Kevätsesonki on tärkeä piikki
Lapin matkailuyrittäjät odottavat jännityksellä alkavaa kevätsesonkia. Kun joulun aikaan ulkomaalaiset vieraat jäivät entistä vähemmälle, on yritysten kannalta tärkeää, että keväthangille väkeä rientää.
Jo lähiviikot näyttävät tässä mielessä suuntaa. Etelän hiihtolomat alkavat, ja pian sen jälkeen nähdään, kuinka paljon lama elinkeinoa kurittaa. Ennakkovaraukset eivät vielä kaikkea kerro, sillä Lapin matkasta päätetään monesti vasta loman alla.
Merkittävää on, miten eteläänkin saatu lumipeite vaikuttaa pohjoisen tunturikeskuksiin. On arvioitu, että se voi innostaa ihmisiä lähtemään Lappiin, jossa on tarjolla suurempia ja vauhdikkaampia rinteitä. Toisaalta etelän nietokset tarjoavat aktiviteetteja myös lähempänä.
Vaikka joku povaa jo kaivosteollisuudesta matkailun ohittavaa kehitysveturia, on niin kotimaan kuin ulkomaan vierailla maakunnan hyvinvoinnille tärkeä merkitys myös jatkossa.
Jo nyt on nähtävissä, että odotukset tälle keväälle ovat maltilliset. Se näkyy valitettavasti heti työllistämisessä, sillä esimerkiksi Tunturi-Lapissa on tarjolla selvästi viime vuotta vähemmän alan työpaikkoja. Viime vuoden helmikuussa työpaikkoja tarjottiin työnvälityksen kautta 150, nyt vain nelisenkymmentä.
Viime aikojen pakkaset eivät luo parhaita olosuhteita Lapin hiihtolomille. Toivoa sopii, että lukemat hieman laskevat, jotta Lappi tarjoaa jo ensimmäisille vieraille hienot kulissit. Etelän asukkaat ovat tänä talvena palelleet jo kotiseudullaan, joten he saattavat säikähtää kovia pakkaslukemia.
Jälleen kerran on syytä keskustella koululaisten hiihtolomien ajankohdasta. Ainakin Lapissa helmikuu on vielä kovinta talvea eikä missään nimessä paras ajankohta nauttia aurinkoisista hangista.
Myös Lapin koululaisten lomaviikko herättää keskustelua. Vaikka vapaat pohjoisessa ajoittuvatkin myöhempään ajankohtaan kuin etelässä, niitä voitaisiin monien mielestä siirtää vieläkin eteenpäin. Lapissa kun kelejä riittää ainakin huhtikuulle saakka.
Niin kevätsesongin kuin muiden matkailun huippukausien työllistävää vaikutusta vähentää se, että suuri osa alan työntekijöistä on pätkätyöläisiä. Viisasten kiveä matkailun saamiseksi entistä ympärivuotisemmaksi ei kuitenkaan toistaiseksi ole löytynyt.
On kysymys joka tapauksessa niin tärkeästä asiasta, että ideariihiä on yhä syytä pitää. Pysyvämpien työpaikkojen saaminen alalle ruokkisi Lapin matkailukuntia huomattavasti enemmän, kun henkilöstö voisi asettua myös työpaikkakunnalleen asumaan.
PS. Keskustan johtoon pyrkivä Paavo Väyrynen vaikuttaa malttamattomalta. Puheenjohtajakandidaattien keskustelussa Väyrynen oli jo valmis hämmentämään hallituksen ministerilistaa.
Into on ehkä hieman ennenaikainen, sillä ensinnäkään ei tiedetä, kuka puolueen uusi puheenjohtaja on ja tuleeko hänestä heti pääministeri. Toisaalta lähtöviivalle voi pukusuojasta ilmestyä vielä uusia kilpailijoita, kuten vaikkapa elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.

