Päivitetty 28.1.2012 00:52, julkaistu 27.1.2012 15:17

Esapekka Lappi nautiskelee Tunturin kärjessä

Kuva: Veli-Jukka Mustajärvi
Lähetä palautetta toimittajalle

Pieksämäen Urheiluautoilijoiden Esapekka Lappi lähtee kärkitilalta rallin SM-sarjan kauden toisen osakilpailun päätöspäivään Rovaniemellä.

Riihimäen avauskilpailun voittanut Lappi polkaisi reippaat pohjat kilpailun toisella Aittajärven erikoiskokeella (16,0) sekä perjantain päättäneellä Mäntyvaara 2:lla (6,7).

Lapin, 20, lähin uhkaaja on toisena 17,5 sekunnin päässä tarkkaileva Juha Salo.

– Nautittu on koko päivä. Hyvä, että ollaan tässä asemassa. Tiet on nopeita, joten hyvä että tällä on keritty, Lappi kommentoi.

– Kyllä nuo muutkin on vielä ajettava, ei tätä vielä ole voitettu.

Kärkikuljettajan suurimmat ongelmat osuivat kolmannelle erikoiskokeelle.

– Kolmannella tuntui, että iskarit on vähän väsyneet, kun löivät välillä panssarille läpi, Lappi sanoi,

Viime vuonna Tunturirallin voittoon painellut Salo harmitteli toisen ja viidennen erikoiskokeen vauhtiaan.

– Jotain kummallista tapahtui puolivälissä kakkospätkää, kun autosta ikään kuin puhti hieman katosi ja tuulilasille alkoi pirskahtaa öljyä, Salo kertasi.

Huollossa selvisi, ettei öljytikku ollut pysynyt paikallaan.

– Tässä viimeisellä pätkällä hävisin törkeästi. Tehtiin olomme vaikeaksi, ja annettiin pojalle löysää ihan suotta, kuusinkertainen rallin Suomen mestari Salo sanoi.

Kaksivetoisissa tuima taistelu

Kaksivetoisten kilpailua värittivät lukuisat keskeytykset. Luokan kärkikuljettajista Jussi Vainionpää, Jaro Kinnunen ja Kalle Pinomäki joutuivat jättämään leikin kesken ennen aikojaan.

Kärjessä yötauolle ehti Joonas Lindroos. Andreas Amberg ja Ville Hautamäki ovat kuitenkin molemmat alle kahden sekunnin sisällä.

– Villen (Hautamäki) ulkoilun takia tuolla vähän hävittiin, kun sen pöly jäi siihen leijumaan. Huomenna on pitkä päivä, Lindroos sanoi.

Lauantaina Tunturirallissa ajetaan vielä toiset viisi erikoiskoetta.

47. Tunturiralli, SM-sarjan osakilpailu:

Perjantain erikoiskoetulokset:

EK1 Mäntyvaara 3,7 km: 1) Juha Salo KaUA - Marko Salminen NoorUA/MK Mitsubishi Lancer Evo 10 2:47,2, 2) Esapekka Lappi PiekUA - Janne Ferm FCDA Ford Fiesta S2000 -0:00,6, 3) Sakari Vierimaa TapUA - Mika Rajasalo TamUA Mitsubishi Lancer -0:05,8, 4) Joni Nikko LaihUA - Jarno Ottman JMU Mitsubishi Lancer Evo 9 -0:06,9, 5) Mikko Pajunen JuvUA - Kaj Lindström FCDA Subaru Impfreza WRX Sti TM -0:07,9, 6) Jukka Korhonen NilUA - Mikael Korhonen Espoo UA Mitsubishi Lancer Evo 9 -0:08,8 ja Jukka Ketomäki AL-Härmä - Kai Risberg VUA Mitsubishi Lancer Evo 9 -0:08,8, 8) Riku Tahko EspooUA - Markus Soininen LprRT Mitsubishi Lancer Evo 10 -0:09,1, 9) Ari Vihavainen HeiUA - Antti Piira satUA Mitsubishi Lancer Evo 10 -0:09,6, 10) Mikko Eskelinen JuvUA - Arto Kapanen PetUA Mitsubishi Lancer Evo 10 -0:10,7... 15) Mattias Therman RoiUA - Janne Perälä FCDA Mitsubishi Lancer Evo 10 -0:13,5.

EK2 Aittajärvi 23,18 km: 1) Esapekka Lappi 11:19,7, 2) Juha Salo -0:16,0, 3) Jukka Korhonen -0:20,7, 4) Joni Nikko -0:22,2, 5) Mikko Pajunen -0:39,1, 6) Ari Vihavainen -0:45,4, 7) Jukka Ketomäki -0:45,7, 8) Riku Tahko -0:48,3, 9) Tapani Hulkkonen KUA - Matti-Jussi Partanen HyUA Ford Escort WRC -0.53,1, 10) Sakari Vierimaa -0:55,3... 15) Mattias Therman 1:10,3.

