”Älkää muistako pahalla. En voinut muuta”

Elokuvat

Auf Wiedersehen Finnland (Suomi, 2010) Ohjaus: Virpi Suutari. Kesto: 78 min. Ikäraja: K-11

Taiteellisuus: H H H H
Viihteellisyys: H H H H

”Jos joku tuomitsisi teidätkin meidän mukaan lähteneiden vuoksi, älkää muistako pahalla. En voinut muuta.”

Virpi Suutari on dokumentaristi, joka ei ole pelännyt tarttua aiheisiin, joita muut vielä väistävät. Yhdessä Susanna Helken kanssa tehty

Joutilaat esitteli joukon joutilaita, syrjäseudulla eläneitä, työttömyyden, ihmissuhteiden ja alkoholin kanssa kamppailevia nuoria aikuisia. Pitkin tietä pieni lapsi tarkasteli maailmaa kauniisti mutta rehellisesti lasten näkökulmasta, ja samalla, kuin huomaamatta, teki näkyväksi vähitellen monikulttuuristuvan Suomen.

Auf Wiedersehen Finnlandissa Suutari antaa jälleen kasvot ja äänen niille, jotka yleensä vaikenevat tai vaiennetaan. Niille jotka jäävät helposti huomaamatta. Elma, Roosa, Terttu ja Kaisu olivat niiden satojen pohjoissuomalaisten nuorten naisten joukossa, jotka lähtivät Lapista perääntyvän Saksan armeijan mukana kohti Saksaa syksyllä 1944. Nyt, yli 60 vuotta myöhemmin, he kertovat, miksi he lähtivät – ja miksi tulivat takaisin, kun vastassa oli halveksuntaa, karanteenileirejä ja kuulusteluja.

Auf Wiedersehen Finnland on ajaton ja universaali kertomus toisiinsa tykästyneistä, nuorista ihmisistä, suomalaisista tytöistä ja saksalaisista pojista.

Asetelmassa ei nykyvinkkelistä katsottuna ole mitään ihmeellistä. Hankalaksi asian teki ajan ahdas henki ja tietysti vaikea poliittinen tilanne. Pettureiden matkaan lähteneet tytöt olivat itsekin pettureita, mutta myös ”huonoja naisia”. Ilmeet ovat kireitä ja äänensävy viilenee yhä naisten kertoessa kotiinpaluustaan. Leima oli ja pysyi.

Yksi elokuvan naisista ei koskaan antanut anteeksi äidilleen, joka sanoi pahasti tytön lähtiessä, eikä juuri sen kauniimmin tytön palattua kotiin. Toinen ei suostu puhumaan pojalleen tämän saksalaisesta isästä, vaikka poika janoaa tietää. Vähitellen vaikenemisen muuri alkaa murentua, jää alkaa sulaa. Kamera tallentaa jotain ihmeellistä. Äidin avautumista, äidin ja pojan lähentymistä.

Suutarin kohdettaan kunnioittava, kauniisti kuvitettu dokumentti on tervetullut lisä Suomen sotahistoriaan, joka on häpeän ja vaikenemisen nakertamia aukkoja täynnä.
Nykynuoren näkökulmasta tarinat ovat yleisinhimillisiä, ne puhuttelevat ja myös häkellyttävät: kuinka luonnollista onkaan nuorten ihastuminen, ystävystyminen ja rakastuminen, kansalaisuudesta tai maailmanpoliittisesta tilanteesta riippumatta.

Saija Holm

Menovinkki

Rovaniemen ensi-ilta tänään kello 14 Arktikumin Polarium-salissa. Paikalla elokuvan ohjaaja ja esiintyjiä.