Salainen sotilaallinen kehityspaja Kemijärvellä
- Puolustusvoimat testasi tiedustelulennokkeja Kemijärvellä jo vuonna 1998.
Kemijärvellä Ketolassa kehitellään ja kokeillaan lukkojen ja aidan takana miehittämättömiä tiedustelulennokkeja ranskalaisille. Osa kokeista on sotilaallisia eivätkä ne kaipaa yleisöä. Miehittämättömiä tiedustelulennokkeja käytetään nykyään sotakoneina ainakin Afganistanin ja Irakin sodissa sekä tiedusteluun Pakistanissa.
Kemijärvi lähettää kaksi miestä Pariisiin miehittämättömien lennokkien maailmankonferenssiin ja näyttelyyn hakemaan uusia tuulia Ketolan lentokentän kehittämistyöhön. Konferenssin järjestää ranskalainen Unmanned Vehicle Systems, joka kokeilee mm. sotilaskäyttöön tarkoitettuja tiedustelulennokkeja Ketolassa. Toiminta Ketolassa alkoi suomalaisen Robonic Oy:n toimesta, mutta yhtiö on nykyisin osa ranskalaiskonserni Sagem Défense Sécurité (SAFRAN) Groupia.Kemijärven kaupungin sivistysosasto on hakenut Lapin lääninhallitukselta ESR-projektirahoitusta miehittämättömien alusten (UAV) koulutus- ja testauskeskuksen kehittämishankkeelle ensi vuoden loppuun saakka. Hakemuksessa esitetty kokonaisbudjetti on 235 608 euroa, josta ESR ja valtion rahoitusosuus on 200 268 euroa ja kunnan omarahoitusosuus on 35 340 euroa. Hankkeen toteuttaja on Itä-Lapin ammattiopisto ja vastuuhenkilö on koulutusjohtaja Ilkka Korkalo, joka nyt matkustaa Pariisiin. Hankkeella synnytetään Kemijärvelle miehittämättömien lennokkitoiminnan osaamiskeskittymä, jonka perustana on miehittämättömien lennokkien lennätykseen soveltuva ilmatila, tarkoituksenmukaisella tavalla varustettu UAV-lentokenttä sekä alan toimijoiden verkosto.Lisäksi Kemijärven kaupungin sivistysosasto on hakenut Lapin lääninhallitukselta EAKR-projektirahoitusta miehittämättömien lennokkisysteemien (UAS) -hankkeelle UAS-oppimisympäristön kehittelyyn huhtikuun alusta ensi vuoden loppuun Hakemuksessa esitetty kokonaisbudjetti on 360 000 euroa, josta EAKR- ja valtionrahoitus on 324 000 euroa ja kunnan omarahoitus on 36 000 euroa. Tämänkin hankkeen toteuttaa Itä-Lapin ammattiopisto vastuuhenkilönä koulutusjohtaja Ilkka Korkalo.Projektissa hankitaan opetus- ja kehittämistoiminnan vaatimat välineet, joiden avulla Kemijärvelle syntyy miehittämättömien lennokkien koulutus- ja kehityskeskus. Hankittavat laitteet palvelevat sekä koulutuskäyttöä että tutkimus- ja kehitystoimintaa. Koulutuksen avulla saadaan Lappiin ja koko Suomeen UAS-alan eri osa-alueiden osaajia, joilla on hyväksytty pätevyys suorittaa kulloinkin kyseeseen tulevia tehtäviä.