EK3 Hanhikoski 32,40 km: 1) Juha Salo 16:12,2, 2) Esapekka Lappi -0:05,3, 3) Jukka Korhonen -0:17,4, 4) Joni Nikko -0:28,0, 5) Mikko Pajunen -0:33,1, 6) Ari Vihavainen -0:40,2, 7) Sakari Vierimaa -1:03,9, 8) Kari Ali-Rantala -1:10,0, 9) Tapani Hulkkonen -1.20,9, 10) Jukka Ketomäki -1:23,4

EK4 Sarriojärvi 36,35 km: 1) Esapekka Lappi 18:52,5, 2) Juha Salo -0:00,7, 3) Jukka Korhonen -0:14,9, 4) Ari Vihavainen -0:51,5, 5) Sakari Vierimaa -1:16,8, 6) Jukka Ketomäki -1:20,2, 7) Tapani Hulkkonen -1:21,4, 8) Riku Tahko -1:22,6, 9) Kari Ali-Rantala -1:34,9, 10) Arto Juolahti -1:36,5

EK5 Mäntyvaara 3,7 km: 1) Esapekka Lappi 2.49,9, 2) Juha Salo -0.06,7, 3) Jukka Korhonen -0.08,5, 4) Mikko Pajunen -0.09,0, 5) Sakari Vierimaa -0.09,9, 6) Tapani Hulkkonen -0.11,0, 7) Ari Vihavainen -0.11,7, 8) Kari Hämäläinen -0.11,8, 9) Kari Ali-Rantala -0.13,0, 10) Jari Kihlman -0.13,5... 12) Mattias Therman -0.14,6.

SM1-luokan tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Esapekka Lappi 52:07,4, 2) Juha Salo -0:17,5, 3) Jukka Korhonen -1:04,4, 4) Ari Vihavainen -2:32,5, 5) Sakari Vierimaa -3:25,8, 6) Jukka Ketomäki -3.46,3, 7) Tapani Hulkkonen -3:57,4, 8) Kari Ali-Rantala -4:01,2, 10) Arto Juolahti -4:55,9.

SM2-luokan tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Ville Hautamäki JärvisUA - Ari-Pekka Hautanen JärvisUA Honda Civic Type-R 58.52,9, 2) Sami Korvola PokyUA - Antti Vatilo PokyUA Ford Fiesta -3.00,2, 3) Tuomo Hassinen TuupoMK/UA - Heikki Hassinen TuupoMK/UA Honda Civic Type-R -4.12,1, 4) Ilkka Kariste LahUA - Mikael Lindberg UAU Ford Fiesta -6.25,7, 5) Andrey Yushin Venäjä - Anna Barenkova Venäjä Honda Civic Type-R -10.26,7.

SM3-luokan tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Joonas Lindroos ESRC - Pasi Kilpeläinen EspooUA Citroen C2 R2 Max 58:51,5, 2) Andreas Amberg AL-Myrskylä - Matti Heikkinen EspooUA Ford Fiesta -0:00,9, 3) Risto Immonen JoeUA - Henri Penttinen JoeUA Citroen C2 R2 Max -1:16,4, 4) Juho Annala SPAUK - Tuukka Shemeikka LapUA -1:52,2, 5) Jukka Rautio UAU - Tero Nummenpää UAU Citroen C2 R2 Max -9:01,3.

47. Tunturiralli:

27.-28. tammikuuta Rovaniemen ja Kemijärven ympäristössä.

Lauantaina 28.1. ensimmäinen erikoiskoe Jyrhämäjärvi klo 9.22. Ensimmäinen auto maaliin Lordin aukiolle klo 17.49.

Reitin kokonaismitta 801,07 km, josta erikoiskokeita 233,32 km. Molempina päivinä viisi erikoiskoetta.



AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sirpa Hartojoki valittiin Muonion uudeksi kunnanjohtajaksi

    LAPPI Päivitetty: 22.2. 22:17 52

    sirpa.hartojokiMuonion kunnanvaltuusto on valinnut Muonion uudeksi kunnanjohtajaksi keravalaisen Sirpa Hartojoen. Hartojoki valittiin äänin 13–8.
  2. Presidentin kanslian johtoon Teemu Tanner

    KOTIMAA Päivitetty: 22.2. 22:11 21

    Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Teemu Tanner siirtyy presidentti Sauli Niinistön kansliapäälliköksi. Tanner nimitetään presidentin...
  3. Ari Moilanen repii eroa ajajaliigassa

    URHEILU 22.2. 21:30 10

  4. Valtteri Bottas täytti tallinsa toiveet

    URHEILU 22.2. 21:29 10

  5. Neakkel bálggus juohkášuvvá, Sámi bealli vuittii jienastusa

    SÁGAT 22.2. 18:41 20

  6. Näkkälän paliskunta jaetaan kahtia

    LAPPI 22.2. 20:47 210

  7. Pankki kunnantaloon Pelkosenniemellä

    LAPPI 22.2. 20:26 14

  8. Poliisi puhallutti 450 kelkkailijaa

    LAPPI 22.2. 20:13 12

  9. Suomella synkät viestit nuorten MM-ampumahiihdossa

    URHEILU 22.2. 19:13 00

  10. Matti Hautamäki: Toivottavasti nämä ovat viimeiset arvokisani

    URHEILU 22.2. 19:13 00

  1. Onpa söpö tyttöpoika

    KOLUMNIT 26.8. 04:30 33455

  2. Muurolan lukio ei saanutkaan armonaikaa – vai saako sittenkin?

    LAPPI 21.2. 17:43 1178

  3. Erälukio aloittaa syksyllä Enontekiöllä

    LAPPI 22.2. 10:36 73

  4. Lordin kuorolle juhlat Rovaniemellä

    LAPPI 3.12. 00:19 4340

  5. Miten estetään, ettei Rovaniemellä käy kuin Talvivaarassa?

    LAPPI 20.2. 15:28 1520

  6. Keskusta jätti välikysymyksen suurkuntapolitiikasta

    KOTIMAA 22.2. 08:07 52

  7. Sirpa Hartojoki valittiin Muonion uudeksi kunnanjohtajaksi

    LAPPI 22.2. 19:23 53

  8. Design-kilpailu: Advertising Kioski valmis 24 tunnin urakkaan

    KULTTUURI 22.2. 10:54 53

  9. Repoveden kansallispuisto on Vuoden retkikohde

    KOTIMAA 22.2. 12:37 52

  10. Lapissa liipaisimella 8 verotoimistoa

    LAPPI 22.2. 08:37 517

  1. Katainen: Yritysten tukeminen ei ole ideologinen kysymys

    KOTIMAA 18.2. 15:25 6312

  2. The Spyro ei selvinnyt jatkoon

    KOTIMAA 17.2. 14:48 262

  3. Golmmagielat Unna Junná hásttuha fas sámemánáid TV geahččat

    SÁGAT 17.2. 20:19 242

  4. Lukijoilta uudet nimet jättikunnille

    LAPPI 15.2. 09:54 3321

  5. Abit remusivat ulos lukiosta

    LAPPI 16.2. 10:03 2219

  6. Porosta tuli hevosen ystävä

    LAPPI 15.2. 18:32 2012

  7. Ennätyspakkasten kylä: Naruskan maisema kiehtoo myös netissä kuvina

    LAPPI 17.2. 09:33 1912

  8. Jääkarhun pentu on poika

    LAPPI 15.2. 22:25 1811

  9. Oululaiset huutavat tänään Design Weekin avajaisissa kaikille rovaniemeläisille

    LAPPI 14.2. 09:03 223

  1. 47-vuotias mies kuoli henkilöauton ja rekan kolarissa Rovaniemellä

    LAPPI 23.1. 08:29 7929

  2. Katainen: Yritysten tukeminen ei ole ideologinen kysymys

    KOTIMAA 18.2. 15:25 6312

  3. Rallikuvakilpailun voittajaksi Esko Keränen

    LAPPI 31.1. 08:24 372

  4. Moottorikelkkailu: 2011 tilastointihistorian paras vuosi – kelkkakulttuuri parantunut

    LAPPI 3.2. 09:57 356

  5. Legenda parrakkaasta salakaatajasta

    LAPPI 13.2. 13:57 3422

  6. Sámedikki jođiheaddjigilvvus guokte njunuševttohasa

    SÁGAT 3.2. 11:46 3422

  7. Lukijoilta uudet nimet jättikunnille

    LAPPI 15.2. 09:54 3321

  8. Tunturiralli: Jari-Matti Latvalan videohaastattelu

    URHEILU 27.1. 14:20 3311

  9. Kuntauudistus: Lappiin kuusi kuntaa

    LAPPI 7.2. 15:18 32128

  1. Presidentin kanslian johtoon Teemu Tanner

    KOTIMAA 22.2. 22:11 2 1 105

  2. Näkkälän paliskunta jaetaan kahtia

    LAPPI 22.2. 20:47 2 10 60

  3. Lordin kuorolle juhlat Rovaniemellä

    LAPPI 3.12. 00:19 43 40 60

  4. Neakkel bálggus juohkášuvvá, Sámi bealli vuittii jienastusa

    SÁGAT 22.2. 18:41 2 0 54

  5. Ministerit esittelevät kuntauudistusta ensi viikolla Rovaniemellä

    LAPPI 22.2. 12:55 3 15 50

  6. Valtteri Bottas täytti tallinsa toiveet

    URHEILU 22.2. 21:29 1 0 40

  7. Ari Moilanen repii eroa ajajaliigassa

    URHEILU 22.2. 21:30 1 0 39

  8. Sirpa Hartojoki valittiin Muonion uudeksi kunnanjohtajaksi

    LAPPI 22.2. 19:23 5 2 36

  9. Onpa söpö tyttöpoika

    KOLUMNIT 26.8. 04:30 334 55 33

  10. Pankki kunnantaloon Pelkosenniemellä

    LAPPI 22.2. 20:26 1 4 29

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu