Pakistanin pääministeri sai syytteen oikeuden halventamisesta
Pakistanin korkein oikeus on nostanut syytteen maan pääministeriä vastaan oikeuden halventamisesta. Oikeuden mukaan Jusuf Raza Gilanin hallitus on kieltäytynyt aloittamasta korruptio-oikeudenkäyntiä maan presidenttiä vastaan.
Gilani kiisti syytteet tuoreeltaan. Hän on ensimmäinen pääministeri, jota vastaan on nostettu syyte Pakistanissa. Jos hänet tuomitaan syylliseksi, hän voi saada puolen vuoden vankeustuomion.
Presidentti Asif Ali Zardaria epäillään muun muassa rahanpesusta Sveitsin pankeissa.
Oikeuden mukaan pääministerin olisi jo kaksi vuotta sitten pitänyt pyytää Sveitsin viranomaisia aloittamaan uudelleen korruptiotutkimukset Zardaria vastaan. Zardaria ja hänen edesmennyttä vaimoaan, pääministeri Benazir Bhuttoa epäillään rahanpesusta. Sveitsiläispankeissa on epäilyjen mukaan kierrätetty lahjusrahoja noin 12 miljoonan dollarin eli runsaan 9 miljoonan euron arvosta.
Pääministeri katsoo, että presidentillä on syytesuoja myös rahanpesuepäilyjä vastaan.

