Päivitetty 21.2.2010 17:57, julkaistu 19.2.2010 10:07

Parikiloiset ahvenet polskivat Keski-Lapissa, kuningasharrit käsivarressa

Komeimmat harrit pyydettiin käsivarren tunturipuroilla. Inarilaisella Ari Savikolla on pitelemistä tässä harrissa: 1930 grammaa.

Lapin Kansan kalakilpailu 2009 on suljettu kansien väliin. Mukaan saatiin mahtavat 172 saalisilmoitusta, eli viime vuoden ennätysmäärästäkin petrattiin vielä muutamalla.

Kilpailun suosituimmassa sarjassa, ahvensarjassa voitto vietiin tänä vuonna todella komealla 2150 gramman ahvenella. Rovaniemeläinen Hakolan Antti ei ollut uskoa silmiään kokiessaan katiskaansa Mäntyjärven rantavesissä.

– Vettä oli siinä noin 40 senttimetriä. Jos kala olisi ollut vielä suurempi, selkäevä olisi näkynyt vaikka vatsa olisi vastannut pohjaan, pyytäjä kertoo.

Muutaman gramman yli kaksi kiloa painoi myös kisassa toiseksi tullut, sodankyläläisen Veikko Virtasen katiskalla Lokasta saama ahven.

Ärhäköitä harreja

Komeimmat harrit narrattiin edelleenkin käsivarren tunturipuroilta- ja järviltä. Ari Savikon saama 1930 grammaa painava harri nappasi kiinni Enontekiön Termisjoella Kaijakka-pintaperhoon.

Enontekiöllä oli huhtikuussa pilkillä myös sodankyläläinen Lauri Blomberg. Pilkkiin nappasi kiinni useampikin iso harri, 1170-grammainen oli niistä suurin. Samalla seudulla virvelöi myös Hannu Salo. Kiinni nappasi reilu 1700-grammainen harri.

Hauki-sarja oli kilpailun toiseksi suosituin. Voitto meni tänä vuonna ylitorniolaiselle Matti Alanenpäälle uskomattomalla 20,3 kilon hauella.

– Vanha siima kesti kuin ihmeen kaupalla. Veneeseen nostettaessa kala potkaisi vauhtia niin, että sai napattua melkein naamasta kiinni, Alanenpää kertoo.

Seuraavat haukisarjan sijat menivät lappilaisittain hieman tavallisemmille luvuille, vaikka harva kalastaja koskaan niin isoa haukea saa: 13 ja 14 kilon hauissa riittää väsyttämistä ja verkosta irrottamista.

Radiolähetin vatsassa

Kuningaskaloissa jäätiin viime vuoden voittajakalasta jopa kuusi kiloa. Komea oli silti Teuvo Lehtolan Muonionjoesta kesäkuussa soutama 20,8 -kiloinen.

Lohestuskonkari Harri ”Kala” Matikaisen viime kesänä saama suurin lohi painoi reilut 18,2 kiloa.

Mielenkiintoinen tapaus oli radiolähetin vatsassa uinut, ja Vanttauskosken voimalaitoksen alapuolelta Kemijoesta verkolla lokakuussa saatu merilohi. Pyytäjät Erkki Ollonen ja Onni Inkilä välittivät lähettimen Ouluun. Siellä selvisi, että kala oli istutettu Marraskoskeen elokuun alussa. Lohella oli painoa 6,8 kiloa.

Taimensarjassa oli jälleen todella komeita vonkaleita. Sarjan voiton vei ivalolaisen Hannu Hautaniemen verkoilla saama 8,2 -kiloinen.

Pikkukalallakin voi voittaa

Muutamiin sarjoihin kaivataan edelleenkin lisää aktiivisuutta. Ankeriaiden sarjassa ei palkintoja ole parina viime vuonna jaettu lainkaan.

Pienempien kalojen sarjoista voi palkintosija irrota helpostikin, esimerkiksi särkiä ilmoitettiin vain kolme. Jakamatta tänä vuonna jäi osa palkinnoista salakan sekä mutu-kalan sarjassa.

Kisan melko uutta tulokasta harmaanierää voi pyytää Inarijärvestä. Nyt kilpailuun tuli yksi saalisilmoitus. Tavallisen nieriän eli raudun sarjassakin oli vain kolme osallistujaa.

Lähetämme sarjojen palkintosijoille yltäneille lähiaikoina kutsun Lapin Kansan toimitukseen palkintojenjakotilaisuuteen. Samassa tilaisuudessa julkistamme myös valokuvakilpailun voittajan.

Lisää kalakuvia tulee lähipäivien aikana Lapin Kansan kuvagalleriaan.



AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Lapissa päivä jatkuu 30 asteen pakkaslukemissa

    LAPPI Päivitetty: 7.2. 13:46 33

    PYRY1Talven uusin pakkasennätys rikottiin Lapissa varhain maanantaina. Inarin Kaamasessa mitattiin aamuneljältä 42,7 astetta pakkasta.
  2. ”Kolarin kommari ei äänestä kokoomusta”

    LAPPI Päivitetty: 7.2. 13:43 321

    KOLARI-2Kolari oli presidentinvaalien toisella kierroksella Suomen haavistolaisin mannerkunta. Haavistoa kannatti 55 prosenttia äänestäneistä.
  3. Lapin innokkaimmat: Kolarissa jokainen lottosi lähes 200 eurolla

    LAPPI 7.2. 13:39 00

  4. Nokian Salon-tehtaan kohtalo voi selvitä huomenna

    TALOUS 7.2. 13:14 00

  5. Michael Monroe juhlii Ruisrockissa

    KULTTUURI 7.2. 13:14 00

  6. Koko Alakurtti paukkupakkasissa ilman lämmitystä

    LAPPI 7.2. 12:48 01

  7. Viidennes Suomen kitkarenkaista vaarallisia

    KOTIMAA 7.2. 11:51 10

  8. Williamsin F1-auto julkistettiin

    URHEILU 7.2. 12:40 00

  9. Lakkapään Rakentajamessut laajenee Pohjois-Ruotsin kolmeen kaupunkiin

    LAPPI 7.2. 12:27 00

  10. Suomen tavarakauppa romahti pahasti pakkaselle

    TALOUS 7.2. 12:28 00

  1. ”Suomalainen menee läpi harmaan kiven – Saamelainen ymmärtää kiertää sen”

    LAPPI 6.2. 12:04 1115

  2. Räikkönen pääsi uuden Lotuksen rattiin

    URHEILU 6.2. 16:33 83

  3. Talven uusi pakkasennätys paukkui Inarissa

    KOTIMAA 6.2. 08:49 92

  4. Tunturiralli: Jari-Matti Latvalan videohaastattelu

    URHEILU 27.1. 14:20 2911

  5. Rovaniemellä sattunut useita peltikolareita

    LAPPI 6.2. 14:05 713

  6. Pakkanen paukkui, kypärä jäätyi mutta ajo maistui

    LAPPI 6.2. 00:17 1311

  7. Breivik antaa haastattelun ulkomaiselle yhtiölle

    ULKOMAAT 31.1. 21:13 101

  8. Hukassa olevat nuoret löydettävä nopeasti

    KOTIMAA 1.2. 11:16 138

  9. Poronhoitoalueen susikantaa halutaan pienentää

    LAPPI 6.2. 15:18 632

  10. Kunnanjohtaja: Kolarin vasemmistolaiset Haaviston suosion syynä

    LAPPI 6.2. 14:53 617

  1. Lapin Kansan puhelinnumerot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 49992

  2. Jenni Haukio vierailee iltapäivällä Rovaniemellä

    LAPPI 2.2. 09:13 2041

  3. Poliisi: Rovaniemellä piittaamattomat autoilijat vaarantavat lasten koulumatkan

    LAPPI 2.2. 11:18 1920

  4. Tunturiralli: Jari-Matti Latvalan videohaastattelu

    URHEILU 27.1. 14:20 2911

  5. Talven pakkasennätys rikottu

    LAPPI 2.2. 11:46 1726

  6. Nuorra sámi filbmadahkki ii bala suhttadeames geahččiid

    SÁGAT 31.1. 14:37 162

  7. Ruotsalaisnelikko kuoli auto-onnettomuudessa Thaimaassa

    ULKOMAAT 1.2. 20:25 162

  8. Rallikuvakilpailun voittajaksi Esko Keränen

    LAPPI 31.1. 08:24 182

  9. Sámedikki jođiheaddjigilvvus guokte njunuševttohasa

    SÁGAT 3.2. 11:46 152

  10. Katso video: pakkastunnelmia Rovaniemeltä

    LAPPI 1.2. 18:30 156

  1. Lapin Kansan puhelinnumerot

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 24.4. 13:43 49992

  2. 47-vuotias mies kuoli henkilöauton ja rekan kolarissa Rovaniemellä

    LAPPI 23.1. 08:29 7529

  3. Yksi otettu kiinni tapon yrityksestä Vaalassa

    KOTIMAA 7.1. 09:44 3929

  4. Monet popsivat lemmikkien lisäravinteita – ”lääke” hiustenlähtöön

    LAPPI 11.1. 22:38 3219

  5. Sami Lappi on Vuoden erämies

    LAPPI 7.1. 23:53 2964

  6. Nuorukainen otettu kiinni epäiltynä Kemijärven murhasta ja tulipalosta

    LAPPI 9.1. 08:13 2911

  7. Tunturiralli: Jari-Matti Latvalan videohaastattelu

    URHEILU 27.1. 14:20 2911

  8. Avannossa velatkin muuttuvat saataviksi

    LAPPI 15.1. 23:20 2910

  9. Arktos keskeyttää toimintansa Kemijärvellä

    LAPPI 23.1. 12:22 2864

  10. Kolme vangittu epäiltynä karhun ampumisesta

    LAPPI 26.1. 18:57 2732

  1. ”Kolarin kommari ei äänestä kokoomusta”

    LAPPI 7.2. 08:36 3 21 1229

  2. Postiljooni kaksi tuntia kinoksessa Posiolla

    LAPPI 7.2. 08:21 2 5 789

  3. Lapissa päivä jatkuu 30 asteen pakkaslukemissa

    LAPPI 7.2. 08:30 3 3 767

  4. Tarkennukset puolustusvoimien säästöihin huomenna kello 12 – lakkautuksia Lappiin?

    LAPPI 7.2. 10:36 2 9 633

  5. Kaksi loukkaantui vakavasti Isohaaran kolarissa

    LAPPI 7.2. 08:41 2 4 617

  6. Tom Cruise vs. Samuli Edelmann

    ARVOSTELUT 7.2. 03:30 1 0 509

  7. Rovaniemellä sattunut useita peltikolareita

    LAPPI 6.2. 14:05 7 13 446

  8. Sekava kuljettaja kolaroi – ei nähnyt muita Rovaniemen liikenteessä

    LAPPI 7.2. 11:15 0 0 377

  9. Poronhoitoalueen susikantaa halutaan pienentää

    LAPPI 6.2. 15:18 6 33 364

  10. Kevään merkit aurinkoisessa Ippilävaarassa

    LAPPI 7.2. 09:02 1 1 350

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu