Väritettyjä havaintoja

Kirjat

Marianna Kurtto, Maisemasta läpi. WSOY.

Marianna Kurtto etsi esikoisessaan Eksyneitten valtakunta olemisen tapaa alati muuttuvassa, virtaavassa maailmassa. Sympaattinen, pitkälti proosarunoista koostunut kokoelma toi tekijälleen Kalevi Jäntin palkinnon. Kurton toinen kokoelma Maisemasta läpi on edeltäjäänsä kokeilevampi ja irtonaisempi. Runot eivät mukaudu enää uskollisesti proosarunojen muottiin, vaan tekevät hurmaavaa muodonmuutosta niin typografiassa kuin kielen rekistereissä.

Maisemasta läpi vie matkoille muttei kertaakaan perille. Runoihin kuvataan meri ja laivat, lentokentän liike, metsän vihreys, kaupungin vieraus. "Nouset/ tuntemattomalla pysäkillä – se olet sinä – ja harot hiuksiasi/ pölyiseen kaupunkiin." Maisemat ovat monet, samoin mahdollisuudet eksymiseen.

Kokoelmaa ei kanna yksi ääni, vaan runoja puhuvat hetkelliset, vaihtuvat minät. Identifioitumattomuus on vapauttavaa ja hämmentävää niin runojen puhujille kuin lukijoillekin: "Jotain verratonta on tapahtumassa. Huulet harottavat/ ennennäkemättömällä tavalla, hän kokoaa nivelet, hän on minä! En enää tiedä, kuka/ olen. Joku luulee että minussa on puhetta. Siksi olen lakkaamatta hiljaa. Siksi hän on/ hiljaa minussa."

Havainnoinnin ongelma nousee kokoelmassa etualalle. Kurton runot paljastavat pyrkimykset tarkentamiseen, täsmällisyyteen ja kohteen tavoittamiseen lähtökohtaisesti hankaliksi. "Voit ajatella sateen ja kun se tulee, lakata. Hihat ropisevat. Olet/ maailman kokoinen kun keräät hiukset kämmenelle, keräät oksat,/ kämmenelle. Kaksi pisaraa kohti kattoa. Hetken uskot sen olevan/ totta."

Kieli on epätarkkaa ja välillistä. Se minkä väitetään olevan, on olemassa, mutta vain eräällä tavalla.

Kurtto lainaa mottoinaan maisemantutkija J. G. Granön klassikkotutkimusta Puhdas maantiede ja Johannes Ittenin teosta Värit taiteessa. Valo ja värit, pakenevat ja toisiinsa sidotut, määrittävät ympäröivää maisemaa ja meitä siinä. Ne, kuten kielikin, ovat edessä aina, kun etsimme jotain pysyvää.

NIINA HOLM