Koulussa

Sanomalehti opetuksessa


 

Sanomalehtiviikko 7. -11.2.2011


Sanomalehtiviikko on tarkoitettu kaikille opetusasteille. Viikon teemana on tänä vuonna mielipidekirjoittaminen.

 

Sanomalehtien Liitto on julkaissut yläkoulujen ja lukioiden opettajille oppaan mielipidekirjoittamisesta.  Oppaan ovat tehneet sanomalehti Keskisuomalaisen liitetuottaja Päivi Lehikoinen ja aiheesta väitellyt kasvatustieteen tohtori Inka Mikkonen.

"Mitä mieltä" -oppaan voi tulostaa ilmaiseksi Sanomalehtien Liiton verkkosivuilta tai suoraan tästä linkistä: http://www.sanomalehdet.fi/files/1582/mita_mielta.pdf

Koululaisten oma verkkolehti
"Kautta kiven ja kannon"

Lapin Kansa etsi keväällä 2010 yhteistyökouluja tekemään koululaisten verkkolehteä yhdessä Lapin Kansan, Lapin yliopiston ja Metsähallituksen kanssa.
Mukaan ilmoittautui yhdeksän lappilaista koulua ja nyt on tullut aika lukea valmista nettilehteä!

Koululaisten oma, metsäteemainen Kautta kiven ja kannon-verkkolehti avautuu kaikkien luettavaksi sanomalehtiviikon alkaessa 7.2.2011 osoitteessa www.kauttakivenjakannon.fi/

Nettilehden sisällön ovat tuottaneet Posion Aholan koulun, Ranuan Kuhan koulun, Rovaniemen Koskenkylän, Ounasvaaran, Rantavitikan ja Viirinkankaan koulujen, Sallan kirkonkylän koulun, Savukosken Korvatunturin koulun ja Sodankylän Aleksanteri Kenan koulun oppilaat neljäsluokkalaisista yhdeksäsluokkalaisiin.
 

Opetus- ja tehtäväpaketit

Lapin Kansa tarjoaa sanomalehtiviikolla koulujen käyttöön tehtäväpaketteja alakoululaisille sekä opetusvinkkejä opettajille. Nämä uudet tehtäväpaketit voi ladata tämän linkin takaa. Klikkaa tästä .

Sanomalehtiviikolla Lapin Kansan toimitus pyrkii erityisesti ottamaan nuoret lukijat huomioon lehden sisällössä. Siksi tarjoamme kouluille tilattaviksi myös lehtinippuja. Koulut voivat tilata oppilaille maksuttomat lehdet haluamilleen päiville 7.-11.2.

Sanomalehtinippujen tilausaika on päättynyt 3.2. 2011.  Tilauksen voi tehdä klikkaamalla tästä tai sähköpostilla alla oleviin osoitteisiin.


Lapin Kansa on mukana Sanomalehti opetuksessa -toiminnassa

 

Syksyn liikenneviikko ja kevään sanomalehtiviikko ovat sanomalehti opetuksessa –toiminnan päätapahtumat. Syksyllä Lapin Kansa kiertää Liikenneturvan kanssa maakunnan kouluissa keskittyen liikenneturvallisuuteen. Kevään sanomalehtiviikolla lehden sisällössä satsataan erityisesti nuorten asioihin ja kouluille lähetetään oppimateriaaleja.

Sanomalehti on aina ajan tasalla oleva oppimateriaali, joka syventää opetusta tuoreella tavalla. Lehti tuo elämän ja maailman kouluun. 

Lapin Kansa tarjoaa kouluille päivän lehtiä opetuskäyttöön sekä Sanomalehtien liiton tuottamia opetusmateriaaleja.

Toimitus ei voi säännöllisesti ottaa vastaan vierailuryhmiä tai tehdä vierailuja kouluihin, mutta lehtikursseille ja sanomalehteen tai mediaan erikoistuville oppilasryhmille pyrimme varaamaan aikaa tutustumiseen. Lisäksi toimitus ottaa yläkouluikäisiä tet-harjoitteluun viikoksi kerrallaan.

