Talous

Päivitetty 1.2.2012 12:33, julkaistu 1.2.2012 12:31

UPM alkaa tehdä biodieseliä sellunvalmistuksen tähteistä

Kuva: Roni Rekomaa
STTLähetä palautetta toimittajalle

Metsäyhtiö UPM rakentaa Lappeenrantaan Kaukaan tehdasalueelle biojalostamon, joka alkaa valmistaa biopolttoaineita raakamäntyöljystä. Kyseessä on ensimmäinen tämän kokoluokan teollinen laitos maailmassa.

Investoinnin arvo on 150 miljoonaa euroa.

Jalostamo tuottaa vuosittain noin 100 000 tonnia biodieseliä liikennekäyttöön. Kesällä alkavat rakennustyöt työllistävät lähes 200 ihmistä kahden vuoden ajaksi. Vuonna 2014 valmistuva laitos työllistää suoraan 50 ja välillisesti noin 150 henkilöä.

– Kyseessä on metsäteollisuuden murroskauden ensimmäinen merkittävä investointi uuteen, innovatiiviseen tuotantolaitokseen Suomessa, kertoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

Laitos tuottaa pitkälle jalostettua toisen sukupolven biodieseliä, joka laskee autoilun kasvihuonepäästöjä merkittävästi. Biopolttoaineiden kysynnän arvioidaan kasvavan EU:ssa noin seitsemän prosenttia vuodessa koko tämän vuosikymmenen ajan.

Jalostamo saa huomattavan osan käyttämästään raakamäntyöljystä tähteenä UPM:n omilta sellutehtailta Suomesta. Investointi ei vaikuta UPM:n muihin biojalostamosuunnitelmiin.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)16.2.2012 13:45

joo noion se yleensä menneepi virkamies tasolla ei korppi korpinsilmiä noki

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 14:27

No on se hyvä, että tuo tehtaitaan suomessa lopettava ja työntekijöitään kaltoin kohteleva firma yritää kirkastaa saneeraajan kuvaansa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.2.2012 05:42

Voiko olla totta? Ihan oikeasti, ettäkö suomessa alettas
taas jotain mersätalouden tuotteita taas valmistaa. Siitä
kuitenkin löytyy jotain saastuttavaa taas ja Pekka
Haavisto tekee lakialoitteen että lupaa ei saatais. Pää-
ministeri Katainen panee lain pystyyn heti ja presidentti
Niinistö lain vahvistaa, ennen kuin muste on paperista
kuivunut. Sekin putiikki menee sitten Ruotsiin, kuten
kaikki muutkin ja euro ja tuontirosvot saavat jatkaa
miljardeja tuottavaa tuontibisnestään, kun suomessa
ei mitään tuoteta. Näin se vain menee. Ja saksan
Merkel vahtii asiaa ja perustaa tarvittaessa keskitys-
leirejä edeltäjänsä Aadolfin tapaan niskuroijille.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Rovaniemellä Suomen toiseksi suosituin tiekirkko

    LAPPI Päivitetty: 24.5. 20:00 00

    GIRGOS1Rovaniemen kirkko vetää matkailijoita. Se nousi viime kesänä maan toiseksi suosituimmaksi tiekirkoksi.
  2. Pienkone teki pakkolaskun Kajaanissa

    LAPPI Päivitetty: 24.5. 19:51 00

    Pienkone teki pakkolaskun soranottoalueelle Kajaanissa torstaina illansuussa. Ohjaaja selvisi lievin vammoin, kertoi päivystävä palomestari.
  3. Sadekuurot sotkivat Monacon toisen F1-treenin

    URHEILU 24.5. 19:12 10

  4. Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa

    KOTIMAA 24.5. 17:57 10

  5. ”Meahcceráđđehus galggalii čavget golganlobiid addima”

    SÁGAT 24.5. 15:55 20

  6. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 30

  7. Korkein oikeus purki Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 15:19 00

  8. Hirvilupien määrä vähenee roimasti

    LAPPI 24.5. 15:13 16

  9. Koirat hoidossa kameravalvonnassa

    KOTIMAA 24.5. 14:26 01

  10. Kevään tulva oli poikkeuksellisen kova

    LAPPI 24.5. 13:24 00

  1. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  2. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 31

  3. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 38

  4. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 974

  5. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  6. USA se on! Tämä katastrofi ei saa toistua

    URHEILU 15.5. 18:35 254

  7. Kreikka yrittää vielä kursia kokoon virkamieshallitusta

    ULKOMAAT 15.5. 09:10 612

  8. Boazodoallu vuhtii eanageavaheamis ođđa báikedieđuiguin

    SÁGAT 14.5. 12:09 1312

  9. Nyt MM-jään kritiikkiin vastaa hallimestari

    URHEILU 10.5. 14:07 712

  10. Suomenmaa: Ruohonen-Lerner vertaa Hakkaraista Stubbiin

    KOTIMAA 29.2. 10:58 201

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30345

  2. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6945

  3. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2138

  9. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 845

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30345

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2138

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14252

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1934

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 2 13 1044

  2. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 3 8 682

  3. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 9 73 615

  4. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 45 535

  5. Hirvilupien määrä vähenee roimasti

    LAPPI 24.5. 15:13 1 6 492

  6. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 485

  7. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 9 464

  8. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 4 22 409

  9. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3208 52 396

  10. ”Henkilöstö heittopussi kuntaliitoksissa”

    LAPPI 24.5. 12:43 1 8 393

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu