RoVS palkittiin seuratyöstä
- RoVS:n varapuheenjohtaja Mikko Alava-Vihersalo (vas.) vastaanotti palkinnon tennisgaalassa. Vierellä vuoden miespelaaja Jarkko Nieminen.
Suomen Tennisliiton järjestämässä vuosittaisessa tennisgaalassa torstaina Helsingissä palkittiin vuoden aikana ansioituneita henkilöitä ja seuroja tenniksessä. Rovaniemen Verkkopalloseura oli ensimmäistä kertaa palkittavien listalla. Tennisliitto valitsi RoVS:n vuoden kehittyvänä seurana.
RoVS on ollut aktiivisesi mukana tennisliiton seuratoiminnan kehittämisprojektissa sekä tenniskoulujen kehittämishankkeessa. Palkitsemisen perusteena oli myös viime vuosien positiivinen kehitys Rovaniemen Verkkopalloseurassa, jossa sekä jäsenmäärä että valmennustoiminnan määrä on kasvanut voimakkaasti.
Suomen tennisliitossa on noin 200 jäsenseuraa, joista suuria yli 300 jäsenen seuroja on parisen kymmentä. RoVS:n jäsenmäärä ylitti tänä vuonna ensimmäistä kertaa kahden sadan jäsenen rajan ja tavoitteeksi on asetettu kuuluminen tulevaisuudessa suurten seurojen joukkoon.
Vuoden naispelaajaksi valittiin helsinkiläisen SMASH seuran Piia Suomalainen ja jälleen kerran vuoden miespelaajaksi Turun Verkkopalloseuran Jarkko Nieminen.
RoVS järjestää paraikaa Kaamostennistä. Pelit Korkalovaaran tennishallilla jatkuvat tiistai-iltaan saakka. Katinkulta Tenniksen Kia Komulainen, 16, sai naisten B-sarjan finaalissa tiukan vastuksen RoVSin Nikola Veinbergalta, 13. Ottelu päättyi Komulaisen voittoon erin 6-2, 2-6, 10-8.
Oulun Verkkopalloseuran Hannu Koski voitti miesten D-luokan finaalissa RoVSin Jukka Karppisen 6-4, 6-1.

