakki on kilpisjärveläinen kesäasu

    LAPPI 23.7. 16:47 222

  10. Turvallisella polulla vaikea kuvitella, että vakavia kiipeilyturmia voi sattua

    LAPPI 28.7. 20:03 50

  1. Mikä eläin seurasi thaipoimijaa?

    LAPPI 28.7. 17:48 2319

  2. Toppatakki on kilpisjärveläinen kesäasu

    LAPPI 23.7. 16:47 222

  3. Hillasuot ammottavat tyhjyyttään, keskustele aiheesta

    LAPPI 25.7. 18:09 2212

  4. Karjalainen viides ja Söderberg kuudes moukarin karsintaryhmässä A

    URHEILU 27.7. 11:40 180

  5. Kadonneen thaipoimijan etsinnät päättyivät tuloksettomina

    LAPPI 27.7. 14:25 1817

  6. Lontoon olympialaisten avajaiset ovat kahden nurkan takana

    URHEILU 27.7. 10:56 170

  7. Salama tuhosi mökin Ranualla

    LAPPI 29.7. 17:52 170

  8. RoPS palasi voiton tielle Tampereella

    URHEILU 25.7. 20:23 164

  9. Solberg hurautti pohjat

    URHEILU 29.7. 20:01 160

  10. Pitäisikö hyttyset hävittää sukupuuttoon?

    LAPPI 26.7. 12:32 1415

  1. Suomalaissukuinen astronautti tulee vierailulle Heurekaan

    LAPPI 9.7. 13:22 331

  2. Hillat jo raakileita Ranualla

    LAPPI 2.7. 10:46 312

  3. Pentutehtailijalta hankittu Mimosa voi nyt hyvin

    LAPPI 6.7. 18:53 292

  4. Kolme nuorta pidätetty rovaniemeläismiehen surmasta

    LAPPI 8.7. 16:49 271

  5. Rovaniemi Marathonin tulokset. Katso video.

    URHEILU 3.7. 12:00 270

  6. Asepalvelukseen astunut kesätoimittaja yllättyi armeijan rentoudesta

    LAPPI 12.7. 09:52 2610

  7. Facebook-vitsi panee sallalaissiskokset patikoimaan Kemijärvelle

    LAPPI 1.7. 15:52 258

  8. Olli-Pekka Salminen Kemijärven kaupunginjohtajaksi

    LAPPI 5.7. 16:10 2510

  9. Kahdeksan loukkaantui kolarissa Kemintiellä

    LAPPI 18.7. 19:11 2410

  10. Vanha mörkö nostaa päätään

    PÄÄKIRJOITUKSET 30.6. 12:53 240

  1. Kadonneen thaipoimijan etsinnät päättyivät tuloksettomina

    LAPPI 27.7. 14:25 18 17 314

  2. Korkoloukkuun syytä varautua

    PÄÄKIRJOITUKSET 28.7. 11:58 0 0 150

  3. Soraharjun venus ja muita tarinoita

    ARVOSTELUT 29.7. 15:16 1 0 135

  4. Partiolaisten leiripäivät Kilkkeellä viilenevät jo

    LAPPI 29.7. 16:54 2 0 122

  5. Suoritus

    PÄÄKIRJOITUKSET 28.7. 01:00 1 0 120

  6. Mikä eläin seurasi thaipoimijaa?

    LAPPI 28.7. 17:48 23 19 106

  7. Saksan juhlat naisten keihäässä ja satasella

    URHEILU 29.7. 22:58 0 0 98

  8. Inter jäi Genkin jalkoihin, MyPalla vielä toivoa

    URHEILU 29.7. 22:20 0 0 96

  9. Askelmerkit hukassa

    PÄÄKIRJOITUKSET 29.6. 10:39 0 0 88

  10. Venäjän tulli on huolintayhtiön suurin ongelma

    LAPPI 29.7. 12:50 0 0 69

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu