Monta pyydystä matkailijalle
Maailman asiat eivät sittenkään ole kovin huonosti: ensimmäinen ruotsalainen on jo ammuttu avaruuteen.
Näin riimitteli huumorintajuinen pakinanikkari kolme vuotta sitten, kun kuningaskunnan ensimmäinen svekonautti Christer Fuglesang singottiin kohti taivaan tähtiä.
Suomi sai pientä hyvitystä ruotsalaisten avaruudenvalloitukselle, kun suomalaissukuinen astronautti, Yhdysvaltain armeijan eversti Timothy L. Kopra kesällä 2009 osallistui ensimmäiselle avaruuskävelylleen ja kertoi kokemuksiaan videopuhelimen välityksellä tasavallan presidentti Tarja Haloselle.
Nyt, tarkemmin sanoen ensi vuoden lopulla, avaruusmatkat ovat jo kaikkien ulottuvilla. Edellytyksenä on vain riittävän paksu lompakko; muutaman tunnin keikan hinta on noin 144 000 euroa.
Tähän matkailupyydykseen on jo tarttunut pari suomalaista, kolme ruotsalaista ja neljä tanskalaista. Maailmanlaajuisesti matkoja on varattu yli 300.
Tutun ja turvallisen aurinkomatkailun ohella suomalaisturistejakin näyttävät nykyään vetävän yhä enemmän niin sanotut extremelajit.
Matkamessujen yhteydessä Nepalin valtion matkailuministeriö palkitsi kaikkiaan kahdeksan maailman korkeimman vuorenhuipun, Mount Everestin valloittajaa. Samanlaisen tunnustuksen sai myös 12 muuta köyhän mutta kauniin maan ystävää.
Kaikki eivät enää halua lomallaan vain löhötä. Siitä kertoo esimerkiksi Suomen Matkatoimiston yhteensä 16 kohdetta käsittävä maratonmatkojen tarjonta.
Monet näistä matkoista ovat tulleet pitkän matkan juoksun ystäville tutuksi viime vuosikymmeninä.
Ruotsi panee taas kerran Suomea paremmaksi. Kun meillä vasta odotellaan pääministeri Matti Vanhasen häitä, Ruotsi ehättääkin edelle.
Kaikkien kuningaskunnan ystävien on syytä painaa tulikirjaimin mieleensä päivämäärä 19. kesäkuuta.
Jos vissit puheet pitävät, niin kruununprinsessa Victoria ja herra Daniel Westling menevät silloin naimisiin.
Komean hääparin ohella Ruotsi ja Skandinavian pääkaupungiksi itsensä ylentänyt Tukholma haluavat näyttää matkailijoille, kuinka kaunis paikka tämä Mälarin helmi oikeastaan on.
Häitä on tarkoitus juhlia kunnolla, sillä niitä edeltää Love Stockholm - kaksiviikkoinen juhla. Tämä kaupungin keskustaan sijoittuva tapahtuma sisältää musiikkia, taidetta, kulttuuria, ruokaa, muotia, muotoilua ja historiaa.
Tärkein on kuitenkin rakkausteema, johon tapahtuman järjestäjät toivovat meidän kaikkien voivan samaistua.
Mikäpä siinä. Tuttu juttu.
Jos Ruotsi saa ensi kesänä näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa, niin tumput suorina ei olla toki seisottu Suomessakaan, vaikka Matkailun edistämiskeskuksen budjetti on kutistunut lähes puoleen kunniansa päivistä.
Ylijohtaja Jaakko Lehtosen harmistuminen on ymmärrettävä. Norjan vastaava virasto mällää noin 31 miljoonalla eurolla ja Ruotsi runsaalla 16 miljoonalla eurolla, kun MEKillä on tänä vuonna käytettävissään vain 9,7 miljoonaa euroa.
Rahamäärä on kunnolliseen näkyvyyteen riittämätön, suomentaa Lehtonen.
Merenkurkun alueen Gastro Botnia -hankkeen vetäjät ovat oivaltaneet, että ruoka on tärkeä osa matkailua. Hankkeessa on mukana 9 yritystä Ruotsista ja 21 Suomesta.
Ateriaelämyksen yllätys on poronkäristys; suomalaisilta tahtoo helposti unohtua kuinka etelään Ruotsin poronhoitoalue yltää.
Hyvästä ruuasta ja kauniista maisemasta kiinnostuneiden kannattaa harkita visiittiä kesällä 2006 Unescon maailmanperintökohteeksi hyväksyttyyn Merenkurkun saaristoon.
Suomalaisen kaukokaipuun poistajana toimii ensi kesänä muun muassa Kristina Cruises -varustamon uusi lippulaiva M/S Kristina Katarina, joka ottaa elokuun lopulla monille tutuksi tulleen Kristina Reginan paikan. Matkustajahyttejä on kaikkiaan 193 eli lähes puolet enemmän kuin edeltäjällä.
Yksi hyvä, luotettava - ellei peräti paras - vaihtoehto lomamatkalle on tietysti kääntää lapikkaat kohti pohjoista.
Lappi ei ole minua koskaan pettänyt, sanoi jo Urho Kekkonen aikoinaan.
Kirjoittaja on Lapin Kansan pääkirjoitustoimittaja.

