Prinsessa Röh

Viime viikonloppuna oli ristiäiset, joten kahden kuukauden ikäinen lapsi puettiin kastemekkoon. Vauvasta tuli tyttö.

Sukupuoleton sai sukupuolen.

Aloin ymmärtää tuttua pariskuntaa, joka ei edes ystävilleen kertonut, onko vastasyntynyt tyttö vai poika. Tuntemattomille kysyjille äiti vastasi: ”Hän on vasta vauva. Hän saa päättää itse isompana.”

Aikanaan tuhahtelin moiselle temppuilulle: sehän juuri sai kaikki erityisen uteliaiksi lapsen sukupuolesta ja yhtämittaa keskenään sitä spekuloimaan. Mutta – hyvä kysymys: miksi? Miksi se on niin tärkeää?

Omasta sukupuolesta käsin on todella mielenkiintoista tarkkailla, miten se toinen sukupuoli oikein kehittyy.

Miehestä tulee feministi, jos hän nai feministin. Tai jos hän saa tyttölapsen.

”Toinen sukupuoli” oli feministi Simone de Beauvoir´n nimitys naisesta samannimisessä klassikkokirjassa, joka ilmestyi 60 vuotta sitten ja suomeksi kokonaan vasta nyt. (Mies on yleensä yhä se ensimmäinen sukupuoli, jolla on rahat ja valta – mutta vielä useampi mies on nykyään kolmas sukupuoli: syrjäytynyt, yksinäinen, kelpaamaton.)

Niinpä minua alkoi tavattomasti ärsyttää, kun syntymän yhteydessä moni onnitteli ”prinsessasta”. Jopa tunnettu feministiperhe iloitsi ”prinsessan” tulosta.

Minkä ihmeen prinsessan?

Prinsessalla ei ole omia ansioita. Hän on, mikä on, kuninkaallisten vanhempiensa ansiosta. Hän ei itsessään ole mikään, eikä osaa mitään. Hänen on siis paras olla kaunis.

Prinsessalla ei ole muuta tehtävää kuin odottaa prinssiä, joka pelastaa avuttoman neidon pulasta tai sitten urotöillään ansaitsee tytön siinä missä muunkin omaisuuden, puolen valtakuntaa. Luultavasti maaomaisuus on tärkeämpi; eukko tulee siinä kylkiäisenä.

Prinsessa on vain objekti, toisten ihailun ja mielihalujen kohde.

Ja tämmöisestä onnitellaan 2000-luvulla! Miksi ei tulevasta Nobel-voittajasta?

”Rakas prinsessa”, leperrän vauvalle joka kerta, kun hän pörisyttää oikein hartaat kakat vaippaan tai röhkäisee oikein kunnon pulauksen isin paidalle.

Mitä naisellista – tai miehekästä, sen puoleen – kukaan voi nähdä tuossa röyhtäilevässä, pierevässä, ähisevässä ja puhisevassa pötkylässä?

Miksi sille ylipäätään on tarvinnut antaa heti ensi rääkäisyn jälkeen sukupuoli - jo ennen kuin se on saanut nimeäkään - miksi sillä on niin valtava merkitys?

”Toiselle sukupuolelle” sopiviksi katsotut värit, vaatteet, tyylit, lelut ja leikit ovat miehelle niin vieraita, että vasta nyt huomaan, miten kaavamaisesti kasvatamme lapsistamme tyttöjä tai poikia.

Esikoispoikaani en muka tietoisesti ohjannut autojen ja koneiden maailmaan, mutta jos isä ja äiti ovat aivan alituiseen sukupuolitietoisia – jopa pakkomielteisiä – niin kai lapsikin ymmärtää ryhtyä vanhempien mieliksi tytöksi tai pojaksi.

Itsekin kertoilen kaikille, että tyttövauvat ovat poikia kiltimpiä ja rauhallisempia. En tiedä edes, pitääkö se paikkansa. Totta on siis vain se, että tyttöjen edellytetään olevan poikia hyvätapaisempia ja hiljaisempia – aivan ensi hetkestä alkaen.

Pojaksi synnytään, mutta tyttö tehdään.