Lapin Kansan sanomalehti opetuksessa –toiminnasta vastaa toimituksen ja levikin muodostama työryhmä. Ota rohkeasti yhteyttä!

Yhteystiedot:

Vierailut, kilpailut ja juttuvinkit:

Niina Pasula, puh: 050-3821496

niina.pasula@lapinkansa.fi

Lehtinipputilaukset opetuskäyttöön:

Kaisu Tolonen, puh: 010 665 7665

kaisu.tolonen@lapinkansa.fi

Opetusmateriaalien tilaukset, tet-harjoittelijat:

Lea Pyykkö, puh: 010 665 7858

lea.pyykko@lapinkansa.fi


Sanomalehti opetuksessa -toimintaan liittyvää opetusmateriaa voit tilata myös alla olevien linkkien kautta:

Opetusmateriaalien tilaus

Sanomalehtinippujen tilaus

LISÄÄ UUTISIA

  1. Barentsa álgoálbmotkonfereansa lágiduvvo Girkonjárggas

    SÁGAT Päivitetty: 4.2. 12:00 00

    Álgoálbmotpolitihkkarat ja parlameantaovddasteadjit Ruoššas, Norggas, Ruoŧas ja Suomas čoahkkanit ságastallat Girkonjárgii. Ulbmilin lea lonohallat oainnuid ja...
  2. Kymmenen koputteli matkailuauton rakenteissa

    KOTIMAA Päivitetty: 4.2. 11:14 10

    Autojen rakenteisiin piilotetut ihmiskätköt ovat tuttuja rajanylityspaikoilla. Kaakkois-Suomessa Nuijamaan rajanylityspaikalla paljastui marraskuussa 2007 salakuljetusyritys, jossa kymmenen...
  3. Rajavartiosto käännytti venäläismiehen

