Pyssymiehet auttoivat vangit vapauteen Nigeriassa
Islamisteiksi epäillyt aseistautuneet miehet ovat vapauttaneet kokonaisen vankilan kaikki vangit Nigeriassa. Viranomaiset kertoivat ryhmän hyökänneen keskiviikkoiltana vartioiden kimppuun ja surmanneen heistä yhden.
– He hyökkäsivät selleihin ja vapauttivat vangit --199 oikeudenkäyntiä odottanutta vankia, vain yksi jäi jäljelle, vankilan edustaja kertoi.
Hänen mukaansa karanneista vangeista 25 oli saatu torstaihin mennessä kiinni ja loppujakin jäljitettiin.
Isku tehtiin Nigerian keskiosassa Kogin osavaltiossa islamilaisen pohjoisen ja kristityn etelän välimaastossa.
Viranomaiset eivät ole ottaneet kantaa iskun tekijään. Paikallisten lähteiden mukaan on ilmeistä, että taustalla on Boko Haram -islamistiliike. Ryhmä on hyökännyt viime aikoina toistuvasti Nigerian viranomaisia ja kristittyjä vastaan.

