Talous

Päivitetty 30.1.2012 13:44, julkaistu 30.1.2012 13:36

Kaupan liitto varoittaa työpaikkakadosta, jos alv nousee

Jos arvonlisäveroa nostetaan, kaupan alalta katoaa tuhansia työpaikkoja, varoittaa Kaupan liitto.

Kaupan liiton ennusteen mukaan yleisen arvonlisäverokannan nosto 23 prosentista 25 prosenttiin vähentäisi kaupan alalta 7 000–10 000 työpaikkaa vuonna 2013.

– Kun kauppa kasvaa erittäin hitaasti, vaikutus työllisyyteen on dramaattinen, sanoo Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.

Kurjenojan mukaan työpaikkojen katoaminen kohdistuisi eniten vähittäiskauppaan.

Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo, että työpaikkojen menetys tuntuisi erityisen paljon nuorisotyöttömyydessä.

– Kauppa työllistää alle 30-vuotiaista nuorista kolmanneksen. Kannamme mielellämme yhteiskuntavastuun nuorten työllistämisestä, jos kaupan toimintaedellytykset pidetään kunnossa, Pekkala sanoo.

Kaupan liitto ennustaa, että kaupan kasvu pysähtyy tänä vuonna, mutta lähtee ensi vuonna uuteen, prosentin suuruiseen kasvuun. Ensi vuodelle suunniteltu arvonlisäveron korotus hyydyttäisi liiton mukaan kuitenkin kasvun uudelleen..


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)30.1.2012 18:12

13:53 Käyppä iha ite kaupassa! mieti sen jälkeen montako kaupunkia ja kylää on suomessa ja kuinka monta kauppaa sekä kassa- tai muita työntekijöitä on!

Siinä on semmonen määrä ihmisiä töissä että et arvaakaan. Vähennetään työvoimaa, kiitos valtion ja niille jotka paikkansa pitävät, lisätään töitä ei palkkaa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.1.2012 13:53

Eihän niitä ole edes tuhansia työpaikkoja enään, hölmöä puhetta kaupan keskusliitos ihmiseltä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Rovaniemellä Suomen toiseksi suosituin tiekirkko

    LAPPI Päivitetty: 24.5. 20:00 00

    GIRGOS1Rovaniemen kirkko vetää matkailijoita. Se nousi viime kesänä maan toiseksi suosituimmaksi tiekirkoksi.
  2. Pienkone teki pakkolaskun Kajaanissa

    LAPPI Päivitetty: 24.5. 19:51 00

    Pienkone teki pakkolaskun soranottoalueelle Kajaanissa torstaina illansuussa. Ohjaaja selvisi lievin vammoin, kertoi päivystävä palomestari.
  3. Sadekuurot sotkivat Monacon toisen F1-treenin

    URHEILU 24.5. 19:12 10

  4. Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa

    KOTIMAA 24.5. 17:57 10

  5. ”Meahcceráđđehus galggalii čavget golganlobiid addima”

    SÁGAT 24.5. 15:55 20

  6. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 30

  7. Korkein oikeus purki Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 15:19 00

  8. Hirvilupien määrä vähenee roimasti

    LAPPI 24.5. 15:13 16

  9. Koirat hoidossa kameravalvonnassa

    KOTIMAA 24.5. 14:26 01

  10. Kevään tulva oli poikkeuksellisen kova

    LAPPI 24.5. 13:24 00

  1. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  2. Yara päivittää vanhan Sokli-radan

    LAPPI 24.5. 15:32 3118

  3. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 38

  4. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 973

  5. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  6. USA se on! Tämä katastrofi ei saa toistua

    URHEILU 15.5. 18:35 254

  7. Kreikka yrittää vielä kursia kokoon virkamieshallitusta

    ULKOMAAT 15.5. 09:10 612

  8. Boazodoallu vuhtii eanageavaheamis ođđa báikedieđuiguin

    SÁGAT 14.5. 12:09 1312

  9. Nyt MM-jään kritiikkiin vastaa hallimestari

    URHEILU 10.5. 14:07 712

  10. Suomenmaa: Ruohonen-Lerner vertaa Hakkaraista Stubbiin

    KOTIMAA 29.2. 10:58 201

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30345

  2. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6945

  3. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2138

  9. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 845

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30345

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2138

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14252

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1934

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 2 13 1044

  2. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 3 8 682

  3. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 9 73 615

  4. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 45 535

  5. Hirvilupien määrä vähenee roimasti

    LAPPI 24.5. 15:13 1 6 492

  6. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 485

  7. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 9 464

  8. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 4 22 409

  9. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3208 52 396

  10. ”Henkilöstö heittopussi kuntaliitoksissa”

    LAPPI 24.5. 12:43 1 8 393

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu