Hänen Ihan hyvä Majesteettinsa
- Ville Valon mukaan levy tehtiin sillä ajatuksella, että kertosäkeet olisivat viimeisen päälle tarttuvia.
Pop-kansa
HIM: Screamworks: Love In Theory And PracticeHIMin seitsemäs kokopitkä albumi täräyttää ilmoille näpsäkämpää ja riisutumpaa HIMiä kuin aiemmin. Lähes kaikki biisit ovat alle neljäminuuttisia täsmäohjuksia rakkauden rajamaille. Ville Valon mukaan levy tehtiin sillä ajatuksella, että kertosäkeet olisivat viimeisen päälle tarttuvia. Tässä mielessä rakkausteoria toimii hyvin, kipaleissa on melodisuutta ja kertosäkeet upotetaan kuulijoiden kallonpohjaan vaikka väkisin.
Aloitusralli In Venere Veritas pyyhkäisee hittiputken käyntiin Villen loistavalla vokaalisuorituksella, ensin tummanpuhuvasti kuiskaten ja kujeillen, sitten karjutaan rakkauden raivolla tulta ja tappuraa. Onkin mahtavaa kuulla heti alussa rajumpaa rytistystä.
Aloitusbiisi on levyn toinen kappale, jonka sanoituksissa ei esiinny Love -sanaa, kaikissa muissa rakkaus on esillä. Dying Song yhdistelee brittipoppia hardrokkiin varsin tarttuvasti, ja soundimaailmaa on sekoitettu kosketinsoittimien erikoisilla efektiratkaisuilla. Ode To Solitude puskee eteenpäin komeilla kitarariffeillä ja konepohjaisilla ratkaisuilla, ja kuin pisteenä iin päälle kappaleen loppupuolella joku möläyttää möreällä radiomainosäänellä ilmoille ”Vielä” -huudon.
Acoustic Funeral (For Love In Limbo) tuo dramaattisuudellaan jyhkeää mahtailua peliin, tämänkaltainen suurieleisyys sopii äijille kuin rööki huuleen.
Päätöskipale The Foreboding Sense Of Impending Happiness on elektronista haahuilua joka osoittautuu levyn omituisimmaksi vedoksi, tämänkaltaiset hulluttelutuokiot jätetään oikeaoppisesti juuri viimeiseksi.
Screamworks on keskiketterää hardrokkia, jossa on hieman liikaa heppoisuutta ja tarkoituksenhakuisuutta. Biisit ovat perustuksiltaan ihan hyviä, mutta mieleen jäävät kitara- tai kosketinsoolot loistavat poissaolollaan, ei ole mihin tarttua, tai mitään erikoisesti säväyttävää.
Edellisellä Venus Doomilla mentiin rohkeasti kappaleiden ehdoilla, nyt tuntuu kuin olisi ollut pakko ahtaa kaikki mahdollinen alle neljään minuuttiin – jos se olisi tapahtunut luonnollisesti, se kyllä kuuluisi ulospäinkin.
Levystä on julkaistu myös versio, jossa Ville Valo esittää kappaleet akustisen kitaran ja syntikoiden säestyksellä. Suosittelen sen hankkimista, sillä Valon lauluääni on loistavaa kautta linjan ja näin esitettynä se pääsee oikeuksiinsa mitä parhaiten.
Myös HIM unplugged olisi loistava idea, mutta nautitaan nyt tästä ensin. – Ei tämä silti niin harakoille ole mennyt, etteikö tämäkin tule kaivettua esille, kun kaipaa helposti lähestyttävää ja simppeliä rockia. Englannissakin ovat tällä kertaa tykänneet, siellä levy ponkaisi rockalbumilistan ykköseksi.
VESA MAUNU
