Absurdikko laajentaa, ei syvennä

Kirjat

Jukka Viikilä, Runoja. Gummerus.

"Syvällistä ei ole se mikä tulee syvältä, vaan mikä johtaa sinne, sanoo Anhava." Esikoisrunoilija Jukka Viikilä siteeraa Anhavaa, opetuslapsi Andreasta, Juudasta ja Jeesusta samassa runossa, jokaista omalla tavallaan. Onko runouden tehtävä tavoitella, kalastella, vai onko runous tapa laajentaa, jopa tehdä todellisuutta?

Viikilä avaa runouden olemusta metalyyrisesti läpi lakonisesti nimetyn Runoja-kokoelmansa. "On vaikeaa kertoa poeettisesti jostakin joka on samanaikaisesti nähtävillä." Viikilälle riittää usko kieleen, joka kylvää merkityksiä todellisuuden arvaamattomiin aukkoihin ja säröihin.

Dramaturgiaa opiskeleva esikoisrunoilija kirjoittaa mietteliäällä, lempeän absurdilla otteella. Viikilä ei rakenna kokoelmassaan uutta maailmanselitystä, vaan kommentoi ja tekee oudoksi jo olemassa olevaa. Samalla syntyy pienimuotoisesti uutta.

Kokoelman metka miesääni on kriittinen, mutta jättää vallankumoukset muille.

Runojen aiheiksi riittävät arkiset, usein sivuun jäävät asiat ja esineet. Kuten kuntopyörä: "Kuntopyörällä voi vuorten ylittäminen olla helpompaa kuin/ polkupyörällä. Mutta jos mielikuvitus on riittämätön, ei/ lihasvoimasta ole apua." Viikilä luo vinoja, yllättäviä valaistuksia tuttuihin tilanteisiin.

Mutta riittääkö pelkkä matkanteko, paikallaan polkeminen uutta luovan kirjoittamisen lähtökohdaksi? Vaikka Runoja-kokoelman proosarunot viihdyttävät ja huvittavat, jää kokoelmasta uupumaan syvätaso, yksittäisiä runoja hedelmöittävä ajatus. Jos tämän hyväksyy, syntyy kokoelmaan mielekkyyttä.

Elävä, seikkaileva kieli upottaa toisinaan kuin vahingossa, avaten kerroksia ja näkymiä. "Huolimattomuuttaan, hajamielisyyttään, silkasta vahingosta/ kantaa ihminen siemeniä matkassaan./---/ Toisille hänen vierailunsa tarkoittaa loisteliasta tulevaisuutta,/ toisille tukahduttavia rikkaruohoja./ Olkalaukusta tippuu pieni Reclam-laitos kadulle,/ Leopardin kootut./ Sen nostaa poikaikäinen Sarkia." Historia ja perinne kulkevat mukana, jopa näinä näköalattomuuden päivinä.

NIINA HOLM