    LAPPI 4.2. 11:10 20

  4. Rattijuoppo poliisin haaviin Kolarissa

    LAPPI 4.2. 10:39 10

  5. Henkilöauto törmäsi kahteen hirveen - kuski poistui paikalta

    LAPPI 4.2. 10:34 36

  6. Lapissa selkeä pakkassää: 40:n asteen pakkasraja rikki viikonloppuna?

    LAPPI 2.2. 11:46 1315

  7. Uudellamaalla vakavia kolareita, sairaaloiden valmiutta nostettu

    KOTIMAA 3.2. 13:48 14

  8. Useat junat myöhästyvät yli tunnin

    KOTIMAA 3.2. 13:49 12

  9. Omakotitalo paloi asuinkelvottomaksi Kokemäellä

    KOTIMAA 4.2. 09:15 10

  10. Omakotitalo kärsi pahoja vahinkoja Kannuksessa

    KOTIMAA 4.2. 09:16 10

  1. Numeropeliä

    NUORET 2.2. 13:52 92

  2. Sámedikki jođiheaddjigilvvus guokte njunuševttohasa

    SÁGAT 3.2. 11:46 82

  3. Väyrynen perusti virtuaalityöryhmän keskittämistä vastaan

    KOTIMAA 3.2. 22:15 67

  4. Käyttäjätutkimus Lumian ja iPhonen välillä

    TALOUS 3.2. 14:02 61

  5. Humalainen kelkkakuski kiinni Kolarissa

    LAPPI 7.1. 14:51 232

  6. Ohcejohka bivddii sámiid suodjaleami ođđaássiid vuostá, gávnnaha historjádutki

    SÁGAT 3.2. 19:42 51

  7. Kirpeän vaalisään vaikutuksista monta tulkintaa

    KOTIMAA 3.2. 17:18 51

  8. Apteekkarilehti: Fimea löysi kaksi valefarmaseuttia

    KOTIMAA 3.2. 14:37 51

  9. Lapin Kansan puhelinnumerot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 49861

  10. Hätäkeskus hukassa - ei tiennyt Tankavaaraa

    LAPPI 11.11. 00:15 98102

  1. Lapin Kansan puhelinnumerot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 49861

  2. Susi raateli poron lähes pihapiirissä Ylitorniolla

    LAPPI 27.1. 23:36 21132

  3. Tunturiralli: Jari-Matti Latvalan videohaastattelu

    URHEILU 27.1. 14:20 2011

  4. RoKi sarjakärkeen

    URHEILU 28.1. 20:08 159

  5. Kelomökki syttyi Luostolla

    LAPPI 29.1. 15:59 147

  6. Poliisi: Rovaniemellä piittaamattomat autoilijat vaarantavat lasten koulumatkan

    LAPPI 2.2. 11:18 1416

  7. Presidenttikisasta pudonneet raottavat äänestysaikeitaan

    KOTIMAA 28.1. 11:50 1328

  8. Kirjastometalli sai Wiljamin raikumaan

    LAPPI 28.1. 23:46 1313

  9. Kotirauha rikkoutui: häiriköt pyrkivät asuntoon väkisin Rovaniemellä

    LAPPI 30.1. 12:02 1319

  10. Lapissa selkeä pakkassää: 40:n asteen pakkasraja rikki viikonloppuna?

    LAPPI 2.2. 11:46 1315

  1. Lapin Kansan puhelinnumerot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 49861

  2. 47-vuotias mies kuoli henkilöauton ja rekan kolarissa Rovaniemellä

    LAPPI 23.1. 08:29 7329

  3. Yksi otettu kiinni tapon yrityksestä Vaalassa

    KOTIMAA 7.1. 09:44 3629

  4. Monet popsivat lemmikkien lisäravinteita – ”lääke” hiustenlähtöön

    LAPPI 11.1. 22:38 3019

  5. Lapin pelastusjohtaja kärähti ratista

    LAPPI 6.1. 05:43 3060

  6. Nuorukainen otettu kiinni epäiltynä Kemijärven murhasta ja tulipalosta

    LAPPI 9.1. 08:13 2911

  7. Finnair jysäytti pommin: Kajaanin lennot loppuvat

    KOTIMAA 4.1. 18:54 296

  8. Kolme vangittu epäiltynä karhun ampumisesta

    LAPPI 26.1. 18:57 2732

  9. Arktos keskeyttää toimintansa Kemijärvellä

    LAPPI 23.1. 12:22 2664

  10. Sami Lappi on Vuoden erämies

    LAPPI 7.1. 23:53 2664

  1. Valistustaloa uhkaa purkaminen

    LAPPI 3.2. 23:37 1 11 816

  2. Henkilöauto törmäsi kahteen hirveen - kuski poistui paikalta

    LAPPI 4.2. 10:34 3 6 485

  3. Lapissa selkeä pakkassää: 40:n asteen pakkasraja rikki viikonloppuna?

    LAPPI 2.2. 11:46 13 15 470

  4. Breivikin valitus uudesta mielentilatutkimuksesta hylättiin

    ULKOMAAT 2.2. 12:40 0 1 411

  5. Väyrynen perusti virtuaalityöryhmän keskittämistä vastaan

    KOTIMAA 3.2. 22:15 6 7 346

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3023 46 306

  7. Nautitaan pakkasesta: moottoripyörällä 24 tunnissa Nuorgamista Helsinkiin

    LAPPI 2.2. 14:38 9 13 298

  8. Saamelaiskäräjien pomosta tiukka kisa

    LAPPI 3.2. 00:07 5 42 296

  9. Rattijuoppo poliisin haaviin Kolarissa

    LAPPI 4.2. 10:39 1 0 273

  10. Sonera haki Lapin laajakaistaa

    LAPPI 3.2. 14:32 4 3 235

Näköislehti
Näköislehti
Lapin Kansa on mukana Facebookissa
Näköislehti
Näköislehti

Sää

 

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu  |  Käyttö- ja sopimusehdot