Putinin vangitsemisesta kertova valevideo nousi suosioon netissä
- Vladimir Putin joutuu vankilaan. Ainakin uudessa Youtube-hitissä.
KATSO VIDEO! Youtube-video pidätetyksi joutuneesta pääministeri Vladimir Putinista sai parissa päivässä lähes kaksi miljoonaa katsojaa.
Väärennetty video häkissä istuvasta Putinista on kooste, jonka pohjana ovat otokset ex-oligarkki Mihail Hodorkovskin oikeudenkäynnistä.
Putinin ”oikeudenkäyntiä” kommentoiva ääni kertoo, että ”entistä pääministeriä” syytetään petoksesta, varkaudesta ja toimivaltuutuksien ylittämisestä. Tulossa on vielä syyte terroriteon suunnittelemisesta kansalaisten säikyttämiseksi.
Katsojille näytetään kaltereiden takana istuva vakavailmeinen entinen mahtimies.
Maanantaina nettiin ilmaantuneen videon arvellaan mainostavan dokumenttia, joka käsittelee vuonna 1999 Moskovassa asuintaloihin tehtyjä räjähdeiskuja.

