Hiihtokeskusten alkukausi ennakoi vilkkaita lomaviikkoja
- Hiihtokeskusviikoista odotetaan vilkkaita. Kuvassa Levin Tuikun menoa viime keväältä.
Alkukauden asiakasmäärät ennakoivat vilkkaita hiihtolomaviikkoja. Talviset olosuhteet ovat innostaneet entistä useamman harrastajan rinteisiin.
– Hiihtolomien varaustilanne näyttää jo kohtuullisen hyvältä. Kiristyvä talous ei ole vähentänyt harrastamisen vetovoimaa, mutta on vaikuttanut varausaikoihin. Matkalle lähdetään entistä useammin vain muutaman päivän varoajalla; onneksi haja- ja peruutuspaikkoja löytyy edelleen kaikista hiihtokeskuksista, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet.
Aloittelevia harrastajia ja lapsiasiakkaita on ollut hiihtokeskuksissa kiitettävästi, mikä on lisännyt hiihtokoulujen ennakkomyyntiä. Palveluita ja lumetusta tehostetaan kaikissa keskuksissa. Suurten matkailukeskusten investoinnit ovat viime vuosina kohdistuneet erityisesti uudistuvaan hissikantaan sekä majoituskapasiteetin lisäämiseen.
– Kasvanut harrastajien määrä luo uskoa toimialan kasvuun myös tulevaisuudessa. Tämä rohkaisee eri yrittäjiä tuotteistamaan perheille moninaisia palveluita myös hiihtokeskusten lähiympäristöön, Tollet toteaa.
Rinteet ja ladut ovat erinomaisessa kunnossa. Kauden lumetus onnistuttiin tekemään ennätysajassa ja kaikki hiihtokeskukset toimivat käytännössä täydellä kapasiteetilla. Tällä hetkellä lomasään ennusteet näyttävät lupaavalta sääherkän toimialan kannalta.
Hiihtokeskusten toimialabarometrin mukaan hissilippujen myynti tammikuun loppuun mennessä on likipitäen viime vuoden tasolla lomapyhien paukkupakkasista huolimatta. Erityisesti Etelä-Suomen hiihtokeskukset ovat saaneet kauden käyntiin keskimäärin neljänneksen viimevuotista paremmin runsaslumisen talven ansiosta.

