Olympiavoittaja Jouko Törmänen on kuollut

Olympiavoittaja Jouko Törmäsen mäkihyppyura päättyi reilut 32 vuotta sitten aprillipäivänä Ruotsin Svansteinissa, mutta elämän liekki sammui kaikkien mielestä aivan liian aikaisin. Törmänen menehtyi pitkäaikaiseen sisäelinsairauteen lauantaita vasten yöllä Lapin keskussairaalassa. Hän oli kuollessaan 60-vuotias. Ounasvaaran Hiihtoseuraa koko uransa edustanut Törmänen oli legendaarisen Sorkun mäkikoulun kasvatti, josta tuli 25-vuotiaana Suomen ainoa olympiavoittaja Lake Placidin talviolympialaisissa 1980. Törmästä ei kuitenkaan valittu Vuoden urheilijaksi, vaan titteli meni Moskovassa olympiakultaa soutaneelle Pertti Karppiselle. Hänen mitalinsa oli Suomen kisojen ainoa kultamitali. Törmänen oli arvokisoissa ensi kerran Falunin MM-kilpailuissa 1974 sijoittumalla 19-vuotiaana suurmäen kilpailussa viidenneksi. Innsbruckin talviolympialaisissa 1976 hän sijoittui suurmäessä 10:nneksi ja normaalimäessä 14:nneksi. Lahden MM-kilpailuissa 1978 hän oli suurmäen kuudes ja normaalimäen 15:s. Lake Placidissa Törmänen sijoittui normaalimäessä kahdeksanneksi, kunnes kultainen täysosuma tuli suurmäessä. Ura jatkui olympiavoiton jälkeen vielä kaksi vuotta, kunnes työelämä vei mennessään. Mäkihypyssä Törmänen nähtiin jatkossa järjestötehtävissä. Hän oli Suomen Hiihtoliiton johtokunnan jäsen vuosina 1988-2008 ja liiton varapuheenjohtaja 1993-2002. Vuonna 2004 hänet valittiin kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n mäkikomitean puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän oli kuolemaansa asti. -Koko talviurheiluperhe on surussa mukana, kommentoivat Suomen hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori ja toiminnanjohtaja Mika Kulmala suru-uutista. -Jouko oli urheilijana menestyjä, suuri suomalainen mäkisankari ja hän teki mittavan uran myös järjestöpuolella. Mäkikomitean puheenjohtajana hänellä oli ihan merkittävä positio. Tässä oli mukana tällainenkin ikävä takaisku, Kulmala jatkoi. Ounasvaaran Hiihtoseuran toiminnanjohtajan Mauri Haatajan mukaan Törmäsen mukana Suomi sai aina viimeisen mäkihyppytiedon suoraan pääkallon paikalta. - Siinäkin mielessä "Jokkerin" kuolema oli iso menetys. Hän oli mäkihyppymies koko elämänsä ajan. Törmäselle oli myönnetty Suomen Hiihtoliiton kultainen ansiomerkki, mutta sitä ei kahdesta yrityksestä huolimatta ehditty toimittaa perille. - Jokkeri oli molemmilla kerroilla sairaalassa, joten ansiomerkki jäi pöydälleni, Haataja harmitteli. Jouko Törmäsestä tuli pian olympiavoiton jälkeen Rovaniemen kaupungin työntekijä. Rakennusinsinööriksi kouluttautunut Törmänen oli kaupungin palveluksessa runsaat 30 vuotta ja toimi viimeiset vuodet kaupungin teknisen palvelukeskuksen johtajana. - "Jokkeri" oli mukana johtoryhmässä uudistamassa kaupungin hallintoa. Hän oli teknisen tuotannon tarmokas ja osaava johtaja. Viime syksynä sairaus alkoi näkyä "Jokkerin" kasvoilla ja olemuksessa, arvioi Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen. Törmänen sai valtiovallan Pro urheilu -tunnustuksen vuonna 2008. Rovaniemellä Törmäsestä muistuttaa mm. nimikkokatu "Jokkerinpolku" Ounasvaaran kyljessä. Törmästä jäivät kaipaamaan avopuolison lisäksi sukulaiset, ystävät sekä sankka joukko mäkiurheiluväkeä. Juttua laajennettu 3.1. kello 20


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Lue myös