Rovaniemen lumi jää väliaikaiseksi iloksi - loppuviikosta pohjoisenkin lumipeite vaarassa
- Lumipyryssä meni kulkeminen välillä jopa hankalaksi.
Rovaniemelle maanantaina päivällä satanut lumipeite jää valitettavasti lyhytkestoiseksi. Ilmatieteen laitoksen mukaan lähipäiville on jälleen luvassa plusasteita sekä vesisateita. Pientä toivoa kylmenemisestä viikon päästä kuitenkin on, mutta sitä ennen ehtii pohjoisemmankin Lapin lumipeite olla vaarassa.
– Perjantai näyttäisi olevan viikon lämpimin päivä, silloin voidaan pohjoisessakin mennä selvästi plussan puolelle, meteorologi Marjo Hoikkanen kertoo.
Rovaniemen korkeudelle luvassa on koko viikolle yhden asteen lämpötiloja vesi- ja räntäsateen ryydittämänä. Kovin jouluista kuvaa ei siis ainakaan eteläisemmässä Lapissa pystytä lähipäivinä välittämään. Marraskuun lämpötilat näyttäisivätkin Hokkasen mukaan olevan tänä vuonna asteen pari keskimääräisiä lukuja korkeampia.
Lapin onneksi lumisempaa keliä löytyy heti Rovaniemen pohjoispuolelta, joskaan lunta ei ole muuallakaan kovin paksua kerrosta. Pehmein valkoinen peite on tällä hetkellä Käsivarressa sekä Keski- ja Itä-Lapissa. Inari-Utsjoki -akselilla lunta on sen sijaan yhtä ohut kerros kuin Rovaniemelläkin.
– Tänään voi tulla vahvistusta lumipeitteeseen kymmenenkin senttiä, mutta lähipäivien lauha sää voi tehdä lumen heti märemmäksi jolloin se painuu kasaan tai sulaa kokonaan.
Pientä toivoa kunnon talven alkamisesta ja jouluisemmista maisemista kuitenkin on.
– Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ensi viikolla alkaisi kylmetä. Ennuste on kuitenkin hyvin epävarma vielä niin monen päivän päähän, Hoikkanen toteaa.
Keskustelua aiheesta:

