Orvot koiranpennut voivat hyvin – katso video!
-
Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.
Reilu viikko sitten orvoiksi jääneet 11 karhukoiranpentua voivat hyvin sijaisemon ja isäntäperheen hoivissa Rovaniemen Hirvaalla. Viikossa pennut ovat jo lähes tuplanneet painonsa, viimeisenkin silmät ovat auenneet ja lisäruokaa ne imevät tuttipullosta kolmesti päivässä. Nyt ne painavat 750 grammasta vajaaseen kiloon.
– Luulen, ettei näitten kanssa ole mitään hätää, sanoo koiranpentujen omistaja Mika Teurajärvi.
Sijaisemo Nuuskakorven Nelli imettää ja hoitaa pesuetta kuin oma äiti.
Se hälytettiin nopeasti tehtäväänsä viime viikon perjantaina, kun alle viikon ikäisten pentujen oma emo kuoli juostuaan rekka-auton alle. Apu löytyi kuitenkin läheltä, kun Teurajärven kaverin koiralla oli kolme neljän viikon ikäistä pentua. Ne pärjäävät jo ilman emonmaitoa, joten Nelli lähti sijaiseksi.
Aluksi Teurajärvet päivystivät yötä päivää pentujen ja Nellin luona. Kun koirat näyttivät pärjäävän hyvin keskenään, isäntäväki pääsi yöksi omaan sänkyynsä.
Teurajävi on opettanut pennut syömään lisäruokaa. Viikon päästä ne alkavat saada myös kiinteää ruokaa. Keinoemon pesti päättynee, kun pennut ovat neljän viikon ikäisiä.
Keskustelua aiheesta:
Orvot koiranpennut voivat hyvin – katso video!
Reipas rouva tämä Nuuskakoiran Nelli! Loppu hyvin, kaikki hyvin!
- Duunari | 31.1. 20:06

