Ulkomaat

Päivitetty 21.2.2012 07:56, julkaistu 21.2.2012 07:55

Espanjan armeijan koneet noutavat kolikkoaarteen USA:sta

Espanja lähettää Yhdysvaltoihin kaksi lentokonetta noutamaan satojen miljoonien eurojen arvoista aarretta, joka löytyi espanjalaisesta laivanhylystä.

Armeijan kuljetuskoneet suuntaavat Floridaan, missä niihin lastataan 1800-luvulta peräisin olevasta purjelaivasta löytynyt kolikkoaarre. Kolikkoja on yhteensä noin puoli miljoonaa, ja ne ovat 350 miljoonan euron arvoiset, kertoi Espanjan puolustusministeriö maanantaina.

Koneiden on määrä palata Espanjaan lauantaina. Kolikot luovutetaan Espanjan kulttuuriministeriölle.

Yhdysvaltalainen Odyssey Marine Exploration -yritys löysi kolikot vuonna 2007 espanjalaisesta sota-aluksesta, jonka brittilaivue upotti vuonna 1804 Portugalin edustalla.

Yhdysvaltojen liittovaltion tuomari määräsi viime viikolla, että amerikkalaisyrityksen on luovutettava kolikot Espanjalle. Oikeustaistelu kesti viisi vuotta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Urpilaiselle luvassa päivänpaistetta

    PÄÄKIRJOITUKSET Päivitetty: 25.5. 06:35 00

    Kevät ja alkukesä ovat politiikassa kasvojen pesun aikaa. Vihreät kokoontuivat viime viikonloppuna omaan puoluekokoukseensa, mutta siinä kokouksessa johtajia ei vaihdettu.
  2. Hirven pyynti romahtaa syksyllä

    LAPPI Päivitetty: 25.5. 05:50 13

    J240975FHirviä ei enää ensi syksynä ammuta edellisvuosien tahtiin. Lupien määrä vähenee reilusti etenkin eteläisessä Lapissa.
  3. Rovaniemellä Suomen toiseksi suosituin tiekirkko

    LAPPI 24.5. 19:59 11

  4. Pienkone teki pakkolaskun Kajaanissa

    LAPPI 24.5. 19:49 11

  5. Sadekuurot sotkivat Monacon toisen F1-treenin

    URHEILU 24.5. 19:12 11

  6. Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa

    KOTIMAA 24.5. 17:57 17

  7. ”Meahcceráđđehus galggalii čavget golganlobiid addima”

    SÁGAT 24.5. 15:55 20

  8. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 35

  9. Korkein oikeus purki Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 15:19 12

  10. Hirvilupien määrä vähenee roimasti

    LAPPI 24.5. 15:13 219

  1. Talentum vähentää 40 työpaikkaa Suomesta ja Ruotsista

    KOTIMAA 21.3. 16:42 212

  2. Labradorinnoutaja suosituin koirarotu

    LAPPI 4.1. 16:52 487

  3. Kemijärvi karsi tuulimyllyjä

    LAPPI 14.5. 22:55 78

  4. Palokunta sammutti kahvipannulla

    LAPPI 14.5. 21:56 109

  5. USA se on! Tämä katastrofi ei saa toistua

    URHEILU 15.5. 18:35 254

  6. Boazodoallu vuhtii eanageavaheamis ođđa báikedieđuiguin

    SÁGAT 14.5. 12:09 134

  7. Mitä mieltä olet vanhustenhoidosta?

    LAPPI 21.11. 15:07 10963

  8. Suomenmaa: Ruohonen-Lerner vertaa Hakkaraista Stubbiin

    KOTIMAA 29.2. 10:58 201

  9. Vuoden urheilija Kaisa Mäkäräinen: Jännitti!

    URHEILU 16.1. 22:21 262

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30345

  2. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6945

  3. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10376

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 845

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2138

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30345

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2138

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14252

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1934

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10376

  1. Hirvilupien määrä vähenee roimasti

    LAPPI 24.5. 15:13 2 19 229

  2. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 3 5 176

  3. Rovaniemellä Suomen toiseksi suosituin tiekirkko

    LAPPI 24.5. 19:59 1 1 164

  4. ”Henkilöstö heittopussi kuntaliitoksissa”

    LAPPI 24.5. 12:43 1 12 157

  5. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 2 25 151

  6. ”Meahcceráđđehus galggalii čavget golganlobiid addima”

    SÁGAT 24.5. 15:55 2 0 140

  7. Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa

    KOTIMAA 24.5. 17:57 1 7 137

  8. Koirat hoidossa kameravalvonnassa

    KOTIMAA 24.5. 14:26 0 2 133

  9. Sadekuurot sotkivat Monacon toisen F1-treenin

    URHEILU 24.5. 19:12 1 1 133

  10. Hirven pyynti romahtaa syksyllä

    LAPPI 24.5. 22:20 1 3 131

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu