Koskenkorvan hinta laskee – brändi on menettänyt asemia kilpailijoille
Altia puolustaa Koskenkorva-viinan markkinajohtajan asemaa laskemalla sen hintaa. Huomenna voimaan tulevat alennukset koskevat kolmea pullokokoa, jotka halpenevat enimmillään lähes seitsemän prosenttia.
Koskenkorva on ollut vuosikymmenien ajan Suomen eniten myyty väkevä viina. Kilpailutilanne on kuitenkin muuttunut rajusti viime vuosina, kun haastajiksi on tullut uusia tuotemerkkejä.
Myyntitilaston kakkoseksi on kiilannut Leijona-viina, jota myytiin viime vuonna Alkossa jo melkein yhtä paljon kuin Koskenkorvaa.
Leijona on Koskenkorvan tavoin Altian tuote, mutta seuraaville sijoille on kivunnut kolme kilpailevan juomayhtiön Pernod Ricardin tuotetta. Niistä pelkästään Suomi- ja Tapio-viinoja myytiin viime vuonna yhteensä hieman enemmän kuin Koskenkorvaa.
Altian kirkkaista viinoista vastaavan johtajan Arja Liimataisen mukaan hinnanlaskun pyrkimyksenä on nimenomaan puolustaa Koskenkorvan arvokasta brändiä. Hän arvelee, että Koskenkorvan hintaa lasketaan nyt ensi kertaa historiassa, jos alkoholiverojen muutoksista johtuneita vaihteluita ei oteta huomioon.
– Koskenkorva on ollut markkinajohtaja vuodesta 1953, ja haluamme vaalia sitä perinnettä. Koskenkorva-brändi on kansallisaarre. Leijona on toki myös meille tärkeä, mutta Koskenkorvan asema suomalaisena viinana on ihan ainutlaatuinen, Liimatainen sanoi STT:lle.


KOSKENKORVAN BRÄDI ON MENNYT HYVÄ JUTTU ,SEHÄN OLI MURHIA TAPPOJA RAISKAUSIA ITSEMURHIA PERHEVÄKIVALTAA RATTIJUOPPOUTTA PUTKAKUOLEMIA VARKAUKSIA ,SÄRKYNEITÄ AVIOLIITTOJA VÄKISINMAKAAMISTA TYÖPOISSAOLOJA AUTOVARKAUSIA YLIAJAMISIA YM............HUUDAN MENETETYN BRÄDIN PERÄÄN ÄKIÄ BRÄDITYÖRYHMÄ APUUN AAPUA AAAAAPUAAA APUA ÄKIÄ KOSSUA.
Ilmoita asiaton kommentti