Urheilu

Päivitetty 16.2.2012 23:09, julkaistu 16.2.2012 23:07

Piiroinen ja Malin halfpipen MM-finaaliin

Kuva: Inka Porttila
Inka PorttilaLähetä palautetta toimittajalle
Markus Malin ei lähde himmailemaan finaaliin.

Oslon MM-kilpailujen torstaipäivä täyttyi halfpipen naisten ja miesten semifinaaleilla. Naisten puolella nuori arvokisaensikertalainen Mountain Club Ounasvaaran Ella Suitiala väläytti hienoa laskemista, mutta tällä kertaa se ei aivan riittänyt finaaliin asti.

- Aluksi hieman kyllä harmitti. Otin tämän kaiken kuitenkin oppimisprosessina kohti parempia runeja ja sijoja, Suitiala tuumasi semifinaalien jälkeen.

- Oli mahtava kuitenkin laskea maailman kärkikaartin kanssa ja huomata, että kyllä ne omat taidot vielä pitkälle riittävät, Suitiala sanoi.

Miesten puolella nähtiin erittäin kovatasoisen semifinaali. Hyvät pisteet onnistuneella runillaan napannut Markus Malin keikkui pitkän aikaa koko hiitin kakkossijalla. Lopulta Malin kuitenkin tippui neljänneksi, mutta pääsi hyvien pisteiden ansiosta mukaan finaaliin ensimmäisenä lucky looserina.

- Ländäsin runini ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Kahta vaikeampaa runiani en saanut menemään niin hyvin, joten lauantaina vedetään nekin sitten kotiin, Levi Ski Clubia edustava Malin sanoo.

- Ei finaaliin lähdetä mitään himmailemaan. Se on joko ilmavasti, näyttävästi ja oksat pois tai sitten suoraan maitojunalla kotiin, Malin nauraa.

Myös toinen suomalainen semifinalisti Peetu Piiroinen laski itsensä mukaan finaaliin. Piiroinen oli oman ryhmänsä kuudes 85.00 pisteellä.

- Ihan tyytyväinen olen runeihini tänään. Ennen finaalia pitäisi treenata vielä frontside tupla päälle, niin olisi saumaa podiumille. En ole vielä kuin kerran onnistunut sen ländäämään, joten toivotaan parasta, Piiroinen sanoo.

Quarterpipen puolella koettiin ikävä loukkaantuminen, kun Risto Mattila satutti harjoituksissa pahasti kantapäänsä alastulossa. McTwist-tempun tehnyt Mattila laskeutui aivan quarterpipen pohjalle satuttaen pahasti jalkansa.

- Mattilan käntapää kuvattiin röntgenissä ja hänellä todettiin ruhje kantapäässä. Ruhje aiheuttaa kovaa kipua ja estää hänen osallistumisensa huomiseen quarterpipe-kilpailuun, päävalmentaja Koskela sanoo.

Perjantain quarterpipe-kutsukilpailussa Suomea edustaa Peetu Piiroinen.

Perjantaina Oslon MM-kilpailut jatkuvat naisten ja miesten slopestyle-semifinaaleilla. Mukana ovat Enni Rukajärvi, Roope Tonteri, Nuutti Niemelä, Ville Paumola ja Ville Uotila.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kaleva: Poliisi aikoo jatkossa tallentaa kuulusteluja

    KOTIMAA Päivitetty: 25.5. 08:37 10

    Poliisi aikoo jatkossa tallentaa rikoksesta epäiltyjen kuulustelutilanteita sekä ääni- että videotallenteille, kirjoittaa sanomalehti Kaleva. Nyt kuulustelut tallennetaan...
  2. Mopoilijoita ratsattiin Posiolla

    LAPPI Päivitetty: 25.5. 08:33 10

    Mopoilijoille kirjoitettiin sakkoja Posion moporatsiassa torstaina. Lapin poliisilaitoksen ja Liikkuvan poliisin partioiden ratsiassa mopoissa todettiin virityksiä ja liikenneturvallisuuteen vaikuttavia puutteita.
  3. Keskustan jäsenäänestys alkaa

    KOTIMAA 25.5. 08:17 00

  4. Voiko voikukan varsia tai juuria syödä?

    RUOKA 25.5. 08:20 00

  5. Hirvilupien määrä vähenee roimasti

    LAPPI 24.5. 15:13 216

  6. Ruotsin ja Viron edustajat jatkoivat viisufinaaliin

    KULTTUURI 25.5. 08:10 00

  7. Hirvikärpänen voi levittäytyä yhä pohjoisemmaksi

    LAPPI 25.5. 08:08 10

  8. Yksi kuollut rivitalon tulipalossa Siikajoella

    KOTIMAA 25.5. 08:09 10

  9. Toinen perhe

    NUORET 22.5. 18:27 00

  10. Urpilaiselle luvassa päivänpaistetta

    PÄÄKIRJOITUKSET 25.5. 04:30 12

  1. Mitä mieltä olet vanhustenhoidosta?

    LAPPI 21.11. 15:07 11063

  2. Talentum vähentää 40 työpaikkaa Suomesta ja Ruotsista

    KOTIMAA 21.3. 16:42 212

  3. Labradorinnoutaja suosituin koirarotu

    LAPPI 4.1. 16:52 487

  4. Vuoden urheilija Kaisa Mäkäräinen: Jännitti!

    URHEILU 16.1. 22:21 262

  5. Riistaa ja rentoa huumoria

    ARVOSTELUT 16.2. 03:30 482

  6. Suomenmaa: Ruohonen-Lerner vertaa Hakkaraista Stubbiin

    KOTIMAA 29.2. 10:58 201

  7. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 36

  8. Kemijärvi karsi tuulimyllyjä

    LAPPI 14.5. 22:55 78

  9. Kreikka yrittää vielä kursia kokoon virkamieshallitusta

    ULKOMAAT 15.5. 09:10 812

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30345

  2. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6945

  3. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10376

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 845

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2138

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30345

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1778

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2138

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14252

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1934

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10376

  1. 2 15 388

  2. Hirvilupien määrä vähenee roimasti

    LAPPI 24.5. 15:13 2 16 360

  3. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 2 27 316

  4. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 3 6 289

  5. ”Henkilöstö heittopussi kuntaliitoksissa”

    LAPPI 24.5. 12:43 1 16 277

  6. Rovaniemellä Suomen toiseksi suosituin tiekirkko

    LAPPI 24.5. 19:59 1 1 238

  7. ”Meahcceráđđehus galggalii čavget golganlobiid addima”

    SÁGAT 24.5. 15:55 2 1 191

  8. Koirat hoidossa kameravalvonnassa

    KOTIMAA 24.5. 14:26 0 2 186

  9. Sadekuurot sotkivat Monacon toisen F1-treenin

    URHEILU 24.5. 19:12 1 2 184

  10. Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa

    KOTIMAA 24.5. 17:57 1 10 182

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu