Kolumnit

Päivitetty 28.2. 15:38, julkaistu 25.2. 10:34

Vainovalkeiden aikaa


Aivan kuin aiemminkin, kaukana muilla mailla lymyilevät ympäristöradikaalit ovat virittelemässä jokakeväistä metsäkapinaa pohjoisen ihmisen kiusaksi.

Viime viikolla luontojärjestöt löysivät Metsähallituksen lanssista vanhoja puita ja siitäkö se nosti älämölöön: ikipuut pelastuvat vain, jos vanhoja puita kasvavat metsät kääritään naftaliiniin.

Saksalaislehdet on jo valjastettu asialle: kauhutarinoita Suomen Lapista on taas tarjolla.

Metsissä liikkuneet ovat havainneet, että näitä "ikivanhoja" puita kasvaa kaikkialla ja pilvin pimein. Eikä vain metsissä, vaan jopa pihapiirissä. Siis eikun pihatkin suojeluun.

Viikolla taas Saamen metsä -niminen jengi jakoi Tampereella lentolehtisiä, joissa oli präntättynä aivan kuin taistelukäskynä "hätähuuto Saamenmetsien puolesta".

Lapin liitto ja maakunnan varteenotettavimmat puolueet laidasta laitaan ymmärsivät viikolla oitis, että nyt on vainovalkeiden aika. Liikehdintä kun antaa merkkejä kiusantekoretkestä Lapin metsiin.

Niinpä maakunnan satraapit sytyttivät nykyajan tottovalkeat alkuviikosta (LK 24.2.) – varmuuden vuoksi – koska arvaavat banderollien liehuvan pian taas metsiin kärrättyjen peltikämppien nurkilla.

Ihminen on viisaimpia maapallolla elävistä olennoista. Yleisesti omaksutun käsityksen mukaan ihminen on myös viekkain ja ovelin ajamaan omaa etuaan – tai vahingoittamaan toisen etua.

Luonnonsuojelu on osoittautunut oivalliseksi keppihevoseksi terrorisoida järjestäytynyttä yhteiskuntaa.

Jos metsien kettingijengi olisi oikeasti luonnon asialla, se ei sotkisi puupinoja spraymaalilla, tuolla vihoviimeisellä ympäristömyrkyllä. Jos kettutytöt oikeasti olisivat eläinten asialla, he eivät kiduttaisi niitä hitaaseen ja tuskalliseen kuolemaan päästämällä irti häkeistään metsiin.

Suomalaiset ovat syystä huolissaan ympäristönsä tilasta. Huolissaan he ovat siksi, että luonnon ja metsän suojelijoiksi itseään nimittävät ujeltajat pilaavat oikeankin suojelun maineen.

Moni suojelusta aidosti kiinnostunut ei halua samaistua eläinten rääkkääjiin tai ponnekaasujen tusauttelijoihin.

Luonnon kannalta on pahinta se, että tavalliset kansalaiset, etenkin ne, jotka lähimpänä luontoa asuvat ja töitään tekevät, heittävät hanskat tiskiin ja irtisanoutuvat ympäristöaatteesta siksi, etteivät tulisi leimatuksi ääriliikkeiden porukkaan.

Kansalaiset ovat jo pitkään tienneet, että luontojärjestöjen riveissä on vain pieni osa niitä, jotka luonnonsuojelun nimissä terrorisoivat jopa paikallista väestöä.

Kuitenkin tämä pieni julkisuudenkipeä ja äänekäs joukko on antanut kasvot luonnonsuojelulle.

Ympäristöjärjestöjen post-stalinistiset menetelmät ovat yltäneet tavoitteisiinsa, ne ovat saaneet ihmiset sotajalalle toisiaan vastaan. Taistelutantereena käytetty luonto ei pitkän päälle tällaista mesoamista kestä.

Jos pohjoisessa on kiistaa esimerkiksi poromiesten ja metsämiesten kesken, ei sinne tarvita etelän aktivisteja lisää vihaa lietsomaan.

Kun valoa kestävien luonnonsuojeluorganisaatioiden johdossa on henkilöitä, jotka tosissaan paneutuvat ympäristön ongelmiin, tulee kysyneeksi, miksi he suhtautuvat hyssytellen siihen epäilyttävään ja ihmisiä järkyttävään ekoterrorismiin, jota tehdään suojelun ja suojelujärjestöjen siipien alla ja jopa niiden suojeluksessa.

Siellä ei ilmeisesti ymmärretä, että mitä enemmän bulevardien viheltäjiä poimitaan mukaan, sitä enemmän toiselta laidalta tippuu pois aitoja luontokansalaisia.

Onneksi ympäristöministeriöön on astunut ainakin hiukan järkeä. Tuore kansliapäällikkö Hannele Pokka kertoi Lapin Kansan haastattelussa (LK 25.2.), että luontojärjestöjen mellakointi johtuu ainoastaan niiden tarpeesta nostaa omaa profiiliaan.

Näinkö se tapahtuu?

Luonnonsuojelu ilman kansalaisilta haettavaa hyväksyntää on puhdasta hurskastelua.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nelonen: Vaalirahakohu nakersi puolueiden rahoitusta

    KOTIMAA Päivitetty: 2.9. 20:02 00

    Vaalirahoituksesta käyty keskustelu näyttää nakertaneen puolueiden rahoitusta. Nelosen uutiset kertoi torstaina, että esimerkiksi kokoomuksen varainhankinnan tuotto jäi viime...
  2. Kanalintukannat nousussa Lapissa

    LAPPI Päivitetty: 2.9. 19:52 00

    AR_METTOPUUSSAKanalintukannat ovat Lapissakin hyvässä nousussa. Riekkokantakin kääntyi kasvuun, mutta maltillinen verotus ja rauhoituskin ovat edelleen paikallaan.
  3. Skippaa syysmasennus!

