Whitney Houston laskettiin haudan lepoon
- Whitney Houstonin haudattiin sunnuntaina.
Amerikkalaislaulaja Whitney Houston haudattiin sunnuntaina New Jerseyn Westfieldiin isänsä viereen. Uutiskanava CNN:n välittämässä videossa näytettiin, kuinka Houstonin arkkua kuljettanut saattue matkasi kohti hautausmaata.
Houstonia muisteltiin jo lauantaina seremoniassa, johon osallistui noin 1 500 kutsuvierasta. Yli nelituntinen tilaisuus päättyi nauhalta kuultuun I Will Always Love You -kappaleeseen, joka oli Bodyguard-elokuvan tunnussävelmä. Muistotilaisuuteen osallistui muun muassa Kevin Costner, joka nähtiin samaisessa elokuvassa Houstonin vastanäyttelijänä.
Houston myi lähes kolme vuosikymmentä kestäneen uransa aikana yli 170 miljoonaa levyä. Viime vuosina hän kamppaili huume- ja alkoholiongelmien kanssa.
Houston kuoli viime viikolla 48-vuotiaana. Kuolinsyystä ei ole vielä selvyyttä.


Hyva laulaja kuoli antakaa hanen levata rauhassa alkaaka olko noin julmia.
Ilmoita asiaton kommentti