Belgia menee yleislakkoon EU:n huippukokouksen ajaksi
Belgian liikenne on kaaoksessa ammattiliittojen julistaman yleislakon vuoksi. Junaliikenne seisoo, eivätkä myöskään bussit, raitiovaunut tai metrojunat liikennöi.
Brysselin lentokentän lennot myöhästelevät, ja useita lentoja on peruttu. Charleroin kenttä on kokonaan kiinni. Lakkolaiset ovat uhanneet häiritä myös maantieliikennettä. Paikallisen median mukaan he ovat jo onnistuneet pysäyttämään liikenteen joillakin pääteillä.
Myös postit ovat lakossa, ja työt Euroopan suurimpiin kuuluvassa Antwerpenin satamassa ovat pysähtyneet.
Belgiassa järjestetään tänään EU:n huippukokous. Hallitus on varautunut siihen, että kokoukseen saapuvien EU-maiden johtajien lennot joudutaan ohjaamaan sotilaslentokentälle. Henkilökunnalle annettiin kehotus saapua kokouspaikalle aamuvarhaisella lakkovahtien välttämiseksi.
Lakkolaiset aikovat järjestää mielenosoituksen muutaman sadan metrin päässä huippukokouspaikasta.
Lakon takana on kolme suurta ammattiliittoa, jotka vastustavat hallituksen säästöjä. Belgia sai uuden hallituksen joulukuun alkupuolella oltuaan ilman hallitusta 541 päivää.

