Ulkomaat

Päivitetty 17.2.2012 19:23, julkaistu 17.2.2012 19:22

Oscar ja Desiree Ruotsin kuninkaallisen nimiarvailun kärjessä

Kuva: Kimmo Penttinen
STT, TANELI MÄNNIKKÖLähetä palautetta toimittajalle
Prinsessa Victorian ja prinssi Danielin lapsen syntymää odotetaan Ruotsissa henkeä pidättäen, ja veikkaus tulokkaan nimestä käy kiivaana.

Haikaran liikkeitä Hagan linnan yllä seurataan jo silmä kovana. Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin esikoisen on määrä syntyä lähiviikkoina, ja arvuuttelu Ruotsin tulevan kruununperillisen nimestä ja sukupuolesta kiihtyy.

Kuninkaallinen syntymä on koko valtakunnan uutinen, ja perinteiden mukaisesti myös pääministeri käy todistamassa uuden elämän alkua. Pr-mielessä kovia kokeneelle kuningashuoneelle on luvassa vaihteeksi kultaisia aikoja.

Koska on haikaran aika?

Hovi on tiedottanut verkkosivuillaan lasketun ajan osuvan 舡maaliskuun alkuun舡. On myös spekuloitu, että aika saattaisi todellisuudessa olla tiedotettua aikaisemmin.

Hovilla on tapana lähettää kutsut merkittäviin tapahtumiin noin kuukautta aikaisemmin. Synnytyksen jälkeisinä päivinä järjestettävään perinteiseen Te Deum -jumalanpalvelukseen kutsut lähetettiin hovin mukaan 1. ja 2. päivä helmikuuta.

Victoria on keventänyt ohjelmaa selvästi synnytyksen lähestyessä. Hovin virallisessa kalenterissa kruununprinsessan viimeinen merkintä on kirjattu ensi tiistaille. Tuolloin Victoria lounastaa presidentti Tarja Halosen kanssa Tukholman kuninkaanlinnassa.

Synnytyspaikkaa ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta veikkaukset vaihtelevat lähinnä pariskunnan kodin, Hagan linnan, ja sen lähellä Solnassa sijaitsevan Karoliinisen sairaalan välillä. Victoria syntyi itse Karoliinisessa sairaalassa vuonna 1977 ja vieraili sairaalassa tämän vuoden tammikuussa.

Milloin vauvan nimi ilmoitetaan?

Hovin mukaan kuningas kutsuu päivä syntymän jälkeen koolle hallituksen, jolle tiedotetaan muun muassa kuninkaallisen lapsen nimet, kutsumanimi, sekä minkä maakunnan herttuan tai herttuattaren arvonimen jälkikasvu saa kantaakseen. Mikäli synnytys osuu lauantaille, tapaaminen siirtyy vasta maanantaille.

Useat vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat kertoimia juuri nimiveikkaukseen. Esimerkiksi Unibetin listalla poikien nimistä pienimmät kertoimet saavat Gustav ja Oscar. Tyttöjen nimistä suosikkeihin kuuluvat Desiree ja Astrid. Monet uskovat lapsen saavan yhteensä neljä nimeä, Victoria Ingrid Alice Desiree -äitinsä tapaan.

Kuninkaallisen syntymän ympäriltä tarjotaan myös muita vedonlyöntikohteita; vauvan syntymäpaino ja -pituus, minkä maakunnan arvonimen lapsi saa, synnyttääkö Victoria kaksoset, ja mille viikonpäivälle synnytys osuu.



AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.2.2012 09:46

miksi tuollaisen Ruotsin loiseläjäporukan lapsiasioista tehdään juttuja Suomen lehdissä? Ketä ne kiinnostaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 09:29

eikö tosiaankaan Suomen lehdistössä ole tärkeämpiä jutun aiheita

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 22:01

Lilla Vickan Desiree

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 21:39

Jos hän on poika niin Aadof-Eerik.
Tyttö niin Sigrit-Elisabet.
Tämä on sitten varma tieto,eikä mikään arvaus.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Hirven pyynti romahtaa syksyllä

    LAPPI Päivitetty: 25.5. 05:50 00

    J240975FHirviä ei enää ensi syksynä ammuta edellisvuosien tahtiin. Lupien määrä vähenee reilusti etenkin eteläisessä Lapissa.
  2. Rovaniemellä Suomen toiseksi suosituin tiekirkko

    LAPPI Päivitetty: 24.5. 20:00 11

    GIRGOS1Rovaniemen kirkko vetää matkailijoita. Se nousi viime kesänä maan toiseksi suosituimmaksi tiekirkoksi.
  3. Pienkone teki pakkolaskun Kajaanissa

    LAPPI 24.5. 19:49 11

  4. Sadekuurot sotkivat Monacon toisen F1-treenin

    URHEILU 24.5. 19:12 11

  5. Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa

    KOTIMAA 24.5. 17:57 17

  6. ”Meahcceráđđehus galggalii čavget golganlobiid addima”

    SÁGAT 24.5. 15:55 20

  7. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 35

  8. Korkein oikeus purki Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 15:19 01

  9. Hirvilupien määrä vähenee roimasti

    LAPPI 24.5. 15:13 219

  10. Koirat hoidossa kameravalvonnassa

    KOTIMAA 24.5. 14:26 02

  1. Talentum vähentää 40 työpaikkaa Suomesta ja Ruotsista

    KOTIMAA 21.3. 16:42 212

  2. Labradorinnoutaja suosituin koirarotu

    LAPPI 4.1. 16:52 487

  3. Riistaa ja rentoa huumoria

    ARVOSTELUT 16.2. 03:30 487

  4. Vuoden urheilija Kaisa Mäkäräinen: Jännitti!

    URHEILU 16.1. 22:21 262

  5. Boazodoallu vuhtii eanageavaheamis ođđa báikedieđuiguin

    SÁGAT 14.5. 12:09 132

  6. Kemijärvi karsi tuulimyllyjä

    LAPPI 14.5. 22:55 78

  7. Suomenmaa: Ruohonen-Lerner vertaa Hakkaraista Stubbiin

    KOTIMAA 29.2. 10:58 201

  8. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 35

  9. USA se on! Tämä katastrofi ei saa toistua

    URHEILU 15.5. 18:35 254

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30345

  2. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6945

  3. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10376

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 845

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2138

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30345

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2138

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14252

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1934

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10376

  1. Hirvilupien määrä vähenee roimasti

    LAPPI 24.5. 15:13 2 19 210

  2. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 3 5 142

  3. Rovaniemellä Suomen toiseksi suosituin tiekirkko

    LAPPI 24.5. 19:59 1 1 139

  4. ”Meahcceráđđehus galggalii čavget golganlobiid addima”

    SÁGAT 24.5. 15:55 2 0 135

  5. ”Henkilöstö heittopussi kuntaliitoksissa”

    LAPPI 24.5. 12:43 1 12 132

  6. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 2 25 118

  7. Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa

    KOTIMAA 24.5. 17:57 1 7 115

  8. Sadekuurot sotkivat Monacon toisen F1-treenin

    URHEILU 24.5. 19:12 1 1 109

  9. Koirat hoidossa kameravalvonnassa

    KOTIMAA 24.5. 14:26 0 2 104

  10. Pienkone teki pakkolaskun Kajaanissa

    LAPPI 24.5. 19:49 1 1 100

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu