Saimaa Volleylle makea kotivoitto
Saimaa Volley katkaisi maanantaina kuuden ottelun tappioputkensa miesten lentopalloliigassa, kun Oulun Etta kaatui Savonlinnassa 3–1. Neljännen ottelunsa pelannut hakkuri Matt Proper teki 24 ja Romans Sauss 23 pistettä kotijoukkueelle.
Myös Robert Seppänen paransi loppua kohden ja hän pääsi iskemään pisteitä ulkomaalaisten ollessa tarkemmassa vartioinnissa. Seppänen kokosi 14 pistettä.
– Hakkuripelissä on toivomisen varaa. Yhteispelin puute näkyy ja välillä hänelle tulee arkoja ratkaisuja. Ettan hakkuri Salvis Cielavs pelasi koko ajan rohkeasti, sellaista kaivataan Properiltakin, sanoi Saimaa Volleyn valmentaja Pertti Pyykkö.
Ettalle tappio oli kolmas putkeen ja varmalta näyttänyt paikka pudotuspeleissä alkaa olla uhattuna. Cielavs oli 20 pisteellä joukkueen tehokkain.
– Vastustajan passari oli erinomainen, torjunnassa meillä on vielä tekemistä. Kaksi viimeistä erää hyökkäyspeli oli hyvää, mutta vähän liikaa pelattiin laidasta, sanoi Ettan valmentaja Olli Kuoksa.
Saimaa Volley voitti torjuntapisteet 13–6 ja ässäsyötöt 8–2.

