Sumatran sarvikuononaaran raskaus jännittää eläintensuojelijoita
Maailman uhanalaisimpiin nisäkkäisiin kuuluvalle Sumatran sarvikuonolle toivotaan jälkikasvua Indonesiassa.
Sarvikuononaaras Ratu on raskaana kymmenellä kuukaudella. Se saa hormonihoitoa, koska kaksi aiempaa raskautta päättyi keskenmenoon.
– Luojan kiitos, (hormonihoito) toimii hyvin ja toivomme onnistunutta synnytystä, kertoi Indonesian sarvikuonosäätiön edustaja Widodo Ramono torstaina.
Ratun laskettu aika on heinäkuussa. Isä on Yhdysvalloissa eläintarhassa vuonna 2001 syntynyt Andalas. Se oli aikanaan ensimmäinen vankeudessa syntynyt Sumatran sarvikuono 112 vuoteen.
Sarvikuonot paritettiin vuonna 2009 Etelä-Sumatralla sijaitsevassa Way Kambasin kansallispuistossa, jonne Andalas siirrettiin Yhdysvalloista.
Vankeudessa syntyvistä Sumatran sarvikuonoista toivotaan lajin pelastajaa.
Sumatran sarvikuonoja on jäljellä enää noin 200. Niistä 180 elää Indonesiassa ja loput Malesiassa.
Lajin on ajamassa sukupuuttoon salametsästys. Sarvikuonon sarvessa uskotaan olevan parantavia voimia.

