Päivitetty 9.3. 16:07, julkaistu 9.3. 15:51

Villi Pohjola ja Eräsetti tappiollisia


Metsähallitus saavutti tulostavoitteet viime vuonna. Tulos nousi 57,7 miljoonaan euroon. Myös Metsähallituksen julkisia palveluja toteuttava Luontopalvelut saavutti hyvin sille asetetut yhteiskunnalliset tavoitteet sekä luonnonsuojelun, luonnon virkistyskäytön ja eräpalveluiden että toiminnan tuottavuuden osalta.

Metsähallitus-konsernin liiketoiminnan liikevaihto oli 290 miljoonaa euroa, noin 50 miljoonaa vuotta 2008 alhaisempi. Tulos oli runsas puolet edellisvuoden tasosta. Metsähallituksen ehdotuksen mukaan tuloksesta tuloutettaisiin valtiolle 56,7 miljoonan euron osinko.

– Vuosi 2009 oli Metsähallitukselle olosuhteet huomioon ottaen hyvä, tuloksemme kestävät vertailun, pääjohtaja Jyrki Kangas sanoo.

Puukauppa nousi

Alkuvuodesta puukauppa pysähtyi kokonaan, mutta vuoden lopulla puuta päästiin korjaamaan jo normaalitahtiin.

Metsähallituksen metsätalous toimitti puuta noin 4,8 miljoonaa kuutiometriä. Se oli runsas kymmenesosa metsäteollisuuden käyttämästä puumäärästä.

Vaikka vuosi oli metsäsektorilla vaikea, Metsähallitus kantoi vastuutaan henkilöstönsä ja aliurakoitsijoiden työllisyydestä tekemällä metsänhoitotyöt ja satsaukset metsätieverkostoon normaalimääräisinä.

Lapin kiistat

Viime vuonna saavutettiin ratkaisut monissa vuosikausia kestäneissä metsäkiistoissa Lapissa. – Nämä onnistuneet yhteensovittamisratkaisut sekä pitkäjänteinen roolimme maamme puuhuollossa näyttää pysyvästi nostaneen pääliiketoimintamme arvostusta, Kangas arvioi.

Metsähallituksen muista liiketoiminnoista Laatumaa ja Fin Forelia Oy tekivät hyvät tulokset.

Sitä vastoin Morenia Oy, Siemen Forelia Oy ja Villi Pohjola - Eräsetti Wild North olivat tappiollisia. Talouden taantuma jarrutti voimakkaasti etenkin rakentamista ja matkailua. Morenian ja Siemen Forelian tuloksia heikensivät lisäksi huomattavan suuret kertaluonteiset varasto- ja liikearvomuutokset.

Kävijät tyytyväisiä

Julkisista palveluista vastaavan Luontopalvelujen kokonaistuottavuus kasvoi edelleen, noin viisi prosenttia edellisestä vuodesta.

Kansallispuistojen käyntimäärät kasvoivat jälleen edellisestä vuodesta, ja asiakastyytyväisyys oli 4,2 asteikolla 1-5.

Suosituimmilla alueilla kävijöiden rahankäyttö voi tuoda paikallistalouteen jopa 20 euroa jokaista euroa kohti, jonka valtio on sijoittanut niiden retkeilypalveluihin.

Eräasiakkaiden palvelu parani, kun Luontopalvelut alkoi kalastuslupien tapaan kehittää metsästyslupien myyntiä matkapuhelimella ja verkossa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Korkoloukkuun syytä varautua

    PÄÄKIRJOITUKSET Päivitetty: 30.7. 01:15 00

    Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on ominut opettajan elkeet.
  2. Soraharjun venus ja muita tarinoita

    ARVOSTELUT Päivitetty: 30.7. 01:02 10

    Kopio LINNUNPESÄNäyttelyt Oranki Art 10 -ympäristötaidenäyttely Pellon Orangissa 30.9.
  3. Partiolaisten leiripäivät Kilkkeellä viilenevät jo

    LAPPI 29.7. 16:54 20

  4. Inter jäi Genkin jalkoihin, MyPalla vielä toivoa

    URHEILU 29.7. 22:20 00

  5. Saksan juhlat naisten keihäässä ja satasella

    URHEILU 29.7. 22:58 00

  6. Halvari 20:s, Barras otteli EM-kultaa

    URHEILU 29.7. 22:41 00

  7. 111-vuotiaaksi luultu tokiolaismies olikin kuollut jo 70-luvulla

    ULKOMAAT 29.7. 12:57 00

  8. Venäjän tulli on huolintayhtiön suurin ongelma

    LAPPI 29.7. 12:50 00

  9. Helle päättyy ukkosiin, Fortum varoittaa sähkökatkoista

    KOTIMAA 29.7. 21:49 00

  10. Atria: Venäjän kiellot eivät hetkauta tulosta

    KOTIMAA 29.7. 21:49 00

  1. Salama tuhosi mökin Ranualla

    LAPPI 29.7. 17:52 170

  2. Solberg hurautti pohjat

    URHEILU 29.7. 20:01 160

  3. Kadonneen thaipoimijan etsinnät päättyivät tuloksettomina

    LAPPI 27.7. 14:25 1817

  4. Mikä eläin seurasi thaipoimijaa?

    LAPPI 28.7. 17:48 2319

  5. Räsänen ja Utriainen kaukana finaalipaikasta

    URHEILU 29.7. 20:40 60

  6. Sähkökaappia vahingoitettiin Muurolassa

    LAPPI 29.7. 13:19 62

  7. Korkeuden valtias Venäjältä

    URHEILU 29.7. 21:17 60

  8. Åstrand jäi 0,06 sekuntia finaalipaikasta

    URHEILU 29.7. 21:14 50

  9. Toppatakki on kilpisjärveläinen kesäasu

    LAPPI 23.7. 16:47 222

  10. Turvallisella polulla vaikea kuvitella, että vakavia kiipeilyturmia voi sattua

    LAPPI 28.7. 20:03 50

  1. Mikä eläin seurasi thaipoimijaa?

    LAPPI 28.7. 17:48 2319

  2. Toppatakki on kilpisjärveläinen kesäasu

    LAPPI 23.7. 16:47 222

  3. Hillasuot ammottavat tyhjyyttään, keskustele aiheesta

    LAPPI 25.7. 18:09 2212

  4. Karjalainen viides ja Söderberg kuudes moukarin karsintaryhmässä A

    URHEILU 27.7. 11:40 180

  5. Kadonneen thaipoimijan etsinnät päättyivät tuloksettomina

    LAPPI 27.7. 14:25 1817

  6. Lontoon olympialaisten avajaiset ovat kahden nurkan takana

    URHEILU 27.7. 10:56 170

  7. Salama tuhosi mökin Ranualla

    LAPPI 29.7. 17:52 170

  8. RoPS palasi voiton tielle Tampereella

    URHEILU 25.7. 20:23 164

  9. Solberg hurautti pohjat

    URHEILU 29.7. 20:01 160

  10. Pitäisikö hyttyset hävittää sukupuuttoon?

    LAPPI 26.7. 12:32 1415

  1. Suomalaissukuinen astronautti tulee vierailulle Heurekaan

    LAPPI 9.7. 13:22 331

  2. Hillat jo raakileita Ranualla

    LAPPI 2.7. 10:46 312

  3. Pentutehtailijalta hankittu Mimosa voi nyt hyvin

    LAPPI 6.7. 18:53 292

  4. Kolme nuorta pidätetty rovaniemeläismiehen surmasta

    LAPPI 8.7. 16:49 271

  5. Rovaniemi Marathonin tulokset. Katso video.

    URHEILU 3.7. 12:00 270

  6. Asepalvelukseen astunut kesätoimittaja yllättyi armeijan rentoudesta

    LAPPI 12.7. 09:52 2610

  7. Facebook-vitsi panee sallalaissiskokset patikoimaan Kemijärvelle

    LAPPI 1.7. 15:52 258

  8. Olli-Pekka Salminen Kemijärven kaupunginjohtajaksi

    LAPPI 5.7. 16:10 2510

  9. Kahdeksan loukkaantui kolarissa Kemintiellä

    LAPPI 18.7. 19:11 2410

  10. Vanha mörkö nostaa päätään

    PÄÄKIRJOITUKSET 30.6. 12:53 240

  1. Kadonneen thaipoimijan etsinnät päättyivät tuloksettomina

    LAPPI 27.7. 14:25 18 17 358

  2. Korkoloukkuun syytä varautua

    PÄÄKIRJOITUKSET 28.7. 11:58 0 0 155

  3. Soraharjun venus ja muita tarinoita

    ARVOSTELUT 29.7. 15:16 1 0 140

  4. Partiolaisten leiripäivät Kilkkeellä viilenevät jo

    LAPPI 29.7. 16:54 2 0 128

  5. Suoritus

    PÄÄKIRJOITUKSET 28.7. 01:00 1 0 124

  6. Mikä eläin seurasi thaipoimijaa?

    LAPPI 28.7. 17:48 23 19 121

  7. Saksan juhlat naisten keihäässä ja satasella

    URHEILU 29.7. 22:58 0 0 101

  8. Inter jäi Genkin jalkoihin, MyPalla vielä toivoa

    URHEILU 29.7. 22:20 0 0 99

  9. Askelmerkit hukassa

    PÄÄKIRJOITUKSET 29.6. 10:39 0 0 88

  10. Venäjän tulli on huolintayhtiön suurin ongelma

    LAPPI 29.7. 12:50 0 0 76

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu