Kotimaa

Päivitetty 23.11. 10:21, julkaistu 23.11. 10:04

Riikka Manner sai pojan

Kuva: EERO LIESIMAA
STTLähetä palautetta toimittajalle
Riikka Manner on nyt pienen pojan äiti.




Euroopan parlamentin jäsen Riikka Manner (kesk.) ja hänen aviomiehensä Ville Manner ovat saaneet poikavauvan. Manner synnytti esikoisensa sunnuntai-iltana, kertoo keskustan Verkkoapila.

Manner aikoo pitää äitiyslomaa enintään kuusi kuukautta. Hänen tilalleen parlamenttiin ei tule äitiysloman aikana ketään varaedustajaa, vaan tehtäviä hoitaa mahdollisuuksien mukaan Mannerin avustaja.

Manner valittiin europarlamenttiin viime kesän vaaleissa. Osa hänen äänestäjistään harmitteli, ettei hän vaalikampanjansa aikana kertonut raskaudestaan.

AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

LISÄÄ UUTISIA

  1. Väkivalta riivaa monia perheitä

    PÄÄKIRJOITUKSET Päivitetty: 9.2. 00:15 70

    Perheissä tapahtuva väkivalta ei ole hiipuva ongelma. Se pikemminkin lisääntyy koko ajan.
  2. Darfurin kapinalliskomentaja välttyi oikeudenkäynniltä

    ULKOMAAT Päivitetty: 8.2. 23:05 70

    Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC päätti maanantaina luopua sotarikossyytteistä sudanilaisen Darfurin alueen kapinalliskomentajaa vastaan. Bahar Idriss Abu Gardaa...
  3. Modon Pikkaraiselle seuraennätys

    URHEILU 8.2. 22:57 20

  4. Lumi romahdutti teollisuushallin katon Loviisassa

    KOTIMAA 8.2. 22:40 10

  5. Kemijärven juna myöhässä Rovaniemelle

    LAPPI 8.2. 21:06 20

  6. Nuoret poliitikot: Poliittisia broilereita vai läpikulkijoita?

    KOTIMAA 8.2. 12:07 20

  7. Nova Kiinteistökehityksen rikostutkinta valmis, useita epäiltyjä

    KOTIMAA 8.2. 21:10 20

  8. Liki joka kolmas hätäpuhelu on vikatikki

    KOTIMAA 8.2. 19:23 20

  9. Janne Ahosen kerroin 2,40

    URHEILU 8.2. 20:41 20

  10. Henkilöauton kuljettaja kuoli Kiimingissä

    KOTIMAA 8.2. 18:45 10

  1. RoPS palkkasi Etchu Taben ja Christian Gyanin

    URHEILU 8.2. 17:30 130

  2. Rovaniemen teatterille ensimmäinen Thalia-palkinto

    LAPPI 7.2. 19:57 160

  3. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 25390

  4. Väkivalta riivaa monia perheitä

    PÄÄKIRJOITUKSET 8.2. 10:03 70

  5. Etelän lumilta hiihdetään vielä Lappiinkin

    KOTIMAA 7.2. 04:20 100

  6. Lapin Kansan puhelinnumerot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 42300

  7. Mediakortti

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 16.9. 19:01 8240

  8. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 23100

  9. Lapin Kansan asiakaspalvelu

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 30660

  10. Lapin Kansan lehtipaino

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 8.5. 12:45 28280

  1. Lapin Kansan lehtipaino

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 8.5. 12:45 28280

  2. Toimituksen yhteystiedot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 30030

  3. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 25390

  4. Lapin Kansan puhelinnumerot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 42300

  5. Lapin Kansan asiakaspalvelu

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 30660

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 23100

  7. Mediakortti

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 16.9. 19:01 8240

  8. Orvot koiranpennut voivat hyvin – katso video!

    LAPPI 31.1. 13:09 9911

  9. Orvoille koiranpennuille löytyi sijaisemo

    LAPPI 22.1. 12:51 1120

  10. 220 kaupungin työntekijää joka päivä sairauslomalla

    LAPPI 21.1. 13:52 990

  1. Lapin Kansan lehtipaino

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 8.5. 12:45 28280

  2. Lapin Kansan puhelinnumerot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 42300

  3. Toimituksen yhteystiedot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 30030

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 25390

  5. Lapin Kansan asiakaspalvelu

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 30660

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 23100

  7. Mediakortti

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 16.9. 19:01 8240

  8. Orvoille koiranpennuille löytyi sijaisemo

    LAPPI 22.1. 12:51 1120

  9. 220 kaupungin työntekijää joka päivä sairauslomalla

    LAPPI 21.1. 13:52 990

  10. Orvot koiranpennut voivat hyvin – katso video!

    LAPPI 31.1. 13:09 9911

  1. Väkivalta riivaa monia perheitä

    PÄÄKIRJOITUKSET 8.2. 10:03 7 0 250

  2. Lapin vanhojen kaatopaikkojen jälkihoito maksaa miljoonia

    LAPPI 5.2. 10:00 2 0 155

  3. Darfurin kapinalliskomentaja välttyi oikeudenkäynniltä

    ULKOMAAT 8.2. 23:04 7 0 155

  4. Kemijärven juna myöhässä Rovaniemelle

    LAPPI 8.2. 21:06 2 0 130

  5. Modon Pikkaraiselle seuraennätys

    URHEILU 8.2. 22:57 2 0 114

  6. Noirin mestari ja hänen kisällinsä

    ARVOSTELUT 2.2. 11:32 2 0 105

  7. Janne Ahosen kerroin 2,40

    URHEILU 8.2. 20:41 2 0 96

  8. Lumi romahdutti teollisuushallin katon Loviisassa

    KOTIMAA 8.2. 22:40 1 0 93

  9. Liki joka kolmas hätäpuhelu on vikatikki

    KOTIMAA 8.2. 19:23 2 0 88

  10. Nova Kiinteistökehityksen rikostutkinta valmis, useita epäiltyjä

    KOTIMAA 8.2. 21:10 2 0 79

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu