Posion Riisitunturin kansallispuisto Vuoden Retkikohde
- Retkeilijät Riisitunturilla.
Posiolla sijaitseva Suomen eteläisin oikea tunturialue, Riisitunturin kansallispuisto, on valittu valtakunnalliseksi Vuoden retkikohteeksi. Metsähallituksen ylläpitämä kansallispuisto voitti yleisöäänestyksen keräten yli neljänneksen annetuista äänistä.
Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestettiin nyt kuudetta kertaa. Riisitunturin kansallispuiston voitto oli riemullinen palkinto alueen kehittämiselle. Kilpailun tavoitteena on parantaa retkeilykohteiden tunnettuutta ja auttaa luonnossa liikkujia löytämään uusia retkireittejä.
– Vuonna 1982 perustettu Riisitunturi on arvokas osa kansallispuistojen helminauhaa luonnonsuojelualueena ja tarjoaa tietylle kävijäryhmälle erilaisen, vähemmän ruuhkautuneen retkikohteen, sanoo Matti Hovi, Koillismaan puistoalueen johtaja.
Erämaisella, 120 neliökilometrin laajuisella Riisitunturin alueella käy vuosittain 15 000 kävijää.
Riisin riettaalle
Riisitunturin aluetta on kehitetty Metsähallituksen toimesta vuosina 2007-2009. Työ jatkuu edelleen.
Uutta ovat muun muassa neljä uutta päiväreittiä, joista yksi on Riisin Rietas. Reitit vievät kulkijan upeisiin tunturi- ja vaaramaisemiin, joita hallitsevat kuusimetsät ja edustavat rinnesuot.
– Reittien nimien pitää olla erikoisia ja herättää mielenkiintoa ja halun tutustua kohteeseen, maalailee Pekka Veteläinen, jonka kädenjälkeä uudet päiväreitit ovat. Riisitunturin kansallispuiston uusien päiväreittien avajaiset järjestetään 20. kesäkuuta 2010.

