Woods pinnisti johtoon Abu Dhabissa
Golfari Tiger Woods nousi jakamaan ykkössijaa Euroopan-kiertueen kilpailussa Abu Dhabissa kolmen kierroksen jälkeen. Woodsin kanssa kärkipaikan jakaa englantilainen Robert Rock tuloksella 11 alle parin. Woods ja Rock käyttivät kumpikin kolmanteen kierrokseen 66 lyöntiä.
Pohjoisirlantilainen Rory McIlroy, ruotsalainen Peter Hanson, italialainen Francesco Molinari ja skotti Paul Lawrie väijyvät kärkikaksikkoa kahden lyönnin päässä.
Woods, 36, aloitti päivän jaetulla viidennellä sijalla. Hän oli kaksi lyöntiä jäljessä johdossa ollutta tanskalaista Thorbjörn Olesenia.
Woods pelasi erinomaisesti ja hallitusti. Hän kiersi kentän bogeitta, kuten oli tehnyt jo avauskierroksella. Lauantain antiin kuului kuusi birdietä.
– En juuri tehnyt hyviä saati huonoja asioita. Pelasin tasaisesti. Edistyn, Woods kehui itseään.
Päivän aikana johto vaihtui tiheään. Olot olivat täydelliset ja tulostaso komea. Woods nousi johtoon päivän viidennen birdien ansiosta reiällä 14. Woods kiersi kenttää McIlroyn kanssa.
Rock, 34, kirjasi seitsemän birdietä ja yhden bogin. Hän on voittanut kerran Euroopan-kiertueella (2011 Italian avoin).

