Rovaniemen teatterille ensimmäinen Thalia-palkinto
- Leiri maailman laidalla -näytelmän rooleissa Hannu Friman ja Joni Kuokkanen.
Rovaniemen teatteri sai ensimmäisen Suomessa jaetun Thalia-palkinnon viime vuoden esitykseksi valitulla näytelmällä Leiri maailman laidalla. Palkinto luovutettiin teatteriväen Thalia-gaalassa, joka nähtiin televisiossa suorana lähetyksenä sunnuntai-iltana.
Näytelmän on ohjannut kemiläislähtöinen Taava Hakala. Käsikirjoituksen on tehnyt Seppo Saraspään romaanin pohjalta Lauri Sipari.
Palkituksi tulivat myös Rovaniemen teatterin pukusuunnittelija Ina Jakobsson ja lavastaja Sampo Pyhälä. He saivat Suomen lavastetaiteilijain liiton perinteisen Illusion-palkinnon saman esityksen visuaalisesta ilmeestä.
Thalia-palkinnon perusteluissa hehkutetaan Rovaniemen teatterin näyttelijäkunnan ja rohkean ohjaajan otteen puolesta.
”Esitys todistaa, kuinka mieletön generaattori on kollektiivinen näyttämöruumis. Näyttämöllä nähdään leikkivä, elämäntäyteinen näyttelijäkunta. Yhteisen teatterileikin voimaa ei voita mikään.” todetaan perusteluissa.
Näytelmää esitetään Rovaniemen teatterissa ainakin perjantaina 12.2, perjantaina 19.2, lauantaina 10.4. ja torstaina 15.4. Maaliskuun alussa näytelmällä on viisi esitystä Espoon kaupunginteatterissa.
Keskustelua aiheesta:

