Ari Moilanen repii eroa ajajaliigassa
Vermon raviradan ajajaliigan kahtena edellisenä vuotena vienyt Ari Moilanen on aloittanut vahvasti myös tällä kaudella. Keskiviikosta tuli jo seitsemäs peräkkäinen ravipäivä, kun vihtiläinen ajoi kotiradallaan vähintään yhden voiton.
Osumia tuli tällä kertaa kaksi, kun Juan Pablo Point piti ensimmäisen kaarteen jälkeen perimänsä johtopaikan ja Albino Star rutisti oman lähtönsä parhaaksi johtohevosen rinnalta.
Moilanen kehui Pia Huusarin omistamaa nelivuotiasta Juan Pablo Pointia oikein kehityskykyiseksi menijäksi ja uskoi, että se olisi pärjännyt toisenlaisellakin juoksulla. Nyt kaikki sujui enemmän kuin hyvin, kun alun johtanut M.T.Frida laukkasi kaarteen lopussa ja sitä seurannut Juan Pablo Point pääsi kiertelemättä kärkeen.
Heikki Torvisen valmentaman Albino Starin rattailla Moilasella ei ollut paljon vaihtoehtoja. Parijonosta ei löytynyt sopivaa rakoa, ja Moilanen jatkoi tasaisesti kärjen tuntumaan.
Päätösvaiheessa ohjastajan rooli korostui, kun lähdön suosikki Kiikku’s Lordi nousi johtohevosen takaa Albino Starin perään. Moilanen varmisti, ettei kiriväylä avautunut liian aikaisin, eikä Kiikku’s Lordi ehtinyt terävästä spurtista huolimatta sitten enää ohitse.
Ennakkoon voittolointa soviteltiin ennen kaikkea Heporille, mutta lähdönuusinta ja siitä aiheutunut toinen raju kiihdytys kuluttivat 40 metrin takamatkalta lähteneen oriin voimia niin, että Ari Moilanen sai katsella sen rattailla lopulta useamman vastustajan puseronselkää.
Voittoon nousi tasaisemman juoksun saanut Pirtamo, jolle kilpailu oli pitkän tauon jälkeen toinen. Tero Mäenpää kertoi, että Pirtamon hankoside vaurioitui viime juhannuksena, minkä vuoksi 12-vuotiaaksi tulleen oriin kanssa on jouduttu aloittamaan jälleen kerran uudestaan. Kykyjä olisi rodun huipulle asti.
Mäenpää on harvemmin nähty vieras Vermossa, mutta tämänkertainen matka Maaningalta kannatti, kun toinenkin mukana ollut valmennettava Vie De Adonis voitti lähtönsä.

