Valio teki tulosta viennillä ja merkkituotteilla
- .
Meijerikonserni Valio tahkosi viime vuonna ennätystuloksen. Yhtiön mukaan sen omat merkkituotteet menivät hyvin kaupaksi ja Venäjän-viennin kannattavuus parani.
Perusmaitojen liiketulos sen sijaan heikkeni, koska Valio on menettänyt lähes 25 prosenttia asemiaan Ruotsista tulevalle tuontimaidolle. Eniten kilpaillulla Etelä-Suomen markkinalla Valion osuus perusmaidoista on enää noin 35 prosenttia. Valion liikevaihdosta Suomen perusmaidot tuovat enää kahdeksan prosenttia.
Konsernin ennakoitu tulos verojen jälkeen nousee yhtiön tiedotteen mukaan 53 miljoonaan euroon, eli yli kolmanneksen toissavuotista suuremmaksi.
Liikevaihto kasvoi kuusi prosenttia runsaaseen 1,9 miljardiin euroon, vaikka vastaanotetun maidon määrä laski hieman.
Maitokate, jonka pohjalta Valion maidontuottajille maksama tuottajahinta muodostuu, kasvoi seitsemän prosenttia 963 miljoonaan euroon. Omistajien tuottamalle maidolle maksettiin maitotuottoa ennätykselliset 45 senttiä litralta eli melkein neljä senttiä toissavuotista enemmän.
Valion maitotuottoon vaikuttavat eniten Valion omat innovatiiviset merkkituotteet.
- Valiossa on viime vuodet kehitetty uutuustuotteiden syntyprosessia, makututkimusta ja tuotteiden kuluttajaedun viestimistä. Kuluttajilla pitää olla hyvä syy ostaa Valion tuote. Uutuustuotteemme Valio OLOTM ruoansulatusjogurtti, pehmeä maitorahka sekä Valio PlusTM maito ja piimä ovat olleet menestystarinoita, kuvailee Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen.