    NUORET 2.9. 17:05 00

  4. Puolikin tuntia helpottaisi

    NUORET 2.9. 17:17 00

  5. Kahvia ikkunalaudalla

    NUORET 2.9. 18:01 00

  6. Pekkarinen tukisi hiilivoimasta luopumista Etelä-Suomessa

    KOTIMAA 2.9. 18:21 00

  7. Ruotsalaismiehet ihailevat prinsessaa, näyttelijää ja tv-kokkia

    ULKOMAAT 2.9. 18:24 00

  8. Pakistanin tulvauhrien viha huolestuttaa Punaista Ristiä

    ULKOMAAT 2.9. 18:14 00

  9. Aseistautuneeksi epäilty mies kiinni Kajaanissa

    KOTIMAA 2.9. 17:29 00

  10. Virkkunen: Opintojen nopeuttaminen ei uhkaa tutkintojen laatua

    KOTIMAA 2.9. 18:00 00

  1. Koulun pihalta löytyi tykin ammus

    LAPPI 2.9. 14:23 102

  2. IL: Tytöt katosivat koulun retkellä Kittilässä

    LAPPI 2.9. 08:33 610

  3. Talvinen maisema yllätti Rovaniemellä ja Kemijärvellä

    LAPPI 1.9. 19:47 90

  4. Maailman huippukokit koolle Leville

    LAPPI 2.9. 10:23 30

  5. KRP tutkii Väestörekisterikeskuksen kumppanin toimia

    KOTIMAA 1.9. 16:51 11

  6. Bolt uskoo Gayn vihaavan häntä

    URHEILU 1.9. 21:43 10

  7. Toimituksen yhteystiedot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 33751

  8. ”Törkein tapaus eläinsuojelu- valvojan urani aikana”

    LAPPI 31.5. 12:50 1260

  9. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  10. Matkailurakentamisessa vedetään henkeä

    LAPPI 1.9. 10:35 10

  1. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  2. Poimijan avustaminen puhuttaa valtakunnassa

    LAPPI 31.8. 15:38 2111

  3. Uusille asunnoille riittää ostajia

    LAPPI 27.8. 09:44 212

  4. Iso kavallus Kursulaisen leipomossa

    LAPPI 27.8. 15:27 201

  5. Puheliaat puolueet

    PÄÄKIRJOITUKSET 27.8. 08:34 190

  6. Kaahari kiinni Rovaniemen Norvatieltä

    LAPPI 31.8. 15:13 180

  7. Keuhkoahtauman oireet lymyävät limaklönteissä

    LAPPI 27.8. 13:44 165

  8. Miesparturi ei ole automaattisesti homo

    KOTIMAA 25.8. 11:43 2218

  9. Syrjäseutujen asukkaiden postipalvelut uhattuina

    LAPPI 25.8. 16:23 145

  10. Taimen auttoi kakkoseksi Porttipahdan uistelussa

    LAPPI 28.8. 20:32 120

  1. Kyläläiset hyvästelivät Oikaraisen lossin tanssimalla

    LAPPI 28.8. 22:01 642

  2. Koiranpennut löysivät thaipoimijan

    LAPPI 12.8. 19:40 610

  3. Rusko käy pirttiin kuin kotiinsa - katso video!

    LAPPI 21.8. 10:00 3622

  4. Kadonnut thai-poimija löytyi kuolleena

    LAPPI 12.8. 13:33 368

  5. Poliisin karhuvaroitus houkutteli kuin hunaja napapiirillä

    LAPPI 2.8. 19:50 4225

  6. Lapin Lihan johtokolmikkoa syytetään teurasporojen julmasta kohtelusta

    LAPPI 19.8. 12:09 2816

  7. Medvedev pyytää kansalta kommentteja uudesta poliisilaista verkossa

    ULKOMAAT 7.8. 22:24 280

  8. Karhut lampaiden kimpussa Savukoskella

    LAPPI 10.8. 21:38 2523

  9. Lapin Veikkojen rastien tuloksia

    URHEILU 18.8. 23:05 230

  10. Hurja takaa-ajo Rovaniemellä

    LAPPI 13.8. 09:33 233

  1. Talvinen maisema yllätti Rovaniemellä ja Kemijärvellä

    LAPPI 1.9. 19:47 9 0 1531

  2. IL: Tytöt katosivat koulun retkellä Kittilässä

    LAPPI 2.9. 08:33 6 10 1374

  3. Koulun pihalta löytyi tykin ammus

    LAPPI 2.9. 14:23 10 2 1083

  4. Ranuan nautahaudat pienen porun väärti

    LAPPI 1.9. 19:20 0 2 445

  5. Suomi tarvitsee unilukkarin

    PÄÄKIRJOITUKSET 1.9. 11:11 0 0 379

  6. Maailman huippukokit koolle Leville

    LAPPI 2.9. 10:23 3 0 291

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 2715 1 273

  8. Polkupyöräilijä törmäsi auton keulaan Rovaniemellä

    LAPPI 2.9. 09:02 0 0 269

  9. Hirvenmetsästys alkoi pohjoisessa tänään -hirvenpäät kerättävä talteen

    LAPPI 1.9. 04:33 4 4 260

  10. Kolumbialainen Gaitan Saimaa Volleyyn

    URHEILU 2.9. 13:19 0 0 257

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu